Muistini valehteli törkeästi Arto Virtasen Kirjailijan kodista, kirjan esseestä Sanavapaudesta raastupaan - vai mistä oli kyse ja Kari Levolasta

pe 16.3.2018

Joka toinen perjantai on metsäkurssi ja joskus aina välillä tutkiskelu Jehovan todistajasisarten kanssa. Iltapäivän teesessiossamme saan puhua myös naisjuttuja esimerkiksi, että Matkuksessa oli Finlaysonin lakanoita ylen halpaan hintaan. Niin me sitten kävimme Marian ja Annan kanssa Finlaysonin myymälästä parit hirmu edulliset pussilakanat.

Kirjoitan tätä torstaina Lapinlahden ilmailijoiden mökissä. Piti tuoda koirat juoksemaan ja itse hiihtää. Aurinko paistaa ja taivas on kirkas, mutta tuulee niin, että Partioaitan pipolla ei ole mitään merkitystä. Käyn ehkä kierroksella Pyryn mieliksi. Äsken se haukkui oven takana ja koetti saada Pimua mökistä ulos seurakseen. Pyryllä on tylsää, mutta puhuri on karmea. Sitä paitsi huomenna en ehdi kirjoittaa mitään ja illalla menen uimaan, jos Anna lähtee kuntosalille. Lauantaina koetan kirjoittaa jotain elämänkaarikurssille lapinlahtelaisista kohtaamisista.

Olisi pitänyt ottaa K-Raudan sininen karvahattu, Matti tosin on sitä mieltä, etten saa esiintyä julkisesti se päässä. Olisin minä voinut ottaa karvahatun pois päästä, kun hain Iisalmen kirjastosta vihdoin Arto Virtasen Kirjailijan kodin.

Miten minä olen voinut muistaa jonkin kirjoituksen niin väärin? Tosin ilmeisesti alunperinkin muistin kirjoituksen väärin. En tiennyt, mistä oli alunperinkään kyse. Muistan vain, että Kirjailijaliiton valittu puheenjohtaja oli konna, Arto Virtanen sanavapauden marttyyri ja Torsti Lehtistä en muista tekstistä ollenkaan.

Kuten en muista kirjoituksesta Demarin Kari Arolaakaan, joka oli antanut Arto Virtaselle potkut, kun tämä oli kirjoittanut kärkevästi Torsti Lehtisestä, joka oli jäänyt kakkoseksi, kun Kari Levola oli valittu Kirjailijaliiton puheenjohtajaksi. Onko mahdollista, että muistini sekoitti Karit, mutta enhän minä voi niin sekaisin olla, että en Kari Arolaa tietäisi; olenhan käynyt hänen pakeillaan Helsingissä, kun pyrin Demariin Lappeenrannan aluetoimittajaksi. Enkä päässyt. Äärimmäisen hämärä muistikuva minulla oli Arto Virtasen Kirjailijan kodin perusteella, että jotkut kirjallisuuskriitikkotilaukset Virtaselta jupakan takia lopetettiin. Sen muistan.

Kylläpä olen kirjoittanut hataraa mutua. Mutta onko minulle jäänyt Kari Levolasta vähän ankea kuva sen takia, että hänen puheenohtajakaudellaan Kata Kärkkäistä, nykyistä kuvataiteilija-kirjailija Katariina Souria, ei hyväksytty Kirjailijaliiton jäseneksi? Vai mistä minä olen saanut päähäni sellaista. Kun en tiedä Kata Kärkkäisen kirjailijanlaadusta tuon taivaallista. Ihailen häntä vanhasta muistista - sen takia, että oli Playboyn keskiaukeaman nakukuvissa ja sitten häntä haastateltiin Suomi-lehteen ja kymmenen vuoden päästä Imageen. Lisäksi Kata Kärkkäinen on kaunis. Yhtään kirjaa en tältä ole lukenut. Toki tekisi mieleni lukea Katariina Sourin Sarana, mutta en tiedä. Souri lipittää kuulema edelleen punaviiniä. Ei minua niin kovasti kiinnosta julkkiksen punaviininlipittämiset. Sarana on Rutakko-kirjastoista aika monessa hankinnassa ja joissa sitä on, on kirjaan pitkät jonot. Kata Kärkkäisen Tulikärpäsiä vaikuttaa kiinnostavalta ja sitä Rutakosta saisi jokaisesta kirjastosta.

