Asuntomessut

ke 9.8.2017

Päivän tragedia. Kaikki kännyköiden autolaturipäät ovat keräytyneet Marian reppuun ja matkustaneet tytön mukana Järvenpäähän. Ollaan lähdössä Mikkelin asuntomessuille ja tunnelma on jäätävä. Kaikki on pielessä heti aamusta. Katsoin Kauppalehden sivuilta arkkitehdin johdolla (arkkitehti mutisi jotain epäselvää videoijalle) tehdyn esittelyvideon asuntomessujen mielenkiintoisimmasta kohteesta, Aalto-talosta. Mnojoo.

Eksyin samalla arkkitehtiopiskelija Juuso Horellin talosta tehtyyn juttuun. Horellin koetalo Valkeakoskella oli jotenkin kivempi ja sellaiseksi voisin ajatella oman eläketaloni sitten joskus. Ei olohuonetta ollenkaan, vaan tupakeittiö ja pieni kamari. Vieras- ja pelitila lämpiää nopeasti kiukaalla. Kompakti minitalo. Sellainen kuulostaa järkevältä näillä lämmitysenergiahinnoilla.

Matti puhkuu jo valmiiksi vihaisena Annalle, joka on pyhästi luvannut ehtiä pihasta strattaavan auton kyytiin kello yhdeksän.

Tämä kesä Lapinlahdella oli Marialle niin karmea, että mikä tahansa vie siitä voiton. En yhtään ihmettele, että lapsi tunsi istuvansa täällä kuin jossain kaivon pohjalla.

Maria tuntuu ottaneen Järvenpäässä asenteen "tutustun vieraisiinkin ihmisiin vaikka väkisin". Niin sitä pitää. Olkoon vaikka yliyrittämistä, parempi sekin on kun ei mitään. Aika moni vammainen, joka Validiaan tulee opiskelemaan, on kotikoulussaan ilmeisesti tottunut siihen, että kukaan ei juttele eikä edes tervehdi. Hätkähdin tätä Marian viime joulujuhlantapaisessa. Tytön ryhmäkaverit keskittyivät kuka mihinkin omaan juttuun, jotkut vain oman pään sisustaan. Eihän lapsi opi vuorovaikutteisuutta, ellei lapsen kanssa olla vuorovaikutuksessa.

Nyt muistan, kuinka meitin hirmuinen äiti sanoi, että kun tervehtii, pitää tehdä se kuuluvalla äänellä, pitää katsoa silmiin ja olla muutenkin reipas, kädenpuristus ei saa olla höllä löllö tai tyly hipaisu.