Roope Lipasti Viimeiset polttarit

Mustikkaan

to 24.8.2017

Merkinnät sen kun tylynevät ja lyhenevät. Oli huono yö. Päätettiin eilen, kun mustikkametsässä alkoi hämärtää ja sorsanmetsästäjät paukuttelivat pyssyjään jossain lähivesien äärellä, että lähdetään tänä aamuna anivarhain mustikoita poimimaan. Tavoitteena on täyttää keittiön pikku pakastinkin vielä.

Onneksi ei lähdetty aamulla minnekään. Oli niin huono yö. Luin Roope Lipastin Viimeiset polttarit. Se oli yllätys. Ensin petyin siihen, sitten päätin antaa tilaisuuden ja sen jälkeen innostuin uudestaan siitä, onko Maija sukupuolensa vaihtanut Tarmo vai miksi Tarmo oli niin arvoituksellinen romaanihenkilö. Tarmon polttareita kirjassa vietettiin ties monettako kertaa, mutta Tarmoa itseään ei polttareihin odotettu.

Ajattelin vielä siinä vaiheessa, kun kirjassa jo puhuttiin Tarmosta Maijan pikku veljenä, että Maija on tervehtynyt alkoholisti, joka on kuolettanut viinapiruitsensä, Tarmon, ja muuttunut Tarmosta, Maijaksi. Ehkä kirjan tarkoitus olikin kaksoishämäys. Että näin minun olikin tarkoitus luulla ja luulla, että nyt se Roope Lipasti on kirjoittanut tendenssiromaanin.

Loppulausuma kirjasta oli, että olisihan tuo saanut olla vähän syvempi. Läskiä miehiä rannalla tai välillä veneessä oli yksinkertaisesti liikaa eikä keneenkään oikein kirjailija pysähtynyt. Ehkä pyöreimmät hahmot olivat kirjailija Ruben, lääkäri Matti, jolle tuli ihan oikea taustakin, juopon isän lapsi, äiti kuollut, ja Maija, jonka taustaa vain vähän kirjailija suostui valottamaan.

Jäin kaipaamaan Philip Teirin lämmintä ja syvää porvariskuvausta, Talvisota. Sen pelastin viime kesänä Iisalmen Prisman kassan yhteyteen kasatusta kirjakasasta - olivat pokkarit varmaan menossa makkelointiin - ja hyvä oli kuin piru.

Roope Lipasti kirjoittaa kuin keskenkasvuinen poika. Teksti ikään kuin tukehtuu pikkunäppäryyksiin ja -nokkeluuksiin. Välillä teksti ikään kuin lupaa vähän jotain enemmän kuin huumoria - asetuin aina silloin nautinnolliseen takakenoon, että nyt sukelletaan johonkin - ja kissanpissat, edessä oli taas jokin "jännä" ajatuskoukku. Kumman manerisoitunut tapa kirjoittaa. Pitää kokeilla Lipastin jotain muuta kirjaa, onko vaikutelma maneerista sama.

Emme menneet mustikkaan heti aamusta, sillä ensin Matin piti käydä läpi restaurointialan tutkintokriteerit opetushallituksen virkanaisen lempeästä käskystä (eikö siellä tutkintotoimikunnassa todellakaan ole ketään muuta kriteereitä muokkaamaan, Mattihan niitä alunperinkin on sinne sujuttanut? Nojoo, ihan hyvä, ettei ollut ketään muuta, sain aikaa Viimeisille polttareille.). Sen jälkeen Matin piti hakea henkilönostin Iisalmesta ja sen jälkeen käydä hammaslääkärissä.

Ehkä me sinne metsään vielä tänä syksynä pääsemme. Mattia selkeästi pelottaa, että joutuu syynäämään metsässä meidän rempallaan olevaa parisuhdettamme lähietäisyydeltä. Ei ole kuin koirat, mustikat ja vaimo. Tosin olemme me aina kännykän kantoalueella, joten tarvittaessa Matti voi aina ottaa vastaan pelastavan puhelun.

Uskon sisar Raili kirjoittaa just niin kuin asia on. Tämän vuoksi olen facebookissa aniharvoin - ei tulisi firman hommista mitään jos avaisin facen taustalle: http://railimiettinen.blogspot.fi/2017/08/facebook-on-ihana.html

Hannulan Ullalta sain oivan tekstarin Jethro Rostdetista ja Louhenkadun päivästä Iisalmessa. Pitää pyytää se uusiksi, sillä illalla Caterpillar-raksapuhelin alkoi taas tiltata ja jouduin poistamaan kaikki tekstarit. En muistanut ottaa talteen Ullan kirjoitusta.