Mari Mörö, tuottajat, kuluttajat ja hajottajat

pe 4.8.2017

Kirjailija Mari Mörön ajatukset kasvien kasvattamisesta, taimista ja puutarhasta oli viehättävän biologistinen. Mari Mörö ei Leppävirran Timolassa Korhosen Kaisan kasvimaan äärellä mystifioinut ollenkaan eikä lätissyt, kuten luulin. Luulin, että puutarhaihmisten puhe on loputonta jaanaamista kukista (ja mehiläisistä). Olen joskus vilkaissut brittiläisiä puutarhaohjelmia - ikään kuin yksi ja sama ostosarja pyörisi Suomen töllössä joka ikinen kesäpäivä - ja ajatellut, että säädellyt ja rajatut ja kivetyt puutarhat eivät ole minun juttuni.

Meitin äiti sai kukkien ja muiden koristekasvien sekä valtaisan nurmikon hallitsemisesta palkkaa, kun oli lapsi. Nyt pitää ihan miettiä. Kyllä minä äidin hoitamista orvokkipenkeistä ja ruusuista sekä pioneista tykkäsin. Vuorimaalla, siellä Nummenkulmalla Kärkölän Järvelässä, rakastin ihan yli kaiken tumman kullanhohtoista keisarinkruunua ja vaalenaviolettia alppiruusua. Ne olivat samassa kukkapenkissä kahden tumman tuijan varjossa. Tuijien tuoksua kaipaan myös. Matin mummolassa kaukana Itäkoskella kasvaa, outoa kyllä, isohko hoitamaton tuija.

Mutta että pitäisi hoitaa jotain kukkatarhaa palkatta...? Nou, nou, nou way.

Tunsin muuten kummaa innostusta, kun alkukesästä osuin vahingossa toveri kunnanihmettelijän Pertti Ruotsalaisen entiselle talolle - tai ainakin hänen Vapaan Suomen Liiton vaalikäyntikorttejaan oli pitkin maita ja mantuja. Talo oli romahtamassa sijoilleen. Sauna, joka oli rakennettu tasanteelle, hoippui erikoisessa rinneratkaisussaan.

Saunan takana rinteessä avautui ääretön kielomeri. Rinteessä oli ilmeisesti lähteestä kaivinkoneella avattu lammukka, johon Pyry tietenkin pulahti heti ensi töikseen. Koira ei ollut silloin vielä kynitty. Aivan mahtavaa. Aivan tuhottoman kaunista. Ja osoitus siitä, että luonto voittaa kuitenkin.

Mari Mörö sanoi, että luonnossa ei ole moraalia. On vain tuottajia, kuluttajia ja hajottajia. Ja näiden vuorovaikutus sekä työnjako.