Päällekusijan muotokuva
ja Jyrki Lehtolan Suomi 100

ti 6.3.2018

Tänään on hammaslääkärien päivä ja Tarmon nimipäivä. Katselen tässä keskustietokoneella Suomi-Venäjä-seuran kalenteria, jonka sain lahjaksi samalla, kun sain hassun muistikirjan, jossa oli tyrskäyttävä kansiteksti. Lauantaina Venäjällä vietetään arkistojen päivää. Olisikohan ensi lauantain tavoite käydä läpi keittiön ikkunalaudalle kasautunut lehtiryväs? Siellä on Kulttuurivihkoa ja vanhoja Parnassoja, jotka haluavat tulla luetuiksi. Sen jälkeen arkistoin Parnassot. Kulttuurivihkot, anteeksi, olen tähän mennessä pannut paperinkeräykseen. Ehkä voisin arkistojen päivän kunniaksi aloittaa Kulttuurivihkojen säilyttämisen.

Keskustietokoneen käyttöjärjestelmä on nyt päivitetty ja verkko toimii! Vihdoin. Ainoa, mikä taas vituttaa, on se, että tulostimet putosivat kyydistä. Matti ei tällä viikolla ehdi niitä asentaa takaisin ja voihan se olla, että HP Laser Jet on vanhentunut eikä halua toimia Windows Kympin kanssa.

Minäpä sitten taas alan kirjoittaa kirjekuoriin osoitteita käsin. Piru sen periköön, joka on keksinyt firmalle nimen Rakennus- ja restaurointiliike ...

Eilen ei ilmestynyt Teemu Mäen Taiteen tehtävästä tekstiä. Läksimme Annan kanssa rentoutumaan Iisalmeen. Nappasin Iisalmen kirjastosta Erno Paasilinaan Hyökkäyksiä ja puolustuksia ja samalla halusi ehdottomasti hyllystä mukaani Jyrki Lehtolan Suomi 100. Se suorastaan kirkui. Varmistin tietenkin hyllyjen välissä, että Paasilinnan kirjoituskokoelmassa on teksti Päällekusijan muotokuva. Hyvä, selasin, se löytyi sivulta 150.

Kirjailija Hannu Mäkelä blogissaan Vanha mies mutisee kirjoitti, että Panu Rajala se on hanhi, jonka selästä kaikki vesi valuu eikä jää roiskettakaan. Nythän on tullut ilmi, että Panu Rajala on tahmanäppinen kähmijä. Onko se jollekulle ehkä yllätys? No, olen minä miettinyt sitä hyisen myrkyllistä suhtautumista, jolla esimerkiksi Ärräpäät Rajalaan suhtautuvat. Olen miettinyt - en ihmetellyt. Siitä huolimatta Lavatähti ja kirjamies on mielestäni hyvä, siinä on ihan varmasti kuvaus Lapinlahden kirjastossa työskentelevästä kiltistä, pienestä ja nätistä rouvasta - en yhtään kummastele, vaikka Panu Rajala olisi tähän korviaan myöten ihastunut käydessään Ylä-Savon kiertueellaan puhumassa Juhani Ahosta! Ja kirjailijaelämäkerrat, joita olen Panu Rajalalta lukenut, ovat myös hyviä.

Joskus luin Panu Rajalan blogiakin, mutta kyllästyin. Tyyppi liikkuu sulavasti eshtablishmentissa, ei ole lainkaan kiinnostava. En löytänyt itsestäni mielenkiintoa seurata sulavuutta parempiosaisten kanssa, joten en mennyt ensimmäisillä Puumalan Kirjakemmakoilla edes luentosaliin, jossa Panu Rajala esiintyi. Ei olisi voinut joku Rajala vähempää kiinnostaa, toki sallin, että sellainen Jättiläinen Kirjakemmakoille kutsutaan, ihmiset Rajalasta tykkää, me Marian ja bestiksen kanssa olimme yhteisessä ruokatilaisuudessakin Ravintola Niinipuussa mieluummin ulkotilassa kuin eliitin kanssa samaa ilmaa hengittämässä. Sitä paitsi minusta oli hirmu mukavaa olla osanen Kirjakemmakoiden järjestelyitä, pidin Puumalan kunnan ja seurakunnan yhteistä kirjamyyntipöytää, oli mukava olla sellaisen luottamuksen arvoinen. Seuranamme oli Porno-Korppi, josta tykkään ihan hirmusti, ihanan vakava uuspuumalalainen ja rakkaan paikallislehteni kolumnisti. Porno-Korpille naureksin, että me Puumala-lehden ilmoituksella kutsutut olimme Kirjakemmakoiden kansalaiskoristeita. Ei meiltä kummosia odotettu, joten olimme sitten kansalaiskoristeita sataprosenttisesti. Mukava oli ajella pari kertaa ihan asian perästä Puumalaan "Kirjakemmakoita suunnittelemaan". Käytiin tyttöjen kanssa Leonidin haudalla ja tutustuin herra Korppiin sekä pariin kivaan puumalalaiseen, tosin en kovin syvällisesti, mutta ilmeisen riittävästi, small talk -tasolle edes.

