Nälkäpäiväkeräys

to 14.9.2017

Osallistuin SPR:n Nälkäpäiväkeräykseen päivystämällä lippaineni Matin ja Liisan aseman edessä tänä aamuna kello 9-11. Olen ollut nälkäpäiväkerääjänä ennenkin, mutta vain S-Marketin ja K-kaupan edessä. Matin ja Liisan aseman päivystyspiste oli minulle uutta.

Ensin tuntui siltä, että eihän täällä käy näin aikaisin ketään. Hiljaista, hiljaista oli, rekkamiehetkin ilmeisesti vain uinuivat rekannupeissaan, juoksin kuutta rappua lämpimikseni ylös ja alas. Ajattelin, että ensi vuonna anon kerääjäksi takaisin kirkonkylälle. Sitten kahville alkoi virrata väkeä ja lopulta saapuivat työmiehet lounaalle.

Minulla oli Leonidin vanha Lapioimiehen työtakki yllä. Tai siis SPR:n punaisen liivin alla. Tunsin itseni jotenkin tärkeäksi.

Keskustelun avasi Kaukokiidon kuljettaja. Hän antoi lippaaseen kolikoita, mutta kysyi, menevätkö nämä partalapsille. Sanoin, että juu varmaan, mutta sullahan on itselläkin parta. Mies alkoi nauraa ja kävi ilmi, että hän halusi vain sanoa sanasensa. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että amerikkalaiset saisivat maksaa enemmän siitä, että otamme tänne irakilaisparkoja, jotka nyt pakenevat sieltä suinpäin jenkkien sotkemaa tilannetta ja ISIS-kaaosta.

Sen jälkeen tuli pikkubussillinen venäläisiä kalastuksenharrastajia. Olivat tulossa kuomukärryn kera Norjasta. Yksi jäi tupakalle muista jälkeen. Aloin kysellä, mistä ovat tulossa, minne menossa. Mies näytti, että olivat saaneet Tromssan takaa mereltä hirmu isoja meriahvenia ihan laatikkokaupalla. Murmanskissa kuulema ovat käyneet, mutta siellä on vain isoja rapuja ja katkarapuja.

Kysyin, miten saisimme venäläiset pysähtymään Suomeen. Mies sanoi, että kyllä he käyvät Vuokatissa laskettelemassa. Eihän rajalta ole kuin 300 kilometriä. Imatra-Lappeenranta -seutua hän ei pitänyt vetovoimaisena. Ei ole kalaa eikä laskettelumaastoja. Nauroin, että Saimaan ahvenetkin ovat pieniä.

Mies ihmetteli, miksi puhun niin hyvin venäjää. Oikaisin mutkat suoriksi ja sanoin, että opiskelin entisessä Neuvostoliitossa, tarkemmin Moskovassa. Sitä en sanonut, että Gupkinin kaasu- ja öljyinstituutissa, vaikka öljyn hinnasta puhuimmekin. Sen kuitenkin kerroin, että minulla on kaksi puoliksi venäläistä tytärtä ja iloitsin siitä, että sain pitkästä aikaa puhua venäjää. Kysyin, miten öljyn hinnan alhaisuus ja ruplan romahdus on vaikuttanut. Se on vaikuttanut niin, että ennen raja-asemilla sai jonottaa yhdeksänkin tuntia päästäkseen Suomeen. Nyt jonottaa saa vain Venäjälle takaisin, sillä kaakonkulmalaiset käyvät tankkaamassa rajan toisella puolella.

Sanoin, että jospa ruplan romahdus on vain hyvä Venäjän omalle teollisuus- ja elintarviketuotannolle. Jos olen oikein ymmärtänyt, Venäjällä on niin paljon luonnonvaroja ja sun mitä, että voivat olla tyynesti omavaraisia. Kalatyyppi oli samaa mieltä. Öljy ja maakaasu ovat tietenkin hyviä juttuja, mutta silti pitää kehittää esimerkiksi maataloutta ja niin Venäjällä on kehitettykin. Vaikkakaan Pietarin lähistöllä ei oikein ole niin hyviä maatalousalueita kuin Etelä-Venäjällä (josta Pyryn rotu on kotoisin). Sanoin, että eikös ennen Neuvostoliitossa ollut sellainen työnjako, että Pietarin alueella oli karjataloutta ja lantaa vietiin mustan mullan alueille. Kalatyyppiä nauratti, joo, joo, Neuvostoliitossa olikin kaikki paljon paremmin. Ja viittasi monimielisesti kädellään. Ilmeisesti Venäjällä on nyt sellainen sanonta.

Lumijokisen rekkakuskin haastattelin mennen tullen. Rahtari kuljetti Kuopioon kaatopaikalle Raahesta tuulimyllyn murskattuja siipiä. Tuulimyllyn siivet eivät kestä kuin kymmenen vuotta. Sen jälkeen ne ovat jätettä eikä niitä voi edes kierrättää. Mies oli käynyt syntymässä Suomen perserei´ässä. En tosin tiennyt, missä se sijaitsee. Veikkasin Oulua. Sijaitsee kuulema Turussa. Sen jälkeen hän on asunut Tyrnävällä ja Lumijoella. Rahtari oli lähtenyt Raahesta jo aamuyöllä ja sanoi minulle ensimmäisenä, että päivää, sillä päivähän tämä nyt jo oli, kun oli kerta niin aikaisin aloittanut työpäivänsä.

Siitä päättelin, että rahtari haluaa jutella.

Haastatin myös Juurikan Metallin Veli-Matin. Nuori mies törmäsi meille kerran ulko-ovesta, kun olin vasta hennosti raottelemassa silmäluomiani Matin varhain aamulla keittämällä kahvilla, jota keittimessä lämmittelin; sumpiksiko sitä sanotaan? Muistutti siitä, että Matti on joskus aikojen alussa ennen minun tuloani firmaan tai ylipäätänsä avioon luvannut piirtää hänen isänsä saunan.

Aloin kysellä, mikä sauna, missä ja mitä. Kävi ilmi, että sauna oli kuuluisan elävän legendan Myrkky-Matin. Myrkky-Matti on osin saanut nimensä siitä, että hänellä on mustarekkarinen siis vanha KYY-auto. Meillä on KUY-Ducato. Ja osin nimi tulee ison miehen kulmikkaasta käytöksestä, joka ei ole pahantahtoista, vaan sellaista superison tilan vievää.

Lupasin joka aamu kysyä Matilta, joko tänään on se päivä, jolloin hän piirtää Myrkky-Matin saunan. Kävimme Mäntylahdessa jo ottamassa mitat. Halusin ehdottomasti mukaan mittakeikalle mitanpäänpitelijäksi, sillä minua kiinnosti legendaarinen hahmo.

Samalla tein haastattelun Juurikan Metalli -firman historiasta. Jostain syystä minä en tehnyt siitä juttua, kun firmaa nuoret miehet Juurikalle navetan päätyyn vuonna 2003 perustivat, vaikka olin silloin Matti ja Liisa -lehdessä töissä.

Hoijakasta sain keräyskaksituntisen päätteeksi versioitua ahvenanmaalaista pannukakkua ja astmaneuvontaa hengitysyhdistykseläisiltä. Ei ole välttämättä syytä panna koiria ja kissoja talosta pihalle, vaikka olisikin astma. Erilaisten homeitiöiden vuoksi rykiminen saattaa pahentua syksyllä ja pienhiukkasten vuoksi keväällä.

Hoijakan Sadun kanssa muistelimme Päivi Istalan välittömyyttä ja minä vielä lisäsin, että pidin kovasti Istalan suorapuheisuudesta.