Marja-Sisko Aallon Ikonista vähäsen

ke 7.3.2018

Aamulla luin Marja-Sisko Aallon Ikoni-dekkarista ensimmäisen luvun. Se oli imuisa ja sulava, melkein annoin periksi kirjalle. Romaanin alku oli jännittävästi sama kuin Guzel Jahinan romaanissa Suleika avaa silmänsä. Siinäkin saapuvat valloittajat, neuvostokommunistit, ja vaativat muun muassa elintarvikkeita luovutettavaksi.

Ikonissa ortodoksisten Houtsojen taloon tulevat luterilaiset, ruotzit. Vähän aikaa sitten olivat verottamassa eli ryöstöretkillä käyneet venäläiset. Houtsoista jää jäljelle vain Timofei, joka on ruotzien taloon tunkeutumisen aikana navetassa ja pakenee sontaluukusta metsään. Ruotzien mukana on luteripappi, joka paiskaa ikonin Houtsojen talon rikotusta ikkunasta hankeen.

Ikonin lukisi nopeasti yhdessä illassa, kuten Aallon ensimmäisen Anette Savolais-dekkarin Murhan tuomiokapitulissa. Se oli ihan hyvä, jos pitää dekkariesta.

MInä en ole vielä löytänyt dekkareiden ideaa. Arvelen, että Aallon dekkareissa on toinenkin taso. Ainakin sellainen taso niissä on, että kirjoittaja on astunut ulos papin roolistaan. Marja-Sisko Aalto on myös monta kuin päähenkilö John Irvingin romaanissa Minä olen monta.

En pääse oikein mihinkään ajatuksesta, että dekkarit ovat eskapismia. Onko Marja-Sisko Aaltokin kirjoittanut tavallaan sormiharjoituksina Anette Savolais-dekkarit ja sitten päässyt lähemmäs sitä, että oikeasti haluaa kirjoittaa jostain tärkeästä; häneltä on tulossa kirja, joka käsittelee vuotta 1918. Kirjassa, jossain sanottiin, että se on novellikokoelma, on ainakin sellainen novelli, jossa ruokolahtelainen renki sukunimeltään Sikiö lähtee Varkauteen toimittamaan jotain asiaa alkuvuodesta 1918 ja joutuu ensin punaisten vangiksi ja sitten valkoisten tappamaksi. En ihan tarkkaan muista, mitä tapahtumista Marja-Sisko Aalto viime AikaTaikassa kertoi, kun oli Matti Pulkkisen seuran vieraana.

Käsittelimme kirjastotilaisuudessa aihetta fasismi ja sitä, miten se kehittyy.

Persettiläinen, Anna sai kledjut päällensä vain noin 45 minuuttia ilmoitetusta lähtöajasta myöhässä. Ajattelin tänään merkinnässäni päästä Teemu Mäen Taiteen tehtävään eskapismin ja dekkareiden kautta.

Lähdemme Kuopioon. Haemme Matin työmaalta, syömme jossain Annan aamiaista, Matilla ja minulla on pariterapia. Taidevarttia ei ole, mutta jospa me taidemuseossa kävisimme noin muuten. Näyttely on vaihtunut. Aamu meni vammaisneuvostokokouskutsun lähettämiseen. Ottaa päästä, mutta vain lievästi.

Multitasking ottaa päästä. Perkele, perkele, perkele.