Kohtauspaikka Marinad

ke 4.4.2018

Tätä olen kaivannut. Lukea ja sitä mukaa, kun jotain juolahtaa mieleen, tekstaroida komentteja. Sain eilen yllättävän tekstarin. Subcomandante Marcos kirjoitti Raija Orasen Kohtauspaikka Marinadista. Kiinnostuin oitis, vaikka en Raija Orasta ole oikein osannut pitää kuin käsikirjoittajana. Puhtaat valkeat lakanat oli jotain ylimaallisen mielenkiintoista. Se kun oli elävä kappale suomalaista yrityshistoriaa.

Meillä oli tavallinen maanantaimeno Iisalmeen Annan kanssa. Annaa odotellessa kuntosalille ja uimahallille kävin kirjastossa. Palautin työnohjauksen alkeisoppikirjat sydän verta vuotaen ja Lisa Genovan Edelleen Alicen. Kohtauspaikka Marinad oli vasta tänään palautettujen hyllyssä. Sain ystävällistä palvelua, kun menin ensin hyllylle 84,2 kohtaan Oranen. Luuli, että joku ehti viedä Marinadin.

Ennen uimahallia lukaisin kaksi ensimmäistä sivua kirjasta. Esimerkiksi Tiedonantajan yrmeähkö päätoimittaja Erkki Susi (k. 8.2.2018) oli ollut Kohtauspaikka Marinadia kohtaan nyreä. Suden kommentin mielestä Raija Oranen rahastaa kommunisminvastaisuudella. En tiedä, minusta Marinad vaikuttaa ainakin alun perusteella ihan loistavalta ajankuvaukselta.

Kirjoitin, että Erkki Susi oli yrmeä. SKP:n entinen puheenjohtaja Yrjö Hakanen oli lausunut Erkki Suden muistohaastattelussa jommassakummassa keltalehdessä - miksi muuten keltapaskalehteä kiinnostaa Tiekkarin päätoimittajan kuolema, ihan jees, että kiinnostaa, kumma juttu - että Erkki Susi oli huumorintajuisempi kuin julkisuuskuvansa. Niin. Ei Yrjö Hakanenkaan mikään päällimmäinen naurumies ollut, mutta jotenkin tykkäsin sekä Hakasesta että Sudesta. Uskalsin jopa Yrjo Hakaselle itselleen soittaa, koska halusin kiihkeästi kärpäseksi katossa SKP:n edustajakokoukseen keväällä 2010. Motiivini eivät kylläkään kestäneet tarkempaa tarkastelua ja silläkin uhalla, että leimaudun naiiviksi pöhelöksi - mitä olenkin! - pyysin päästä edes yläsavolaisten edustajakokousedustajien autonkuljettajaksi. Hakanen tuumasi, että ei meillä ole tapana olla kokousedustajien autonkuljettajien mandaattia kokouksessa, mutta toimittajana voin kokoukseen tulla. Minun piti haastatella Venäjän kommunistisen puolueen delegaattia, mutta tämä oli niin lipevä esitys - ei ollut Pavel Grudinin, vaan joku joka olisi voinut habituksensa perusteella olla revitty Venäjän kokoomuksesta. Yöks, kävelimme delegaatin perässä edustajakokouslauantain illan hämärässä konsertista pois sonkajärveläisen kommunistijohtajan Asko Julkusen sekä joensuulaisen kansalaisaktivistin Martti Vaskosen kanssa ja minä ajattelin, että tuolle nlijakkeelle minulla ei ole mitään asiaa.

No, oli minun ottamilleni kokousvalokuville käyttöä Tiedonantajassa. Olen siitä ylpeä! Minulla oli juuri sopiva rooli.

Aikalaisromaanin alussa eletään elokuuta 1991. Gorbatšov oli vetäytynyt datšalleen ja Janajevin juntta koetti vallankaappausta. Minä tulin seuraavana aamuna työpaikalleni Kodin Kuvalehteen Helsingin Pitäjänmäelle ja ET-lehden Sanoma Oy:n aikakauslehdille myynyt mukava setäihminen, jolla oli ikutyöpaikka aikakauslehtitoimituksen vaksina, sanoi minulle, että Gorbatšov on syrjäytetty. Luulin, että nyt se setä minua älyttää. Tunnistin hänet savolaiseksi. Ja käsittääkseni hän oli Pörsänmäeltä. Joku saisi korjata nämä hatarat muistikuvat. Olen kertonut tämän blogissani ennenkin eikä kommentteja ole kuulunut.