(Siis minun lehteni, minun Puumala-lehteni? Hehee! OI, Sigmunt Freud, mitä kirjoitankaan!)

No niin. Hannu Mäkelän blogista pongasin Erno Paasilinnan kirjoituksen Päällekusijan muotokuvasta:

https://www.hannumakela.com/2018/03/04/korkeapainetta/

Sitten googlasin Erno Paasilinna + Päällekusijan muotokuva, löytyi tämä:

https://paavo.vuodatus.net/lue/2008/11/paallekusijan-muotokuva

"Paavon" avulla pääsin Erno Paasilinnan jäljille ja tosiaan, siunattu Rutakko, tekstikokoelma löytyi Iisalmesta hyllystä. Nappasin kirjat - Jyrki Lehtolan Suomi 100:n myös - kahvipussikassiin ja raahasin kassin, rakkaan tyttären sekä punaisen rakkaalta tyttäreltä saamani repun läppäreineen Iisalmen uimahallille. Kun karistelin lapsen kantapäiltäni kuntosalille, pääsin kahden kirjoineni uimahallin pukuhuoneeseen, olin tosiaan ilman ihmisseuraa, sillä uimassa ei ollut juuri ketään - juttelinkin sitten erään kivan entisen lapinlahtelaisen kanssa pitkät tovit.

Uimahallin pukkarissa seisaaltani kopin oven edessä luin Erno Paasilinnan esseeen, joka nyt tarkemmin tarkasteltuna olikin melkein kokonaisuudessaan "Paavon" blogissa. Mutta ilman "Paavon", Lassi Kämärin ts. eduskunnan kirjaston tietopalvelusihteerin, blogia en olisi löytänyt Jyrki Lehtolan Suomi 100:a.

Tänä aamuna luin tämän: https://www.panurajala.fi/2018/02/28/kavinko-todella-kasiksi/

Onhan se ihan mahdollista, että joku voi kokea Panu Rajalan koskettelun miellyttävänä. Tiedän ihmisen, jota Rajala on "kosketellut" ja se oli tuntemani ihmisen mielestä lähinnä huvittavaa, jos ei jopa vähän liikuttavaakin. Arvelen, että Rajalan klähmitty oli jo siihen mennessä nähnyt seksin saralla kaiken, minkä naisen tuleekin nähdä, joten hän osasi suhteuttaa kirjailijan spontaaniuden tuumaamalla, että voi voi ja lämmin leipä. Ehkä voisi vain toivoa, että Rajala löytäisi päästään sen verran älliä tajutakseen joidenkin mielestä olevansa ällöttävä. Ero on niin hiuksenhieno ja vaatii varmaan (mieheltä ja naiselta) kovasti herkkyyttä. Ilmeisesti siitä on kyse. Rajala lienee niin itseensä tyytyväinen, ettei voi tajuta olevansa joissain tilanteissa ällö tahmanäppi.

Ja mitä Lauri Törhöseen tulee, voihan se olla, että heebo on ollut kielareita jakaessaan umpikännissä eikä muista ahdistelleen ketään. Surkealta tuntui katsoa Törhösen mussutusta Arto Nybergin ohjelmassa pari viikkoa sitten. Toisaalta pitää nostaa hattua, että kuitenkin oli tullut studioon puhumaan aiheesta, josta sitten ei kyennytkään puhumaan. Yritti edes ja sitten kusi housuunsa.

