Uusin Kanava

to 9.11.2017

Tänään on illalla Kaskikuusen kansalaisopiston ja kirjaston kirjallisuuspiiri. En ole tämän kerran vetäjä, mutta menen paikalle. En tosin saanut alkua pidemmälle Romain Puértolasin Tyttö, joka nielaisi Eiffelin tornin kokoista pilveä. Lupaan lukea sen loppuun, mikäli kirjallisuuspiiriläiset ovat saaneet siitä irti jotain sellaista, mitä en alun perusteella minä saanut.

Puértolasin Fakiiri, joka juuttui Ikea-kaappiin oli yllätyshyvä. Ehkä odotukseni Puértolasin toista kohtaan ovat vain liian suuret.

Eilen ryntäsin Kuopion kirjaston lukusaliin lukemaan uusinta Kanavaa. Siinä on monta sivua pitkä juttu Vihreistä. Juttu oli kuitenkin niin pitkä, etten ehtinyt kuin panna merkille hyvän analyysin. Sen sijaan luin Hesarin emeritus politiikan toimittajan Unto Hämäläisen jutun Martti Backmanin kirjasta Vakoojat, Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933.

Ajattelin, että wow, tämä Vilho Pentikäinen on heebo, josta nyt jo edesmennyt äreä kolumnisti Pirjo Hämäläinen (-Forslund, jonka ja myös Tuulaliina Variksen ansiosta kestin Kusarin tilaajana kaikki ne karmeat vuodet, jolloin entinen päätoimittaja Jukka Parkkari taitatutti lehden kansiin jonain käsittämättömänä fetissinä hävittäjälentäjiä.).... kirjoitti vuonna 2010.

Tässä siivu Pentikäisistä:

"Monen usko hukkui niihin kärsimyksiin, joita Tolstoi Euroopalle ennusti. Katariina Lillqvistin kuunnelmassa Uralin perhonen ompelija Annan vanhemmat olivat nimenomaan tolstoilaisia ja äidin vuorisaarnan ja teosofian kirkastama ajattelu hiljaista ja lempeää kuin syksyinen usva Pyhäjärven päällä, mutta Hennalan kasarmin jälkeen Anna ei uskonut enää mihinkään.

Jotakin samaa tapahtui myös Vilho Pentikäiselle, joka oli kansalaissotaan lähtiessään neljäntoista ja vankileirilläkin vasta viisitoistavuotias. Vilhosta tuli valkoisen Suomen painajainen: hän toteutti vallanpitäjien pimeimmät pelot ja yritti myydä maansa naapurin isännille. Hyvänä apuna tässä oli appi, Otto Wille Kuusinen.

Vilhon pikkuveli Veikko jaksoi sen sijaan luottaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Vanhoillislestadiolaisena pappina Veikko vei talvisodan kuukausina suruviestejä Pohjois-Pohjanmaan äideille ja vaimoille ja siunasi kaatuneita kotoisiin kumpuihin. Jatkosodassa hän teki papin töitä sekä Uhtualla että Vienan kanavalla.

Veikon lapsista maineeseen nousi uskontotieteen professori Juha Pentikäinen. Juhan esikoispoika on puolestaan Mikael Pentikäinen, Helsingin Sanomien päätoimittaja ja lestadiolaisen perheperinteen jatkaja."

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2378460-ja-kaikki-ennusmerkit-toteutuivat

Pirjo Hämäläisen kolumneissa on jotain niin ihanata, että muistan ne melkein ulkoa sanasta sanaan. Parhaat 1990-luvun kolumninsa olen liimannut ruusukirjaan, semmoiseen, jossa on ruusuja kannessa. Voisin muuten liimata Maaseudun Tulevaisuuden Seppo Vuokon ja Timo Kaunistonkin kolumneja samaiseen ruusukirjaan. Siinä on vielä tilaa.

Olisin kertonut ihailuni kolumnistille itselleen Vasemmistoliiton puoluekokouksessa kesällä 2010 Jyväskylässä, mutta kolumnisti näytti ihan oikeasti niin äkäiseltä, että nielaisin kiitokseni ja tyydyin seuraamaan idoliani kaukaa. Nyt tätä on turvallista kehua, kun on kuollut.

Hih, erään pienellä paikkakunnalla elävän ihmisen kanssa juteltiin siitä, mitä on elää pienellä paikkakunnalla. Kanssakeskustelijani ei halua liikkua siellä, missä muut pienen paikkakunnan toplokkaat liikkuvat, sillä häntä ällöttää tiettyjen piirien utelut. Minulla on aivan päinvastainen ongelma! Kukaan ei ole täällä kiinnostunut asioistani! Se on traagista, sillä minulla olisi asiaa!