Raaputusarpojen lumo

ke 5.7.2017

Voi vitsit, että ruotsalaisen Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian viimeinen osa, Raaputusarvat, on hyvä. En kykene sanomaan siitä kuitenkaan nyt mitään, sillä otsassani on kireä panta ja aivopoimuissa jotain typpeä tai proteiinia. En tiedä, jotain kumminkin. Heräsin kello neljä aamuyöstä enkä saanut enää unta.

Hiotti ja happi loppui. Avasin ikkunan. Sen jälkeen vaivasi itikka. Piti sulkea ikkuna ja lopulta noin kello viisi ajattelin, että olkoon, nousen. Ruokin kissat ja koirat, keitin puuron ja kahvin, tekstaroin klovni-runoilijalle, luin pitkät pätkät Slomith Rimmon-Kennanin Kertomuksen poetiikkaa - mitähän muuten siitäkin kuvittelen muistavani, kun sitä aina aamutokkurassa tavaan - ja jo heti seitsemän jälkeen olin viimeistelemässä kuuluisaa estetiikan ja taiteen teorian kurssin lopputehtävää.

Siinähän sitä meni koko tämän päivän energia. Luulin, että olin tehnyt tehtävän loppuun Seinäjoen Apilassa tunnelmoiden, mutten tietenkään siellä pannut viitteitä järjestykseen. Voi helvete. Siinähän sitä jykersin viitteitä ja oikoluin ja jykersin viitteitä ja oikoluin. Joka henkäyksellä vihlaisee keskelle lapaluita. Viikonlopun ajo sattuu ja eilen kyykötin keittiön sohvalla istualleni Raaputusarpoja lukien. Toki tyhjensin auton, pesin hiekkalakanoita ja yhden täkin sekä tyynyn ja raikkosin keittiötä. Matti ei tietenkään ollut tehnyt kotityön kotityötä sillä aikaa, kun me olimme poissa.

Meillä on nyt JuHA, JiHA tai JaHA. Kun on VyKY. UKI oireilee emmekä keksineet vielä rahoitusta Matin pyörillä olevalle toimistolle & omalle tilalle. Piti ostaa tilapäis-Saabi JHA. Minusta se on JuHa. Matista tuntuu, että JuHA on hänen ensipan... ei ku rakkautensa veli ja minusta tuntuu, että se on elämäni ensimmäinen elämäni rakkaus. Matti olkoon viimeinen. Tai no about.