Muistaakseni juuri kirjoituskokoelman Suomi 100 vuoksi Jyrki Lehtolaa haastateltiin yhdessä parisuhteensa, nuoren taiteilijattaren, kanssa ET-lehteen ja Lehtolan kutsui televisostudioon Arto Nyberg. ET-lehdessä Lehtola vaikutti sympaattiselta papparaiselta enkä voinut kuin ihmetellä, mitä timmi ja älykäs kuvataiteilija Lehtolassa näkee. Arto Nybergin haastattelussa Lehtola oli sumea ja ihan kuin tekohampaat olisivat jäänee hammasmukiin. Tai sitten Lehtola oli punaviinipierussa tai bentsodiatsepiinissa ja mussutti epäselvästi.

Avasin Suomi 100:n satunnaisesta kohdasta. Kappasta vain, 1980-luvun Hämeenpuiston kommuunin natsiherra Olli Herrala, Kuppalehden kolumnisti oli joskus ja raportoi Amerikasta, että on niin ihqu maa se Amerikka, ku kaikilla köyhilläki on iPadit, oli päässyt Jyrki Lehtolan kirjaan. Kiinnostuin. Tämän vuoksi kirja tuntui kirkuvan minulle kirjastossa, ota minut, ota minut:

"Venatkaa, köyhät, Herralan Ollin vuoro ruoskii mua! No huh! Hyvältä tuntu, vaikka Olli vähän veltto onkin. Mut siis köyhät. Moikku taas! Ollaan teitä tässä veripäissämme kelailtu, kun te ootte niin laiskoi, että ette varmaan itse jaksa ees peiliin katto, mikä on kyl sinänsä hyvä, kun oottehan te rumii myös." (Jyrki Lehtola Suomi 100 s. 108)

Jyrki Lehtolan ja Markku Eskelisen Koiranpennut on ihanii -lausetta käytin kevennyksenä kirjallisuusopinnoissani, muttei tainnut toiselle opettajallemme, joka oli vähäsen märkäkorvapoitsu, mennä ihan perille. Helmiä sialle, ajattelin silloin hajamielisesti ja nyt luin sianpanemisesta Suomi 100 -kirjasta, jeh.

Lehtolan Köyhät-kirjoituksen puhuja oli Susanna Natsi-Kosken ruoska- ja hattarabileissä. Kivaa on ollut niinku aina, mut ei olla unohdettu teitäkään - köyhiä, puhuja ilakoi. Hauskinta kirjoituksessa on se, että Olli Herrala, joka oli aina niin tiukka pikku Hitler 1980-luvun lopulla, olikin yhen äkin, kuten Matilla on tapana sanoa, veltto. Joskus näin netissä Olli Herralan kuvan ja huomasin, että alkoholi on turvottanut häntäkin. Ei mahda mitään. Tunsin hetken aikaa jopa myötätuntoa.

"... mikään ei oo ällömpää kuin ruma läski, joka kehtaa viel valittaa, mut hei, mun täytyy keskeyttää vähäks aikaa, oon menos Ville Niinistön luo, siel on talkoot, joissa me rakennetaan Villelle luonne." (Jyrki Lehtola Suomi 100 s. 109)

Sekin oli hauska kohta! Suomi 100:n lukemiseksi tulee kuitenkin olla sisällä suomalaisten keltapaskalehtien genressä enkä minä ole. Sen vuoksi Lehtolan kirjoitukset ovat mielestäni puuduttavia. Lehtola toistaa itseään kuin Rosa Liksom, en ole lukenut hänen viimeisintään, voi olla, että arvostelmani ei koske Everstinnaa - Hytti numero kuusi -kirjakeskusteluyhteydessä Jussi Lapualainen Karvanaama Lähde sanoi, että Rosa Liksomin jokainen lause lyö kuin astalo, johon minä mielessäni lisäsin, että eihän sellaista voi kirjana lukea, kun jo yhden luvun jälkeen on pää iskuista turvoksissa, tehokeinoja ei voi käyttää jatkuvasti ilman inflaatiota, niin Jussi Lähde, tiedättehän sen tyypin, joka hoiti Directan kriisiviestintää sen jälkeen, kun Directa lähetti satojen eurojen laskuja pienen pienille yrittäjille täysiverisesta huijauksesta, Suomen Yrittäjät joutui Directan takia perustamaan jopa suljetut apunettisivut, jotta ihan kaikki pienen pienet yrittäjät eivät lakkauttaisi itseään sen takia, että Directa haastaa ne omasta huijauksestaan käräjille ja vaatii korvauksia.

