Radio Tuupovaara 5

ma 4.12.2017

Maanantait lähtevät liikkeelle hitaasti. Luulin tänä aamuna, että aurinko on poistettu maailmasta, mutta sitten tajusin, että minullahan oli edelleen silmät kiinni. Äsken taivaalla pilvien takana oli jokin valoimiö. Hetken aikaa taivas oli harmaanvaaleansininen. Olisi silloin pitänyt rynnätä lenkille, mutta minulla oli ja on edelleenkin yökkäri yllä. Kello on 11.09 ja suunnittelen yhden työmiehen verokortin postittamisen aloittamista. Varsinaiset keskittymistä vaativat hommat teen huomenna. Semmoiset, joissa joutuu käsittelemään numeroita.

Maanantai ei ole numeropäivä. Voin postitella yhtä sun toista. Esimerkiksi yhden suositusluonnoksen palautuskirjekuorineen. Ja varmaan voisin kasata marraskuun kuitit loppuun. Olenhan suurimman osan saanut jo järjestykseen. Tasit on tehty jo viime viikolla ja huomenna prkleprkleprke nousen seitsemältä viimeistään. Tänään en vain voinut. Elimistö ei totellut. Vallitsivat alikierrokset.

Eilen tarvottiin Matin kanssa Haukkuvalla. Oli lunta mukavasti ja olisi voinut vaikka hiihtää, mutta vettä satoi ilmeisesti puista harteille niin, että lopun päivää kalisin jäässä keittiön sohvalla - se pitäisi poistaa meiltä - ja mietin, pitääkö hakea jokin täkki tai huopa, johon kääriytyä. Hyinen vesi oli valunut  ihon alle, suoraan luuytimeen.

Jotta olisi edes jotain aivotoimintaa, kelasin Elisa Viihdettä ja koetin löytää lauantaisia Docventures-keskusteluja ja sieltä uskontodokkarin jälkipuintia, jossa oli muslimi Maryam Abdulkarim ja uskontotutkija Juha Pentikäinen. Kumpaakin ihailen suunnattomasti. En löytänyt. Pilalle meni sekin juttu. Sen sijaan tämänkertaisella selaamisella olisin löytänyt varsinaiset Docventures-dokumentit, joita edellisenä iltana etsin.

Ajattelin, olkoot ja kävin läpi I. K. Inhan valokuvista tehtyä teosta Toiveiden mailla. Katselin myös Väinö Rouvisen mustavalkeaa grafiikkaa paksusta järkäleestä, jossa on hänen töitään vuosilta 1952 - 1984. Varkauden Wäinölässä käynti oli kuin olisi sukeltanut jonkun moniaivolokeroisen mystikon alitajuntaan. Oli käytävä, jonka takana huone, jossa oli käytäviä ja komeroita. Ja joka sopessa nähtävää.

Wäinölässä pitää käydä joskus ajan kanssa ja yksin. Ja sitten mennä kirjoittamaan blogia vaikka Varkauden kirjastoon. Siellä en olekaan koskaan kirjoittanut. Väinö Rouvisen grafiikan katselemisen jälkeen piirsin yhden sivun. Se ei ollut yhtään sellainen kuin olisin halunnut, mutta ei se haittaa. Kuva tuli alitajunnasta ja se oli värillinen, koska minulla ei ole hyviä mustia tusseja käytettävissäni.

Meinasin alkaa piirtää. En kuitenkaan näytä piirroksiani kellekään enkä kerro kellekään, että piirrän. Paitsi tietysti blogissani, mutta se ei haittaa. Jos tällä tavalla koetan olla vähät välittämättä siitä, että joku joskus näkee piirrokseni, olen vapaampi. Tulee mitä tulee. Ilmeisesti sillä tavalla voi poistaa lukot. Ajatus siitä, että kirjoittaa tai piirtää tai laulaa tai säveltää vain omille silmille tai korville, vapauttaa, ajatus on lainattu, se ei ole omani. Kun luin sen, minua huvitti suunnattomasti ja samalla aavistelin, että ajatuksessa on vissiä viisautta.

