Metropoliitta Ambrosius televisiohaastattelussa eilen

ti 3.4.2018

Olen pöllämystynyt. Pääsiäispyhinä vieraannuin työtietokoneesta niin, että nyt on mennyt monta tuntia vain myllyn äärellä istuessa ja netti-Hesaria selatessa. Olen lukenut jutun blogisti Idasta, joka on harrastanut deittalua ja tullut raskaaksi; hän on kertonut blogissaan avoimesti, että isäkandidaatteja on kaksi. Pidän itsestäni kiinni kaksin käsin, etten saman tien etsi Idan blogia ja jää siihen koukkuun.

Netti-Hesarin oikeassa palkissa vilahti otsikko "Kotona työskentely on yleistynyt." Minä olen ollut kotona töissä melkein koko työurani lukuun ottamatta syvästi traumaattista normaalityön pätkää ensin Pielavesi-Keiteleessä ja sen jälkeen Matti ja Liisa -lehdessä. Se oli niin kamalaa, että aina elämänkaarikirjoittamisen kurssini tyssäävät siihen kohtaan. Tavallinen työ, jossa on säännellyt lomat, vapaapäivät, palkat ja eläkekertymät, ei ole minua varten.

Kirjoitin edellisen lauseen kieli puoliksi poskessa, tunnustan, että kokeilin, miltä tuntuu kirjoittaa, että lomat, vapaapäivät ja eläkekertymät olivat minunkin ulottuvillani, jos olisin viitsinyt olla kivempi tai mukautuvampi ja jos olisin osannut lipoa oikeita perseitä.

Oikeastaan tarkoitin, mitä kirjoitin. Olen yksintyöskentelijä, olen kotona työskentelijä, olen oman itseni pomo. En halua olla kenenkään muun pomo. Ja riitän itselleni mainiosti. Sitä paitsi, mistä vitusta sitä ihminen voi tietää, huvittaako sitä tehdä jotain juuri johonkin tiettyyn aikaan päivästä tai huvittaako hengittää samassa ilmatilassa jonkun umpitylsän tyypin kanssa vain sen takia, että ollaan "työkavereita".

No way, ei mun juttu yhtään. Maria eilen vinkkasi katsomaan Nokia-dokumentin ja kannatti katsoa. Dokumentti pani hiljaiseksi. Etenkin hiljaiseksi veti Anne-Liisa Palmu-Jorosen kohtalo. Annu Palmun kirjan Nokia-vuodet – Mitä johtamisesta voi oppia luin ihan tuoreeltaan suurella mielenkiinnolla ja muutaman vuoden päästä tulin siitä niin ahdistuneeksi, että heivasin kirjan ensimmäisissä puhdistuksissa kierrätykseen.

Vika ei ole Annu Palmun, vaan ajan hengen, zeitgeistin. Meitä yrittäjiä koetettiin saada juoksemaan yhä nopeammin ja nopeammin erilaisilla uusliberalisaatiokoulutuksilla, joiden pääviesti oli ui tai uppoa ja mielellään upota kilpakumppani tai kuka tahansa, joka asettuu tai vain osuu tiellesi.

Tästäpä pääsen haukkumaan Suomen ortodoksista kirkkoa. Minulla oli Aamun Koitossa alainen, joka oli pätevöitynyt toimittajan työhönsä Lintulan luostarissa noviisina ja ammentanut ties mistä asenteensa ui ja upota toverisi. Mutta ketäpä tämä kiinnostaa.

Eilen tekstaroin ortodoksiselle uskon sisarelleni, että emeritus Helsingin metropoliitta Ambrosius oli Juho-Pekka Rantalan haastattelussa ja että metropoliitta sanoi niin viisaasti islamista, että taidan säätää hieman nyreää suhtautumistani Suomen ortodoksisen kirkon hallinnollista järjestelmää kohtaan.

Metropoliitan mielestä islam ei muodosta uhkaa sen enempää Suomessa kuin muuallakaan Euroopassa ja hän kannatti lämpimästi ekumeenista vuoropuhelua kaikkien Lähi-idässä samoihin aikoihin syntyneiden valtauskontojen kanssa.