Semmoinen se Jussi Lähde on. Vilpitön kaikissa liikkeissään, myy vaikka mummonsa, muuttaa mustan valkeaksi, arvelen, hyvin uusliberaali ilmiö, jotenkin pidän tyypistä, vaikka olikin huutanut itselleen potkut Hevosurheilu-lehdestä, mutta mies, joka asuu Lapuan Tiistenjoella ainakin kolmena päivänä vuodessa, ei voi olla ainakaan kovin paha. Sanotaan vaikka näin, että Jussi Lähde on aikansa ilmiö, aikansa sankari, semmoisia ne 1980-luvun lopun menestyjät ovat. Minä kuulun loosereihin, joten voin tarkastella näitä menestyjiä ulkopuolisena syrjästä ja hitusen huvittuneena, kuten tuttavani Panu Rajalan klähmintää.

https://www.journalisti.fi/artikkelit/2016/3/hevosurheilun-toimitus-ahdistui/

SItä paitsi! Hevosurheilu-lehden toimittajat eivät ilmeisesti seuraa populaareja opetusohjelmia. Esimerkiksi Jyrki Sukulan Kuppilat kuntoon on opetusohjelma siinä missä Selviytyjätkin. Selviytyjissä, sen amerikkalaisissa ja suomalaisissa versioissa, kerrotaan ihmisille, että kannattaa liittoutua toisten kanssa jotain toista, ehkä heikompaa, vastaan, jotta itse selviytyisi. Oma elämä, oma voitto, se on aina toisen tappio, kuolema, ja jos liittoudutaan, tehdään se mahdollisimman kierosti.

Kuppilat kuntoon markkeeraa maailmalle sitä, että seuraava megatrendi johtamisen virtauksissa on suomalainen Management by Perkele. Tätähän meille johtamisen erikoisammattitutkintoa suorittaville sanoi jo vuonna 2007 Ysaon johtamisen teorioiden opettaja Petri Ruotsalainen, burn out baptistipastori, josta myös pidin kovasti. Outo, yhtä aikaa salaperäinen ja avoin, tyyppi.

Kapitalismissa pitää kaikkea kokeilla - paitsi omaa siskoa ja kansantanhuja. Miksei sitten Managementia by Perkele?

Yhden erikoisen, poikkeavan kohdan, löysin Jyrki Lehtolan kirjasta Suomi 100, en sitä ehtinyt läpi lukea ja ehkä en luekaan kuin soveltavin osin. Poikkeava kohta on tämä: "Siksi minä pidän Antti Rinteestä. Se ei ole edes päässyt Tupperware-piireihin. Puhelinmyyjänä se ei pystyisi myymään mitään edes itselleen. Se on kiusaantunut, häpeissään, vaivaantunut, epäsulava ja sekava. Sellaisesta minä saan aina pienen toivon kipinän, että jos tuon sisällä olisikin jotain inhimillistä: jonkinlainen tietoisuus siitä, että eivät ne omatkaan ratkaisut välttämättä toimi, ajatukset eivät ole loppuun kehiteltyjä, päässä on kaikki omituisessa järjestyksess, ja sattumalta tässä aina istutaa, ja siksi vähän nolona." (Jyrki Lehtola Suomi 100 s. 72)

Kirjoitin näin pitkästi, koska aamulla lupasin mennä heti maksamaan Armon Vihreiden jäsenmaksun. Onneksi viivyttelin täällä blogissani, sillä en tiedä, Armon Vihreät tuntuvat tosiaan kaikkea muuta kuin armollisilta. Puolet ovat armottomia ja toinen puoli on loukkaantujia. En taida jaksaa ja kadun sitä, että kirjoitinkaan mitään koko listalle, en minä sitä kadu, että sata Armon Vihreää saa tietää minun huoranneen avioliitossani 1990-luvulla, vaan sitä, että menin taas sanomaan jotain. Listallahan ei ensin keskustella valovuosiin mitään ja sitten, kun joku keskustelee, sanotaan, että ei saa keskustella, se loukkaa ja hiljaa ja olkaa hiljaa, mutta kirjoitin, koska kirjoitin, lopussa kokeilin mautonta tekstiä, siis .... no:

Kiitoksia XX:lle tekstistä, hän vei jalat suustani, ja kiitoksia XX:lle, että sai meidät miettimään kantojamme.

Meillä oli aviomieheni, kristillisesti Lakeuden Ristissä kanssani vihityn korpikommunistisen heteron kanssa, juuri viikonloppuna keskustelu. Jäin vähän mykäksi, kun en osannut sanoa miehelleni oikein mitään siihen, kun hän sanoi, että eihän hänkään vouhota mieskromosomillaan. Jäin vain sihisemään, että siitä vain, metelöi, vouhkaa ja kohkaa.