Teen tätä vain itselleni. Kirjoitan itselleni, piirrän itselleni. Se, mitä täällä julkisesti kirjoitan, on vain murto-osa siitä, mitä kirjoitan noin muuten, BTW. Kirjoittajan blokkia minulla ei tavallisesti ole. Tekstiähän minulta tulee kuin ripulipaskaa, tämän huomasimme jo sisar Rusinan kanssa Ärräpäiden alkuaikoina, kun SKP-toveri (nimi poistettu toverin aloitteesta pe 9.11.2018, harmi, sillä pidin tyypistä ja olin ihan innoissani, että sain julistaa evankeliumia, joka tosin kaikui kuuroille korville, mutta pääasia usein on prosessi.) aloitti sähköpostilistalla Raamattu-keskustelun. Me Uskon siskot Rusina ja Paskanmarja (punainen ja pyöreä) aloimme takoa tekstiä ja taistelevat ateistit pongahtelivat listalta kuka minnekin, kun eivät kestäneet sanaa Jeesus. Thih, Armon Vihreissä oli samahko ilmiö. Armon Vihreissä pitää olla niin sovinnainen, että terveysside tai tena vinkuu pinkeyttään.

Piirtäjän tai kuvallisen ilmaisun blokki minulla kyllä on.

Ehkä se, että minulta aivoverenkierron kohtauksissani hävisivät valokuvaustaidot, antaa tilalle entisen piirtämisen. Selviydyin Kärkölän Nummenkulman korvesta hengissä piirtämällä. Piirsin itselleni pääasiassa hevosia.

Tuupovaarat

Lopulta eilen illalla raahustin yläkertaan lukemaan Teppo Kulmalan Radio Tuupovaara vitosta. Mitäs minä sanoin, en muista, olenko täällä sanonut vai missä, Kulmala näkee viitososan viimeisissä lähetyksissään unessaan Animansa, oman naisisen itsensä ja arvelee, että kaiken matalaliidon jälkeen kuoriutuu uusiksi. Pitää tänään iltasella käydä Iisalmen Suomalaisessa kirjakaupassa tilaamassa Kulmalan Radio Tuupovaara 6.

Jos nyt tänään koskaan edes selviydyn Iisalmeen asti. Matti käyköön, jos tulee ajoissa työmaaltaan. Eläkeläinen.

Kuutosta odotellessani otan esille alakertaan sarjan nelososan. Luin sitä viime keväänä ja kesällä. Sellainen ei tehnyt oikeutta vaikeasti avautuvalle tekstille, jossa se, mitä kirjailija haluaa sanoa, ei ole sanoissa, lauseissa eikä kappaleissakaan edes rivien välissä, vaan jossain hämärästi horisontissa häämöttävässä alitajunnassa, jonne toimittajanluontoisia yksioikoisia rämistelijöitä, kuten minä, kirjailija ei päästä. Ainoa, jonka muistan nelosesta, on se, että luin sitä hotelli Adassa Seinäjoella viime kesänä ja samalla kirjoitin päässäni estetiikan tehtävää Kolmesta lempipaikastani Etelä-Pohjanmaalla. Olin ärtynyt. Tiesin, että Kulmalan tekstiä ei voi lukea niin. Ajatukset pitää olla juuri Kulmalan lauseissa tai ei tule mitään. Hänen lauseensa ovat kärsimättömiltä kätketyt!

Ja minä vain suristelin kelata estetiikan klassikoita päässäni edestakaisin. Tehtäväni lienee esoteerista maantiedettä. Löysin sellaisen blogin, kun kirjoitin elämänkaarestani kurssille ja kävin mielessäni Hattelmalan mielisairaalassa myöhäsyksyllä 1981. Äiti lepäsi siellä. Lepäsi on oikea sana, sillä oli siihen mennessä raatanut itsensä melkein kuoliaaksi.

Outo juttu. Jos haluan säädellä paniikkiani, joka näin vuodenvaihteen ja tutun korvissa tykyttävän ja aivoaneurysmaani uhkaavan paniiki, lähestyessä, - se kun tarkoittaa sitä, että työmaat hiljenevät ja pitää alkaa elää veronpalautuksilla, joita olen oppinut maksamaan pakkosäästöön etukäteen pitämällä omat ja Matin veroprosentit katossa, - voin  mennä kävelemään alitajunnassani. Ja sijoittaa alitajuntani vaikka tummanruskean ja oranssinruskean väreissä makaavaan Hattelmalan maisemaan.