Metropoliitta Ambrosius hieman kirskahti, kun toimittaja kysyi, onko hän Suomen ortodoksisen kirkon lobbari, kun viihtyy niin hyvin "paremmissa piireissä". Metropoliitan tyyneys siinä kohtaa sai pikkuisen särön, mikä ei ollut huono asia. Peukutin, sillä täysin monotoninen teflonpuhe olisi saanut minut klikkaamaan jollekin toiselle kanavalle. Särähdys herätti.

Tsekkasin wikipediasta. Rantala on syntynyt vuonna 1962 Seinäjoella, mutta kasvanut Kuopiossa. Taitaa olla niin, että olen opiskellut Juho-Pekka Rantalan äidin kanssa yleistä teologiaa Kuopion kesäyliopistossa ennen Mariaa ja Annaa Leonidin tultua Suomeen.

Jos oikein muistan Juho-Pekka Rantalan äiti oli ollut ammatiltaan opettaja ja hän asui vanhahkossa hienohkossa talossa Minna Canthin kadulla lähellä Kuopion tuomiokirkkoa. Ja hänen asunnossaan oli vesivahinko. En muista, miksi kävin opiskelutoverini luona - saattaa olla, että vein muistiinpanoja tai toin kurssikirjan. Enkä tiedä, miksi muistelen juuri tätä. Juho-Pekka Rantalan äiti oli kuitenkin se, joka dogmatiikan kurssilla kohdassa kolmiyhteinen Jumala, tokaisi, että minä en enää usko sanaakaan siitä, mitä papit sanovat.

Viimeisimmässä Kotimaa-lehdessä oli toimittaja ja kirjailija Kaisa Raittilan kolumni Kolmiulotteinen Jumala. Kolumni alkoi lauseella: "Minua ei erityisesti puhuttele ajatus kolmiyhteisestä Jumalasta, mutta kolmiulotteista Jumalaa ikävöin." (Kotimaa 28.32018 s. 11)

Sama vika rahikaisella. Menen vieläkin pidemmälle kuin kolumnisti. Minusta Jeesus ei ole jumala - ei edes ylösnousseena Kristuksena. Minusta Jumala on Jumala, pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon. Tai ainakin kombinaatio on mysteeri. Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen. Jospa kolumnisti Raittila tavoittikin sanalla kolmiulotteinen Kristuksen olemuksen.

No niin. Tulin taas kehuneeksi Kotimaa-lehteä. Se on hyvä. Pitäisi lukea Reza Aslanin Kapinallinen loppuun. Sain sen taas tyssäämään, kun aloin ajatella työnohjauksen opintoja ja alkeisoppikirjojen lukemista.

Minä jauhan näistä uskonnoista sen takia, kun Juho-Pekka Rantalakaan ei uskaltanut metropoliitta Ambrosiuksen haastattelussa käsitellä lynkkausmieltä, joka Suomen ortodoksisessa kirkossa nousi piispa Irja Askolan kutsumisesta alttariin ortodoksisessa palveluksessa. Tarkat katsojat näkivät, kuinka piispa Askola oli samassa valokuvassa kuin ortodoksiset isät. En ollut loppuun asti tarkka, sillä epäselväksi jäi, kuka oli kuvan harmaapartainen pappishenkilö - oliko hän Konstantinopolin patriarkka?

Joka tapauksessa Juho-Pekka Rantala tyytyi haastattelussa siihen, että tasa-arvoisesta avioliittolaista tai naispappeudesta ei Suomen ortodoksisessa kirkossa keskustella. Ei kai sitten niin. Ei keskustella, sillä Suomen ortodoksisessa kirkossakin kumarrellaan ylimpiä auktoriteetteja; vedotaan muuhun ortodoksiseen maailmaan. En tosin ymmärrä, miksi keskustelua pitäisi pelätä, sillä esimerkiksi rahoituksesta ei liene kyse. En usko, että Suomeen virtaa rahaa Moskovan tai Konstantinopolin patriarkaatista. Kreikasta ehkä saattaa joitain rahoja tulla, mutta jospa kreikkamieliset Suomen ortodoksit hoitaisivat bisneksensä kreikkalaisten kanssa ihan kahdenvälisenä.

