Tyrät rytkyen

ma 27.3.2017

Vituttaa jo etukäteen tämä viikko. En ilmeisesti katsonut kalenteriani ollenkaan, kun dumppasin tälle viikolle menoa menon perään. Huominen on ainoa päivä, jolloin saatan opiskella ja äsken jätin kuitenkin yhden työtehtävän huomiselle, sillä silmäni menivät solmuun. Tein jo viikon laskut kaikki kahteen kertaan. Kopioin edellisen viikon laskujen päälle ja siten oli laadittava sähköiseen arkistoon edellisen viikon laskut uudestaan.

Piru kellonväännön periköön! Tämäkin olisi pitänyt merkitä kalenteriin, sillä olin varannut lapsen hammaslääkärin kello 7.30. Itse asiassa vastaanotto olikin oikeaa aikaa kello 6.30. Ennen hammaslääkäriä oli lapsi syötettävä, joten kello 5 oikeaa aikaa paiston jo kanasuikaleita aamiaislämppäreitä varten. Ja mainittakoon tässä vielä, että täynnä alkavan viikon tyrät rytkyen -vitutusta heräsin kello 3.45. Oikeaa aikaa.

Nyt on päässä ainoastaan kivistävä vanne. Siellä ei ole mitään muuta kuin hieman huvittunut olo Ihmisen välissä -blogistin lukemisesta. Blogisti on kirjailija Siina Tiuraniemi ja viime torstain merkinnässään hän kirjoitti siitä, miksi ei ole kirjoittanut. Tai on hän kirjoittanut, mutta jättänyt merkinnät lähettämättä, sillä ne ovat olleet sekä tyhmiä ja ilkeitä.

Varmaan viisasta. Minä tosin en niin kauheasti kaihda tyhmien sekä ilkeiden merkintöjen kirjoittamista. Jätin jopa toissapäiväiset kirjoitusvirheet ja tautologiat ennalleen. Ajattelin, että siinäpä tekstistä kuvastuu aikaisin herääminen ja unenpuute. Nyt on jälleen huonomman nukkumisen kausi. Se tekee minut yliherkäksi.

Minusta tuntui eilen, että Hoijakan alustaja oli ihan rättiväsynyt. Niinpä huolestuneena siitä kävimme erään toisen Hoijakka-tädin kanssa rasittaviksi ja hyppäsimme kysymään alustajalta sekä Matti ja Liisa -lehden toimittajalta, haluavatko he kahvia ja jos haluavat, mitä pannaan sekaan. Näin kuinka toimittaja meinasi saada raivarin, mutta samalla minua alkoi vituttaa. Ohjeistaako lehti toimittajansa niin, että toimittajien täytyy laukata paikasta toiseen äärimmäisen kiireisen ja kireän näköisenä?

No, hyvä kuitenkin oli, että lehteen tulee juttu Marja-Liisa Aallosta. Uskon, että juttu on hyvä. Ah, tautologia, mutta kun tämä vanne päässä. Nyt on pakko lähteä ulos ja Maaselkään hangella kävelemään. Suksia en ota, jos kerta toinen lapsi pitää käyttää vielä ennen lentisharkkoja hiihtämässä. Aurinko paistaa ja tuulikin on tyyntynyt, on tyyntä nyt.

Eilen Hoijakassa Anna-Liisa Koistinen lausui V.A. Koskenniemen runon Maria, herran piikanen. Lupasin alkaa ymmärtää runoja ja jopa lukea niitä. V.A. Koskenniemi kuulunee kuvioon. Ja eikös V.A. Koskenniemi ollut Aila Meriluodon suojelija? Hm. Onkohan muuten meidän runoanalyysivalikoimassa Lauri Viitaa, toivoissaan väkevien äitien suojelusrunoilija?