Riitta ja Olavi
to 2.2.2017
Eilen Riitan päivänä syntyi tekstareilla fiktiivinen alter egoni, Riitta. Hänet synnytti Olavi. Olen koko elämäni kärsinyt siitä, että en ole jotain. En ole tumma, en ole pitkä, en ole hoikka, en ole kaunis, en ole villeän älykäs, en ylipäätänsä ole viileä tai hillitty, hikinen kylläkin melkoi usein ja nyt vaihdevuosissa etenkin.
Riitta on kodinhoitajapuoleni minusta. Hän on pragmaattinen, siivoaa, pyykkää ja tiskaa sekä tekee muitakin kotitöitä valittamatta. Hän ei ota turhia komplekseja eikä ainakaan astu miehensä varpaille. Häntä ei ota koskaan aivoon oma roolinsa tai rooliasetelmat ylipäätänsä.
Olavi ei juopottele eikä siten kärsi krapulan sentimentaliakohtauksista. Hänkin on käytännöllinen ja tekee miesten töitä. Ei turhia runoile eikä tee asioista monimutkaisia.
Luettuani Anna-lehden jutun muunsukupuolisesta Niina Hartikaisesta (3/2017 s. 32-34). Niina ei tunne olevansa nainen, ei tosin tunne erityisesti olevansa mieskään. Mulla on ihan sama juttu! Koko elämäni olen ollut olento.
Tämähän on innostavaa! Fiktiivisillä hahmoilla voi käsitellä aika kipeitä juttuja itsessä. Riitta on Nainen, Perinteinen Nainen, Oikea Nainen. Järkevä. Nainennainennainennainen.
Muistan, kuinka joku lukuisista venäläisistä rakastajistani joskus kirahti minulle aidosti raivoissaan. Että en ole mikään nainen. Kun olen niin lyhytkin. Ja nimessä ei ole kuin kolme kirjainta. Minä vain levitin silmäni suuriksi ja näytin avuttomalta. Varmaan samalta kuin Saapasjalkakissa Shrek-elokuvassa, muistatte varmaan?
Ärräpää-kommentin transeurooppalaisesta siirtymästäni syyskesällä 1987, jossa samalla kertasin hieman edellistä syyskesää, meinaan kopioida jääkaapin oveen. Sain sen ihmiseltä, jota arvostan kovasti ja suhtautuu minuun .... öh ... pitkämielisesti:
"Hyvä vaalea, epävakaa ja älytön Pia! Kaunokirjallisuuspiiri tekee sulle hyvää, olet taas löytänyt tuon yli-informatiivisen, hauskasti rönsyilevän ja persoonallisia kannanottoja ja mieltymyksenilmauksia kaihtamattoman tyylisi, jossa kuitenkin on subjekti ja predikaatti, ja varsinkin objektiparka ellei useampikin.
Sitä minä vain ihmettelen, että lekako on ollut työkaluna vai katukivi, kun pallonmuotoisen Unicum-pullon sait särjetyksi. Se on saavutuksena aikamoinen.On siinä tietysti matkasuunnittelu ollut valloillaan, kun brittilöitten saarilta pitää siksakata Euroopan niemimaan tyveen Budapestiin, mutta mitäpä sitä ei tekisi, kun on todennäköisesti kohtuuhintainen interrail-lippu taskussa ilman liköörirantuja."
Siihen, millä sain rikki unkarilaisen Unicum-pullon en oikein enää muista vastausta. Todennäköisesti olin jonkun pseudobluevelvet tai onnettoman Paris Texas -raivokohtauksen vallassa ja vain paiskasin reppuni ... jotenkin minulla on muistikuva, että siinä kohtaa matkaa edessäni oli betoniaita, sellainen kiveys, jolla istuin ja johon sen pirun pullon osasin murskata. Tai siis paiskasin repun kiveykseen ja siinä samassa tajusin, että sisällä on lasipullo, järeä kuin mikä, mutta lasia joka tapauksessa.
Näkisittepä meikäläisen huushollin kattilat. Niitä on paiskottu sekä tiskipöytään että ruokapöytään sekä lieden laitaan.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]
