Teemu Mäki Taiteen tehtävä osa 3

pe 9.3.2018

Oli ihanata kääntää Pavel Grudininin vaalitilaisuudesta videota. Kaikkea en osannut ja varmaan tein väärintulkintojakin. Grudinin puhui yhtä epäselvästi kuin Konevitsan nykyinen igumeni Aleksanteri. Parin tulkkauskeikkani jälkeen igumeni tuli siihen tulokseen, että ei halua tulkkauspalveluitani. En ihmettele. Voi olla sekä Konevitsan luostarille että koko maailmankaikkeudelle parempi niin:D

Olen sen verran diletantti tai talidinddi tulkkina, että ymmärrykseeni vaikuttavat monet kielen ulkopuoliset seikat. Joitakin ihmisiä ymmärrän heti ja kaiken, vaikken joka sanaa ymmärtäisikään. Joidenkin ihmisten, joihon en esimerkiksi luota, puhe puuroutuu mielessäni, vaikka tämä puhuisi suomea.

Pavel Grudininin puhe oli epäselvää, mutta koska suhtaudun myönteisesti Venäjän Federaation Kommunistiseen puolueeseen, kääntäminen oli iso ilo. Luin ensin tyypin nimen, jotta Grudin. Grud on rinta. Onko Grudinin Rintala? Korjasin sitten tekstiini, että Grudinin, mutten joka paikkaan. Tämän julkaisun jälkeen käyn vielä kerran eilisen tekstin läpi.

Ja siistii! Tyyppi johtaa sovhoosia! Todellakin sellainen sensuuri Suomessakin Venäjän uutisissa ja jutuissa vallitsee, että tavallista venäläistä, sellaista, joka on juuri ja juuri saanut nenän pinnan yläpuolelle upoksista, ei haastatella. Venäläinen maanviljelys ei edelleenkään perustu perheviljelmiin - miksei Maaseudun Tulevaisuus tee Pavel Grudininin sovhoosista juttua?

Aamulla luin Marja-Sisko Aallon Ikonia eteenpäin. Ristiriitaista. Aallon kieli on helppoa, sujuvaa ja mukavaa, toimittajamaista kieltä. Dekkarin alku oli vakava. Se kertoi uskonnollis-poliittisesta vainosta. Ortodoksisen Hoskojen taloon tulevat ruotzit ja pääpahaksi nousee luterilainen rovasti Anders Runstyck, jonka kohtalona oli myöhemmin historiassa kuolla Raamatun sivut kurkkuunsa tungettuna.

Jännää. Mitähän Marja-Sisko Aallon alitajunta haluaa tällä sanoa? Olen vähän nyreä kirjailijaa kohtaa siinä, että romaanin alku oli lupaava. Se oli vakava. Alun kohtauksen jälkeen tyylilaji muuttu. Romaanista tulee farssimainen ja veijariromaanin tyyppinen. En vain pidä veijariromaaneista enkä ole kovin huumorintajuinenkaan.

Jehovan todistaja-sisaret tulevat kohta. Alan keittää kahvia. Tuvan matto pitäisi imuroida, kuten eteisenkin. Lettipullaa meinasin leikata pöytään. Pitää ottaa puheeksi keskiviikon A-Studio. Matti oli lähetyksen katsonut ja nukahtanut kesken kaiken. Sanoi minulle, että katso sinä. Minä katsoin ja sitten huomasin, että Tohtori Fosterista on toinen tuotantokausi. En tiedä. Toisen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa eronnut Gemma on ihan liian kusipää ja vaurioitunut. Minun sympatiani olivat nyt nuoren ja naiivin Simonin uuden vaimon puolella. Tämä sentään yritti pyytää anteeksi ja rakentaa sopua.

Tästä eteenpäin eilen
valmiiksi kirjoitettua

Unohdin Teemu Mäen vihreän ja paksun Taiteen tehtävän Kuopion taidemuseon tiskille. Pengoin pariterapiassa itkemisen jälkeen epätoivoisena Vietnamin-kassiani. Kassi on liian pieni. Kalenteri, muistiinpanokirja ja osoitemuistio, jossa ei vielä edes ole puoliakaan tarvitsemistani osoitteista, vievät jo puoli kassia. Taiteen tehtävä vei toisen puolen.

Taidemuseoamanuenssi, se jeesuksen näköinen, joutui tuomaan kasan minulle yläkertaan, jossa koetin pitää perhettäni kasassa. Se oli vähän noloa, se tavaroiden unohtaminen, ihan kuin olisin brassaillut Teemu Mäellä. Tosiasiassa raahasin kirjaa mukanani, kun ajattelin, että vaikka perheterapian odotusaulassa, tuolit sermin takana ovat oikeusaputoimiston ja oikeusaputoimiston aikakauslehdet kuukausia samoja, luen edes pätkän esseetä estetiikasta. En lukenut. Luin taas lehteä, jossa oli Eva Biaudet´n henkilöhaastattelu. En muista edes, mikä lehti se oli, mutta päätoimittaja oli

Perheeni meinasi hajota jo taidemuseon ovella. Anna sanoi siinä toiveikkaasti: "Eihän mun tartte sinne tulla?" Vastasin painokkaasti, että kyllä tarvitsee. Anna katsoi Taiteilijan katse -näyttelyssä museon yläkerrassa jonkin aikaa videoteosta. Ehkä hän havaitsi muutakin, vaikka vaikutti enimmän ajan siltä, kuten nykyajan nuoret pääosin, että ei havainnut.