Huomasitteko, miten äsken kävelin alitajunnassani, melkein sinne jäin, mutta tulin kuin tulinkin ulos ja vielä samassa kappaleessa!

Esoteerisen maantieteen blogista luin, että Hattelmalaan johtavan tien varressa on pähkinäpensaita. Siitä varmaan osa rauhoittavasta värimaailmasta, joka on jäänyt mieleeni, kun kävimme katsomassa äitiä sairaalassa. Ei minulla ole siitä traumoja jäänyt. Päinvastoin. Näin, että äiti lepäsi ja oma mielikin oli rauhallinen, sillä saatoin keskittyä kihloihin menoon. Äiti oli mielisairaalassa, siis hoidossa, ja isä myös. Viereisessä keuhkosairaalassa, Ahvenistossa. Olin vapaa ja vanhemmat olivat turvassa.

Nyt minä taas hävisin elämäkertakurssiini. Radio Tuupovaara vitosestahan minun piti. Teppo Kulmalan kuntokomppanian Kari (Levola) oli vitoslähetysten aikana kirjoittajaresidenssissä Edinburghissa. Hän kirjoitti, että vaikka tykkää seudusta, jossa asuu ja ihmisistä siinä ympärillä, on kuitenkin keskittyminen residenssissä ihan toista luokkaa kuin kotona.

Vaadimme kirjoittajille tai taiteentekijöille residenssejä!

Nytkin tämän merkinnän aikana olen tehnyt itselleni voileipää, Matti toi Ingmanilta hyvän ruisleivän, joka vain paranee kuivuessaan, unohdin kolesterolinestomargariinin keittiön työtasolle, Birgitta naukui ja kun en reagoinut, se perkeleen katti upotti viiksinaamansa margariinirasiaan, lisäsin lauseen tähän ja korjasin erästä maatuskanukkelausetta, otin siitä pilkun ja yhden ylimääräisen sanan pois, voitteko kuvitella, jopa omasta mielestäni tekstissäni on liikaa sanoja, joskus vainen, useimmiten olen tyytyväinen ripulitekstiini, teksti saa mielestäni pisaroida reunoille ja istuinrenkaallekin, sitten Anna kysyi, missä marimekkokukkaronsa on, kävin kaivelemassa Vietnamista ostamaani kassia ja tuli taas ikävä sateista Vietnamia, jossa oli vihreää, vihreää, vihreää ja tänä syksynä myrsky, sitten eksyin vahingossa kodinhoitohuoneeseen, jonne ei olisi pitänyt mennä, sillä aloin tyhjentää Annan pesemää pyykkiä pesukoneesta ajatuksenani aloittaa oma pyykinpesu jo tänään, sillä viikonloppuna olemme Etelä-Pohjanmaalla ja näin loputtomiin.

Ylläolevan takia kirjailija Siina Tiuraniemi haluaa syyttömänä vankilaan (jotta saisi vain kirjoittaa), bestis haluaa erämaamökkiin ja minä haaveilen kirjastokierroksesta Varkaudessa tai Kiuruvedellä. Omassa kirjastossa en malta kirjoittaa. Olen aivan liian seurallinen ja häiritsen muiden töitäkin.

Varkauden kauppakamariosaston
viimeperjantainen Slush

Tuli mieleen viime perjantaina Kuopion alueen kuppakkkkk... (ei kun kauppa) ...kamarin Varkauden osaston järjestämässä nuorisoyritysbakkanaalissa (bakkanaali merkityksessä villi juhla), kun multivisioesityksessä tuli puhe viitostiestä, että minä jo vuonna 2012 panin Pohjois-Savon aluekehityksen paikoilleen.

Olin aivan into pinkeänä Vasemmistoliiton sähköpostipohjaisessa kuntaryhmässä ja nauroin parin lappilaisen kanssa paskaista naurua rivijemme välissä puolueen Paras-asianajajille. Tai no, taisimme vittuilla aivan avoimesti, sillä puolueen seuraavaan kuntaryhmään en hakemallakaan päässyt.