Menin koppiini ja pian päätoimittaja Maija Alftan kutsuu minut luokseen. Sain välittömän komennuksen juttukeikalle Viroon, sillä Viro oli saman tien julistautunut itsenäiseksi. Minua kylmäsi, sillä olin juuri edellisenä keväänä jementänyt virolaiselle kaapinkooiselle leveäharteiselle ja pitkälle rakentajarakastetulle, että Gorbatšov ei päästä teitä ikinä Neuvostoliitosta. Sellaista ei tapahdu, täsmensin omassa mistään mitään ymmärtämättömässä läntisessä varmuudessani ja näin, kuinka loukkasin Valboa. Valbo Kallaste oli isänmaallinen ja halusi vaimon, joka on kotirouva ja harrastaa hyväntekeväisyyttä. Arvelin myös, että hän haluaa näyttävän isänmaallisen vaimon, jolla on yhtä pitkät jalat kuin aviomiehellään. Ei mitään puolimongolia persejalkaa. Sitten ajattelin, että se vaimo en ole minä. Ja niin toki ajatteli Valbokin. Sen vuoksi minä häntä halusin loukata. Uh, en pidä silloisesta itsestäni.

Nämä ovat avainkokemuksiani. Siksi kerron tämän yhä uudelleen ja uudelleen. Jostain syystä en pysty yhtä monta kertaa kertomaan Moskovan-mielenosoituiksista. Ne ovat liian suuria. Eivät ahdistavia, vaan käsittämättömiä. En käsitä sitä. Minä olin siellä. Sotilaiden ja mielenosoittajien välissä. Turusen Riittakin oli, mutta hänen kanssaan ei voi muistella. Hän on vetäytynyt oman päänsä sisään eikä puhelin ei ole päällä. Ainoa, jolla on sama kokemus, samoista tapahtumista, on täällä Ylä-Savossa kommunistijohtaja Asko Julkunen. Tätä on vaikea selittää. Tunnen itseni selittämättömän oudoksi.

Tämä kohta oli kohta Raija Orasen Kohtauspaikka Marinadissa, jota mietin:

- Rauha varmaankin, Nora murahtaa, vaikka ymmärtääkin menettäneensä tämän pelin.
- Vainajia siitä tulee, Rosso sanoo painokkaasti. - Verilöyly.
- Ja tasan tarkkaan niin kuin oli suunniteltu, NOra sanoo äkkiä raivoissaan. - Ne mellakat järjestettiin tahallaan, jotta ihmiset säikähtäisivät ja menisivät koteihinsa.
- No ihan varmasti, Rosso myöntää. - Vai antaisitko sinä villiintyneitten joukkojen riehua kaupungeissa, repiä, ryöstellä ja tappaa? Etkö sinä lähettäisi ketään pitämään järjestystä?
Nora yrittää pitää hengityksensä rauhallisena. - Ne ihmiset halusivat vapautta, hän sanoo tasaisella äänellä.
- Ne ihmiset halusivat valtaa, Rosso vastaa.
- Ne halusivat vallan pois puolueelta ja KGB:ltä.
. Ne halusivat sen vallan itselleen.
- Ne halusivat demokratian.
- He halusivat rahaa ja tavaraa, yksityisomaisuutta ja ylelllisyystarvikkeita, autoja ja televisioita ja etelänmatkoja.
- Oikein, Nora sanoo ja nauraa kitkerästi. - Sitä juuri, kaikkea sitä ne olivat vailla mutta joka oli kyllä mahdollista eliitille, nomenklatuurille, puoluepampuille ja KGB:n agenteille. (Raija Oranen Kohtauspaikka Marinad s. 44)

Kumpikin on oikeassa. Totta kai neuvostoihminen halusi valtaa itselleen. Sitähän demokratia on. Kansan valtaa! Pysähtyneisyyden ajan Neuvostliitto oli epäoikeudenmukainen. Joillakin oli rahat ja tavarat, yksityisomaisuudet ja ylellisyystarvikkeet, autot, televisiot ja etelänmatkat.