Vai johtuuko ankea kuva siitä, että Kari Levola on niin länsisuomalainen? Toinen länsisuomalainen, kohta emeritus luterilainen arkkipiispa Kari Mäkinen, on samaa maata, samasta Porista, jota kohtaa tunnen vain epäluuloa, enkä oikeastaan ymmärrä edes, miksi. En ole koskaan Porissa käynyt. Ensi kesänä! Lupaan, että menemme Matin kanssa työmatkalle Porin asuntomessuille, koska asuntomessujen teema on asumisen tasa-arvo.

Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan Porttikielto Poriin vaikuttaa myös Pori-mielikuvaani. Pori on ankea kaupunki, jossa eliitin edustajat lipovat toisiaan kesäisin punaviinipierussa. Mutta eihän se herraparatkoon ole Porin itsensä tai porilaisparkojen vika, jos eliitti sinne haluaa?

Sitä paitsi Kari Mäkisestä oli jossain hauska haastattelu. Mäkinen ilmeisesti osaa olla minimalistisella tavalla hauska - niin, että itäsuomalainen ei hauskuutta ihan heti eikä aina ehkä viipeelläkään ymmärrä.

Minä sitä paitsi lupasin itselleni olla enää koskaan kirjoittamatta mistään kirjasta, jota en löydä omasta hyllystäni merkinnöin. Koskee myös lehtijuttuja. Niitä alan liimata leikekirjaan. Kari Mäkisen haastattelu, jossa arkkipiispa oli hauska, olisi pitänyt liimata talteen. Haastattelu koski kirjallisuutta ja Mäkisen runon kirjoittamista. Toimittaja kysyi Mäkiseltä, aikooko hän vielä kirjoittaa runoja ja arkkipiispa vastasi siihen jotenkin hauskasti. Tähän ei edes googlaus auta.

Se, että en pidä Torsti Lehtisestä perustuu seuraavaan kokemukseen:

"Pläpläpplää, varmaan ajattelet, mutta nyt tulen siihen, miksi Torsti Lehtinen ärsyttää suunnattomasti. Lapinlahdella tutustuin kirjailija Matti Pulkkiseen ja ajattelin, että koska hänet olivat omaiset ja lähestulkoon kaikki hyläneet (no, alkoholistille suurin palvelus itse asiassa on se, että omaiset hylkäävät - ts. vain niin saattaa tapahtua käänne, joten en heitä syytä.) ja oma isäni kuoli juuri vuonna 2002, ... ajattelin ... jollain lailla pitää Pulkkisesta huolta. Käytiin kaikissa paikoissa ja Pulkkinen sanoi aina virnottaen, että onhan siinä (ja siinä ja siinä) eläkeläiselle jotain ohjelmaa.

Kerran luimme Matti ja Liisa -lehdestä, että piispa Arsenin taiteilijaresidenssissä Pajujärven koululla on vieraana Torsti Lehtinen. Matti Pulkkinen innostui kovasti (minä en, sillä olin ajatellut pysyä kaukana Lapinlahden kulttuurikermakoista.) Sanoin kirjailijalle, että voidaanhan me sinne mennä ja niin Pulkkinen innostuneena istahti autooni ja mentiin.

Torsti Lehtinen ei sanonut Pulkkiselle edes päivää. Ikään kuin kirjailija olisi ollut tälle ilmaa. Voi tietysti olla, että Lehtinen ei tunnistanut Pulkkista. Tämä kun oli viimeiset elinvuotensa kepin ja kävelytelineen kanssa raahustava vanhus, mutta silti. Teki mieli potkaista Lehtistä, joka lisäksi puhui Athos-vuorien ihmeistä ilmeläpussi leuan alla. Olin lukenut Lehtisen esseitä sekä Janon, jossa oli koskettavuutta, livenä tyyppi vaikutti hyytävältä. Myöhemmin luin Lehtisen Kainin merkin ja koetin ihan otsa rypyssä sekä kaikin voimin ymmärtää tätä.

Palasimme Matti Pulkkisen kanssa piispa Arsenin luota takaisin kirkonkylälle murheellisina. Emme sen jälkeen koskaan puhuneet Pulkkisen kanssa Torsti Lehtisestä."