Lisäksi - jos olen oikein ymmärtänyt - Suomen ortodoksisten piispojen palkat tulevat Suomen valtiolta. Korjatkaa, jos olen väärässä. Suomen valtio kyllä saisi rahoittaa paremmin Suomen ortodoksisia luostareita; ovathan ne olennainen osa Itä-Suomen matkailua! Iisalmen Arthos-hotellin salikin on niin hieno, että sitä pitäisi näyttää turisteille suunnitelmallisesti.

Mutta nämäpä eivät kiinnosta ketään. Todetaan, että niin vain on ja keskustelu kipukysymyksistä on Suomen ortodoksisen kirkon sisäinen asia. Miten se nyt menikään - oikeusministerin vastaus entisen Jehovan todistajan asettamaan kysymykseen - Suomessa ei voi olla monia rinnakkaisia oikeusjärjestelmiä. Suomessa avioliittolaki on tasa-arvoinen ja valtiokirkoilla on avioliittoon vihkimisoikeus.

Olin 2000-luvun puolella Yhteys.org-listalla ortodoksisen kirkon työntekijänä. Listalla otimme kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta yhdessä luterilaisten virkatovereidemme kanssa. Meistä valitettiin Moskovan patriarkalle, joka tietenkin tuomitsi meidät.

Mutta tämäkään ei kiinnosta ketään. Valtamedian toimittajat pöpisevät vain sovinnaisuuksia haastateltavan kanssa. Pääasia, että tunnelma ei pilannu. Uskon, että metropoliitta Ambrosius olisi pystynyt haastattelussa parempaan, jos vain Juho-Pekka Rantala olisi vähän vaivautunut.

Käsittääkseni jollain aluepoliittisella EU-rahoituksella Joensuuhun rakennettiin hieno ortodoksinen kulttuurikeskus, mutta onko kukaan kuullut moisesta kulttuurikeskuksesta sen koommin mitään? Metropoliitta Ambrosiuksen Sofia-keskus sentään on silloin tällöin Hesarissa tai sitä vilautetaan telkkarissa, kuten eilen Juho-Pekka Rantalan tekemän haastattelun yhteydessä.

Joensuun keskuksen nettisivuilla on, että Vetovoimaa ortodoksisesta kulttuurista -hankkeella on ollut kaksi hanketyöntekijää: Jaana Pössi ja Juha Riikonen. Juha Riikosesta en mitään tiedä, nimi on hämärästi tuttu, mutta Jaana Pössi oli ortodoksisen Aamun Koitto -lehden taustayhteisön Pyhäin Sergein ja Hermanin veljeskunnan entinen toiminnanjohtaja. Tosi mukavaa, että rouva Pössillä on ollut hommia Aamun Koiton ja Solean fuusion jälkeenkin! Mielestäni hänen toimissaan olisi kyllä hieman arvostelun varaa. Hän ei valtakunnallisen ortodoksisen aikakauslehden julkaisijana tajunnut, millainen sisälähetyksen mahdollisuus valtakunnallinen lehti voisi olla. (Ja kun minut valittiin Aamun Koiton päätoimittajaksi, Jaana Pössi tosi rohkaisevan esimiehen tapaan - aina meinaan vahingossa kirjoittaa, että Pässi - sanoi, että silloin juuri lehden levikki suorastaan romahti, olin niin shokissa, että en tajunnut kuin mutista, olisiko lehden tilausjärjestelmässä myös jokin vika. Minä, vuoden 2009 päätoimittaja, olin tilannut lehden ihan kovalla rahalla jokin aikaa ennen kuin sain tietää valinnastani ja tilaus oli kestotilaus - kuitenkin lehti vain itsestään lakkasi tulemasta.)