Sama luokkajako on Suomessa nyt. Joillakin on vaikka mitä. Joillain yläsavolaisilla lapsilla matka Helsinkiin on yhtä todennäköinen kuin matka kuuhun.

Marinadin päähenkilöstä Norasta sanottiin, kun hän saapui Helsinkiin Tampereen yliopiston opiskelijapiireistä, huhuttiin, että taisi Noralta miehet Tampereella loppua. Tirskis. Kuvaava oli se, mitä Oranen kirjoittaa Tillikasta: "Aikanaan Tampere tuntui maalaistytöstä ensin juuri sopivan suurelta, mutta parin vuoden kuluessa Tillikka vakituisine porukoineen on käynyt turhan tutuksi, sen iänikuiset kaljajorniat kyllästyttävät, eivätkä opintolainen nostopäivänä tai muuna järjettömyyden hetkinä nautitut grillipihvit, valkosipulivoi ja paistettu tomaatti tunnu enää seikkailulta." (Raija Oranen Kohtauspaikka Marinad s. 19)

Kirjoitin viime viikolla, että irtosin toimittajatutkintolaisista ryhtymällä opiskelemaan slaavilaista filologiaa Pyynikillä. Samalla irtosin myös journalistin urasta, kiitos Jeesus. Jeesus nousi ylös haudasta. Olen tänään kuunnellut Ylen Areenalta ensin ortodoksisen pääsiäisyön palveluksen. Erikieliset rukoukset olivat ihania. Olin kuulevinani myös arabiaa. Sen sijaan ensin olin vähän närkästynyt. Oli jotain uusia biisejä ja uutta helppoa kirkkolaulua kahdeksansävelisen slaavilaisen viisuston sijaan. Mietin, kuuntelenko jotain viihdekonserttia vai mitä vittua radiosta tulee. Kärsivällisesti jatkoin kuuntelemista ja verottajan ilmoitusten tekemistä. Rysäytin tänään maksaa toiselle raksamestarille palkan ja itselle firman velkaa takaisin sekä kasasin maaliskuun tilit sekä tosiaan tein inhoamani verottajan ilmoitukset nanosekunnissa. Olen nyt monen vuoden jälkeen tajunnut, että voi käyttää vanhoja ilmoituksia pohjana eikä jokaista tympeää veronumeroa tarvitse naputtaa uudelleen. Olen niin tehnyt kaikki nämä vuodet. Löysin ilmoituspohjista täpän korvaa valittu rivi. Olisihan se kiva, jos verottaja järjestäisi koulutusta näistä asioista.

Sen jälkeen olen kuunnellut Areenalta sekä luterilaisen jumalanpalveluksen Vaasasta ja metodistipalveluksen Porista. Vaasan kirkkoherralla oli saarnassa lipeäkalan ääni, jota arvelen interferonityyppi Kari Cantellin tarkoittaneen kirjassaan Tiedemiehen mietteitä uskosta. Cantellin kirja teki minusta uskovaisen. Ymmärsin, että ei tarvitse heittää aivojaan narikkaan, vaikka on uskovainen.

(korjaus ma 9.4.2018 Kari Cantell Tiedemiehen mietteitä uskosta, sekoitin veljekset ja kirjoitin ensin, että Risto Cantell.)

Porin metodistikirkon palveluksessa on kivoja lauluja! Nyt alan tutkia Johanneksen pojan sivuja. Siellä on jotain uutta tavarata. Tuli messenger-viesti. Areenalla palvelukset jatkuvat. Seuraavaksi luterilainen palvelus Jyväskylästä Kuokkalan kirkosta. Hienoa kirkonkellojen soittoa. Mikä juttu on se, että Ylessä ei radioida esimerkiksi Jehovan todistajien konventteja? Kysynpä vain!