Köyhät, koirat ja marsut sekä akvaario, jossa ei ole valoa, koska akvaarion valaisimen lamppu on palanut

ma 8.1.2018

Lauantaisella vierailulla puhuttiin vähän Hesarin jutusta, jossa oli köyhä puolitoista vuotiaan lapsen yksinhuoltaja koiransa sekä muiden lemmikkieläinten kanssa.

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005506700.html

Yksinhuoltajaäiti on entinen koiraharrastaja. Nyt hänellä on puolivuotias sekarotuinen Elsa-koira, kolme kissaa, kaksi chinchillaa ja akvaario, jossa tosin ei ole valoa. Akvaarion lamppu on mennyt rikki eikä ole varaa ostaa siihen uutta.

Yksinhuoltajaäidillä ei ole varaa edes mennä hyväntekeväisyysjärjestöjen lemmikinmuonajonoon, sillä hänellä ei ole kolmea euroa ylimääräistä bussilippuun, jotta pääsisi pisteeseen, jossa lemmikinmuonaa jaetaan. En halua edes lukea ihmisten kirjoituksia siitä, millaiseen raivoon he itsensä saattoivat Hesarin jutun luettuaan. Antakaa, kun arvaan, mitä ihmiset kirjoittavat.

Köyhällä ei pitäisi olla koiria, kissoja, marsuja tai akvaariota.

Samanlainen kuristava viha nousi minussa ihmisiä kohtaan, jotka kertakaikkisesti eivät ymmärrä, mitä raateleva, hirvittävä, nahistava ja lopulta tappava köyhyys tarkoittaa, kun joskus 1990-luvulla vain vähän Suomen pahimman työttömyysvuoden (1993) jälkeen Pentti Linkola vieraili Siilinjärvellä ja alusti muistaakseni ylä-aste-lukion salissa. Alustuskeskustelun jälkeen jokin siilinjärveläinen porvarisrouva - toivottavasti ei ollut vihreä - jemensi Linkolalle niin, että nuttura tutisi; Hänestä oli aivan pöyristyttävää, että naiset, jotka elävät toimeentulotuella, haluavat käydä kampaajalla!

Köyhän ei pitäisi käydä kampaajalla! Kuulkaas nyt kaikki köyhät kampaajalla kävijät. Voisitte myös lakata käymästä suihkussa ja mennä sitten haisemaan kokoomuslaisen ihmisoikeusjuristin Kristiina Kouroksen roskiksille. Sitten ihmisoikeusjuristi kirjoittaisi taas Savon Sanomiin huolehtivasti kolumnin, jonka otsikossa hän kysyisi: "Pitääkö kiinni vai päästääkö menemään?"  (SS 22.2.2008).  Kolumnin lopussa Kouros tulisi asiaa monipuolisesti pohdittuaan siihen tulokseen, että köyhän haiseminen johtuu asenteesta ja asenneongelmahan köyhillä on varmasti geeneissä. Ei köyhän hajua saippualla poisteta, joten perustoimeentuloa voidaan napsaista ainakin henkilökohtaisen hygieniatuotteiden verran.

Säästöä syntyy siitäkin, kun köyhien naisten toimeentulotukinormista vähennetään edes terveyssiteet. Eihän heidän sitten tarvitse käydä aktiivointitoimenpiteissäkään. Voivat vuotaa verensä vuokrakämpässään.

Hesarin köyhä koiranomistaja kärsii ahdistuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jopa lähikaupassa käyminen on vai­keaa. Elsa-koiran kanssa yksinhuoltajaäiti aikoo laajentaa elinpiiriään. Vielä he menevät läheiselle ostarille ja ajan mittaan kauemmaskin, jutussa sanotaan.

Köyhimmillämme meidän perhe eli Riistavedellä Niiralan kulman isossa kolmen huoneen ja yksiön asunnossa. Se oli Niiralan kulman halvin, emme edes koettaneet saada siihen asumistukea. Olin kyllä yrittänyt edelliseen asuntoon Kuopion Linnanpellolle, mutta koska lapsen - Maria oli vasta syntynyt - biologinen isä asui kanssamme, en saanut Marian lapsilisään yksinhuoltajakorotusta.

Koska lapsen isä Kelan mukaan oli olemassa, hän oli Suomessa vasta turistiviisumilla täysin tulottomana kylläkin, siksi luulin olevani yksinhuoltaja, - ajattelin, että jos nyt uskaltaisimme hakea asumislisää. Emme saaneet asumislisää, sillä Kelan käsityksen mukaan lasten biologista isää ei laskettu, koska häntä ikään kuin ei ollut olemassa.

Päätös oli isku päin naamaa.

Kun muutimme Riistavedelle, emme edes ajatelleet asumislisän hakemista, vaikka Leonidilla oli silloin jo vakituinen oleskelulupa - ja hirmuiset työhalut. Minäkin aloin kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja katselin asuntomme vaatehuoneesta - se oli niin iso, tehty olohuoneeseen jälkikäteen, että siinä oli ikkuna - alas Riistaveden luterilaisen seurakunnan äitipiriin. Siellä ne äidit istuivat nätisti rivissä ja tenavat leikkivät äitien edessä lattialla. Kaikki näytti olevan niin hyvässä järjestyksessä, äidit olivat kunnon vaatteissa eikä kukaan valuttanut tilaisuudessa maitoa puseron läpi eivätkä mekkosten kainalot kastuneet läikille.

En mennyt seurakunnan äiti ja lapsi -piiriin. En voinut.

Meillä oli koira. Onneksi Miro oli nuorena nirso. Miro söi vain kuivia nappuloita ja välillä piti kokonaisia paastopäiviä. Muistaakseni leikkasimme karvankasvatusta varten Mirolle juustosiivuja, sillä Ollilan Alpo piti Jaskan, parrakkaan labbis-snautserisekoituksen karvaa hyvänä syöttämällä tälle juustoa.

Me Leonidin kanssa opimme ostamaan Valion arkijuustoa. Se oli ja edelleen on halvinta.

Tässä myös toinen juttu siitä, mitä on olla köyhä:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002925776.html