Minulla esikoistyttäreni, joka ei ole aviomieheni biologinen, miettii, onko sittenkin poika vai jotain siltä väliltä vai onko asialla edes kovasti väliä - ja se on minusta ihanata!

Olenko ymmärtänyt jotenkin väärin queer-teoriaa - olen Judith Butlerin Hankalan sukupuolen, en siitä paljoakaan ymmärtänyt yhdellä lukemisella, varsinkin kun oli kiire, ajattelin, että koko kirja on hankala ja hemmetin Judith Butler, ... että paljolti sukupuolessa on performointia. Siis tavallaan esitämme sukupuolta. Vai oikaisiko Suomen Kuvalehden toimittaja Essi Salonen liikaa Feminstisen puolueen Katju Aron haastattelussa (SK 16.2.2018 Hän-haastattelu)?

Biologiakin jotain sanoo, mutta ei kaikkea! Raamattua pitää mielestäni lukea, mutta pitää samalla ottaa selville, missä tilanteessa kukin raamattukirjaston kirja on kirjoitettu. Juutalaisilla oli varmasti tarkoituksenmukaista lisääntyä kovasti Vanhan Testamentin aikaan ja välttää vaikkapa onanointia, siemen laskemista maahan. Kaikki resurssit oli pantava jälkeläisten saamiseen ja niiden pitämiseen hengissä. Oli kaikenlaista sodankäyntiä sekä muuta levottomuutta ja valloittajat pyrkivät tuhoamaan juutalaisten heimot. Reza Aslanin Kapinallinen kertoo Jeesukseseta ja myös Raamatun ajan juutalaisten yhteiskunnasta sekä poliittisesta tilanteesta.

Nythän muuten viimeisimmässä Hesarin kuukausiliitteessä oli juttu suomalaisten geeniperimästä. Jutussa sanottiin, että Lähi-Idästä on saattanut 7 000 vuotta joutua lähtemään väestöä ehkä väestöräjähdyksen (juutalaiset eivät olleet masturboineet tarpeeksi!!!!), resurssien liikakäytön tai luonnonkatastrofin seurauksena, mikä näkyy Suomessakin jälkinä geeniperimässä. Mielenkiintoisinta keskustelumme kannalta on se, mitä perinnöllisyystutkija Wolfgang Haak sanoo jutussa: "Raamatussa on monia kiinnostavia vertauksia, kuten se, että ihminen on karkotettu paratiisista. Ihmisiä kohdannut mullistus on kuvattu Vanhassa Testamentissa. Se on kiinnostava lähdeteos."

Minulle luterilainen pastori-ystävättäreni jo monta vuotta sitten sanoi, että paratiisista karkotuskertomusta voi tulkita kertovan ajankohdasta, jolloin ihmiset siirtyivät metsästäjä-keräilijä -vaiheesta maanviljelykseen. Maanviljelys mahdollisti kyllä väestönkasvun, mutta toi paljon kaikenlaista vaivaa, kuten pitkät työpäivät ja suuremman riippuvuuden vaikkapa säistä. Ruoanhankinnasta tuli liian yksipuolista. Olivat kaikki munat ikään kuin samassa korissa. Metstäjä-keräilijät sen sijaan pystyivät varioimaan ruoanhankintatapojaan. Yhteisöt olivat pieniä ja ekologisesti kestävämpiä.

Nyt menen maksamaan Armon Vihreiden jäsenmaksun. Olen maksamista jemmannut, sillä joskus alkoi tuntua siltä, että eivät Armon Vihreät nyt kovin armollisia olekaan. Ja sekin otti päästä, että keskustelun tulee olla sovinnaista. Semmoiseen en suostu.

terveisiä
Pia Valkonen
Suomen pettuleipäalueelta, Rautavaara on tässä ihan lähellä ja Rautavaaralla vuosina 1868 - 69 syötiin naapuri sen jälkeen, kun naapuri oli kuollut nälkään. Kun ei enää ollut naapureita, lähdettiin joukolla katsomaan Varpaisjärven Korpijärven kylälle, onko siellä syötävää, eipä juuri ollut ja niinpä joukko rautavaaralaisia nälkään kuolleita löytyy Koiramäen hautausmaalta Varpaisjärven (liitetty Lapinlahteen vuonna 2011) Korpijärven kylältä.