Minä en ehtinyt videoteosta kuin vilkaista. Näyttelyyn pitää mennä toistamiseen ja ehkä mieluummin ilman jopa Mattia. Tahdon tuijottaa viisi minuuttia kerrallaan formalistihuoneen formalisteja. Jokaista taulua viisi minuuttia tai kymmenen. Niin pitkään, että tajuan niistä jotain.

Teemu Mäki kirjoittaa pitkästi juuri formalismista. Otsikko on Esteettisen formalismin kätketty poliittisuus. Vihaan formalismia! Melkein yhtä paljon kuin runoja vihasin ennen.

Taiteilijan katse -näyttelystä ensikäymällä muistan Mari Arvisen kaupunkimaiseman ja Ritva Kovalaisen sekä Sanni Sepon ilmavalokuvat hakkuu- sekä turvealueista. En minä kuvista tullut surulliseksi. Minusta metsäautotie, jonka päässä oli silmukka ja joka kiemurteli hakkuuaukon sisään, oli veikeä. Veikeäksi tien teki se, että molemmilla sivuilla oli lehtipuita. Metsäautoteiden ansiosta olen monia uusia reittejä ja metsiä pongaillut. Vaikkakin, myönnän, en ole pitkään aikaan Haukkuvan lenkkiä kiertänyt. Ei se ehkä niinkään johdu maisemanmuutoksesta, vaan siitä, että arvelen arkena siellä olevan hakkuut käynnissä. Ehkä tämä on väärä mielipide ja pitäisi olla surullinen.

Pidän eniten Maaselän maisemasta ja harjusta, vaikka toinen puoli harjusta on hakattu ehkä kymmenen vuotta sitten ja toinen puoli on soramontuille järsitty. Torstaina hiihteli Onkiveden jäällä ja raportoin vastaanhiihtäjälle oranssin ruovikon kauniista sävykkyydestä talviaikaan. Vastaanhiihtäjä kertoi, että kesällä ruovikko on liian sakea veneelle. Talvella maisemat näkee paremmin.

Hiihtelijän kanssa selän yli huutelu tuntui erityisen mukavalta, sillä en minä pariterapiassa parisuhdettani itkenyt, vaan sitä, että Lapinlahden kunnansihteeri Matti Sollo haukkui minut vuonna 2003 (tai 2002) Lapinlahden S-marketin parkkipaikalla ja edelleen asia sekä itkettää että tekee mieli oksentaa, kun kävelen Juhani Ahontietä S-marketin sivuitse.

Ehkä ensi Aikataikassa teen performancen S-marketin ja Säästöpankin väliselle penkille. Performancen nimi voisi olla vaikka Oksennushuora. Haluan pukeutua lutkasti ja hm olen ehdottanut, että voisimme ristiinnaulita erään toisenkin, joka on kokenut karuja Lapinlahdella. Minä voisin ruoskia hänet. Vähän niin kuin Pussy Riot -hengessä.

Pariterapiaan itku liittyi kuitenkin sen verran, että syytän edelleen Mattia. Jäin tänne jumiin hänen takiaan. Aina välillä jumi tuntuu pahalta, aina välillä tunne lientyy. Keskiviikkona oli paha olo, itketti. Torstaina uskalsin hiihtämään kotiovelta ja tapasin vain ystävällisiä ihmisiä. Kunnansihteeri on jo eläkkeellä, kunnansihteeri on jo eläkkeellä, psyykkaan itseäni ja koetan olla oksentamatta.

война

Teemu Mäki viittaa esseekirjassaan venäläiseen taideryhmä Voinaan (война = sota). Voina on tehnyt anarkistisia taideaktioita - mistä ihmeestä löytäisin Marialle anarkistisen yhteisötaideryhmän? - helmikuun Voima-lehdessä on aktiiveista, jotka keräsivät joukkorahoitusta 20 000 euroa ja aikovat rakentaa Helsingin Suvilahteen alakulttuurikeskus Loukon.

Voima-lehdestä luin, että Voina onkin Pussy Riotin synnyttäjä! Voi, että innostuin. Minähän olen Pussy Riot -fani ollut niin pitkään, kun ryhmä on Suomessa tiedetty. Arvelin jopa vuonna 2013 blogissani, että olen ollut Suomen ortodoksiselle kirkolle liian Pussy Riot. Nyt on pakko nostaa omaa häntää:

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2013-04-1856361911

Pussy Riot oli aluksi kuvitteellinen feministinen punkibändi, jonka Voina-taideryhmäläiset loivat tyhjästä opposition Viimeinen syksy -festivaaleilla. Koska Venäjällä ei ollut feministisiä punkbändejä, niitä tuli keksiä. Pussy Riot jäi elämään. Näin kirjoittaa Antti Rautiainen Voima-lehdessä 1/2018 s. 16 - 19. Mielenkiintoista, sillä en ole osannut asettaa Pussy Riotia mihinkään jatkumoon. Ja mielenkiintoista siksikin, että Konevitsan luostarissa 1990-luvulla sivusimme alku-Venäjän ja loppu-Neuvostoliiton avantgardea. Leonid eli loppu-Neuvostoliiton boheemi- ja avantgarde-piireissä.

Voinan jäsenet maalasivat jättiläiskokoisen peniksen Liteinin nostosiltaan Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n (ent. KGB:n) Pietarin-päämajan lähelle. Kun silta nousi päästämään laivoja läpi, samalla kerrostalon kokoinen kyrpä nousi FSB:n konttorin suuntaan. (Teemu Mäki Taiteen tehtävä s. 67)

Kirjoitus Taiteen tehtävästä jatkuu joskus.