Minun Pohjois-Savoni näyttää tältä ja tulkintani mukaan tällaiselta vaikuttaa paljolti Kuopion alueen kauppakamarin näkemys maakunnasta - taloudellinen toiminta keskittyy rautatien ja viitostien tuntumaan. Muualla ovat loma-, hoiva- ja maatalousalueet:

Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa

Olemme saaneet melskata puolueen kuntaryhmässä vailla paimenta. Kiitos siitä. (ma 3.12.2017 sivuhuomautus, seuraavassa kuntaryhmässä ei sitten oltukaan vailla paimenta tai no, mistä minä tiedän, olivatko, sillä minua ei sinne valittu eikä koko kuntaryhmästä seuraavalla kierroksella kuullut kukaan kukon kurraustakaan. Minä ihan vilpittömästi odottelin Vasemmistoliiton kuntaryhmän veret seisauttavia avauksia kuntaryhmään valitulta iisalmelaiselta emeritus kansanedustajalta Iivo Polvelta, joka ryhmään tuli valituksi.)

Kati Tyystjärven mietteitä metropolipolitiikasta lukiessa tuli mieleen, eikö demokraattinen ja vaaleilla valittu Uudenmaan maakuntaliitto toimeenpanevine virkamiehineen auttaisi pääkaupunkiseutua? Todelliset maakuntaliitot nielaisisivat jatkossa itseensä kaikenkarvaiset Elyt ja muut helyt.

Esimerkiksi Vantaa näin maalaisen silmin näyttää varsin mukavalta. Onhan se paljolti tyhjää peltoa. Ei ihme, että pääkaupunkilaiset tuppaavat asumisen hinnasta kauhuissaan rynnimään kehyskuntiin. Ja metropoli leimaa ne loisiksi.

Sama on havaittavissa muun muassa Siilinjärvellä Kuopion kupeessa. Siilinjärvi on juuri optimaalinen Paras-kunta jotakuinkin tasan 20 000 asukkaan väestöllään. Omasta kokemuksesta sanon, että Pohjois-Savon nuorekkaimmassa kunnassa lapsiperheiden asiat hoidettiin hyvin – ainakin ennen Siilisiä. Siiliset on Paras-hökötys, joka ensitöikseen lakkautti Nilsiästä terveyskeskuspäivystyksen.

Eläisimme suorastaan aristoteelisessa politeiassa, jos maakuntaliitot huolehtisivat kukin alueensa kaavoitus-, maankäyttö-, joukkoliikenne-, erikoissairaanhoito-, maakuntateatteri- ja sinfoniaorkesteriasioista.

Uuden Pohjois-Savon lähtökohdaksi otamme vihreän ekoasumisen asiantuntijan Pekka Hännisen vision 10 000 asukkaan kylämäisistä taajamista, jotka ovat yhteydessä toisiinsa sekä maakuntametropoliin sähköjunan avulla. (Vihreä Lanka 22.2.2008 s. 13 alk.)

Sähköjuna lähtisi Kuopiosta. Seuraava pysäkki olisi 10 000 asukkaan Toivala-Vuorela, seuraavaksi 10 000 asukkaan Siilinjärvi, 10 000 asukkaan Pöljä, 10 000 asukkaan Alapitkä, 10 000 asukkaan Lapinlahti ja 10 000 asukkaan Nerkoo, sitten 10 000 asukkaan jäännöskylä entisestä omahyväisestä Ylä-Savon pääkaupungista ja päätepiste 10 000 asukkaan Sukeva.

Ne kylät, jotka jäävät maakunnan valtasuonen ulkopuolelle, joutuisivat itse keksimään syyn olemassaoloonsa. Voin hieman vihjata. Rautavaara olisi Pohjois-Savon Riviera. Koillissavolaiset eläisivät Tahkollaan. Uusi Pielavesi-Keiteleen kunta ponnistaisi osin luonnostaan sekä lehmistään ja ruokkisi työvoimallaan Keitele Forestia ja kattotuolitehdasta.
Varpaisjärvi voisi olla lapinlahtelaisten virkistyskylä, jonne mennään kesäisin tuhatpäisin joukoin muun muassa maalaismarkkinoille.

Pia Valkonen

kirjoittaja on Lapinlahdelta, joka koettelee Vasemmistoliiton kuntaryhmässä etenkin iisalmelaisen mahtivaltiomiehen Iivo Polven huumorintajua.