Jos Aamun Koitosta ja www.ortodoksi.netistä olisi voinut tulla jonkinlainen combo - Kotimaa-yhtiöthän oli luonut kirkkolehdille systeemin, jossa toimitus vapautuu fyysisestä tilasta ja kaikki lehden teossa painoon asti tapahtuu sähköisesti - ja jos eri toimijat olisivat keskittyneet muuhun kuin omien asemiensa varmisteluun, arvelen, että Suomen ortodoksinen kirkkokin näyttäisi nyt toiselta. Sen sijaan maallikkovetoinen www.ortodoksi.net on ainakin kertaalleen mennyt nurin ja sen alullesaattajat on saatu vähintäänkin yhtä katkeriksi ja vihaisiksi kuin minä.

Mutta kun mahdollisuuksiin ei tartuttu, niin ei tartuttu. Pääasia, että papin tai kanttorin rouvilla on töitä. En kuitenkaan voi peitellä ivaani: "Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan piha-alueelle ikonikatos, viheralueet ja ulkotiloihin sopivat kalusteet."

No jes, tosi kiva, että Joensuun ortodoksisen kulttuurikeskuksen pihalla on kivat kalusteet!

PS. Jos saisin organisoida ortodoksisen tiedotuksen uudestaan, elvyttäisin kirkkokunnan verovaroin www.ortodoksi.net -sivuston. Se sisältää loputtomasti tärkeää ja selkeää tietoa ortodoksisuudesta. Kun itse esimerkiksi googlaan vaikka Kiitosakatistos, ensimmäiset ja parhaat osumat ovat ortodoksi.netin sivuille. Sivusto on isä Hannu Pyykkösen ja hänen ortodoksisen perhedynastiansa luoma - apuna on lisäksi ollut nohevia maallikoita. En tiedä, milloin sivut ilmestyivät nettiin, mutta muistan, että toimittajan työssäni käytin niitä jo ennen kuin minusta tuli Solean päätoimittaja. Kirkkokunnalta apua sivuihin ei herunut - pikemminkin päinvastoin. Ne tuntuivat kovasti haittaavan järjestelmää. Integroisin ortodoksi.nettiin kaikki Suomen ortodoksiset seurakunnat ja perustaisin ortodoksi.netistä printtiversioksi valtakunnallisen aikakauslehden Aamun Koiton uudestaan. Aamun Koitossa olisi osin valtakunnallista aineistoa ammattitoimittajien tekemänä - uutisia, kolumneja, artikkeleita teologisesta tutkimuksesta (onko ortodoksista teologista tutkimusta ylipäätänsä? Jos ei ole, voitaisiin julkaista ylipäätänsä yleisen teologian tutkimustietoa), haastatteluita, tuuletusta, debatteja ja polemiikkeja. Aamun Koitossa olisi hiippakunnalliset vaihtosivut. Mumetsit tarvitsevat nimittäin edelleen jumalanpalveluslistat painetussa muodossa. Hiippakunnallisilla vaihtosivuilla voisi olla paikallista aineistoa - palveliuslistojen lisäksi puffeja tapahtumista ja seurakunnan henkilökunnan yhteystietoja. Jokaisesta seurakunnasta olisi myös yksi toimitettu juttu. Hiippakunnallisten vaihtosivujen toimittamiseen jokaiseen hiippakuntaan palkattaisiin oma tiedottaja ihan rehellisen palkan kera. Valtakunnallisen Aamun Koiton päätoimittajaksi valitsisin Kari M. Räntilän, sillä hän on tarpeeksi tiukka ja vaativa eikä taatusti lässyttäisi pääkirjoituksessa, että "pääsiäinen on ortodoksisen kirkkovuoden suurin juhla". Itsestäänselvyyksistä saisi huolehtia papisto. Metropoliitta Ambrosius tosin eilen telkkarissa sanoi, että ortodoksisella kirkolla on 12 suurta juhlaa kirkkovuodessa ja pääsiäinen on niistä suurin. Se oli jotain vaihtelua se. En ollut slogania ennen kuullutkaan. Nyt sitten kaikki toimittajat pääsiäisenä ja jouluna toistelemaan lausetta, hip, hop.