Lasse Lehtinen kierii taas Neuvostoliitossa

Tässäkin merkinnässä vähän Tapani Kataisen kirjasta Saharasta Ceylonille (tämä Tapsalle tiedoksi, jos googlailee näitä....)

ma 23.7.2018

Viikonloppuna harjoittelin pelonhallintaa olemalla Pyryn kanssa yötä Juuan Vihtasuolla Välimäen talossa, kuuntelin hiirien rapinaa ja omistauduin pelkästään kirjoittamiselle. En saanut kaikkea, mitä olisin halunnut sanoa Tapani Kataisen kirjoista, vieläkään tänne.

Vielä joskus maailmassa vietän Välimäellä kokonaisen viikon ja vain kirjoitan. Sulkeudun taloon ja avaan äidin Ulla-siskolle lähettämät kirjeet vuosilta 1967 - 1981. Äidin kirjeisiin, joiden joukossa muutama rivi välillä isältäkin aivan karmivalla käsialalla, on tallennettu tarkasti minun varhaislapsuuttani. Minut on nähty! Olen ollut olemassa. Joskus nimittäin on sellainen olo, että koska ajattelen, en ole. Elän jotenkin niin pääni sisällä ja eristyksissä siellä omassa sisäisessä maailmassani, että unohdan joskus olleeni ihan maailmassa biologisena konkreettisena ruumiina.

Tähän törmäsin lauantaina iltayöstä. Kävin illalla Paula-siskon luona kirkonkylällä saunassa ja saunan jälkeen leikkelin Pyryn turkista pahimpia mutatakkuja. Siskolta kun löytyi tarkoitukseen sopivat tylppäpäiset trimmaussakset. Lopulta koiraparka oli niin hermostunut, että meni isosiskon luokse ja panoi päänsä tämän syliin kuin sanoen: "Pelasta minut!" Paula-sisko osasi monet koirat Villensä kanssa kasvattaneena sanoa, että nyt riittää. Jatkoin takkujen leikkelyä Välimäessä ja samalla juttelin tyttärelleni kaiuttimen välityksellä. Koira koetti piiloutua tuvan pöydän alle, änkäytyi jumiin reppujeni väliin ja lopulta pakeni vintille.

Kun olin armahtanut koiran nipistelevästä kynimisestä ja sanonut Mara Karolle hyvää yötä, katsoin puhelimeni. Siellä oli venäjänkielinen viesti ja allekirjoitus Володя (Коневец).

Olen tuhkannut Leonidin. Samalla minulle kuoli koko Venäjä ja kieli pyyhkiytyi tajunnastani. Leonidin lisäksi niin moni vanhasta jengistä on kuollut, pitää ihan listata tähän: ihan alkuun Korhosen Anja ja Paulon Jussi, sitten kissa-Šaša, ikonimaalari Sergei Пшеницын, taiteilija-Šaša (Aleksander Kepner) ja Aleksander Bolšakov, Pennasen Kaija ja viimeksi Alpo Ollila. En voinut millään käsittää ensin siinä Välimäen tuvassa, että olen ollut ihan lihaa ja verta 1990-luvulla. Ja nyt piti kääntää aivot venäjäksi, jollekin ihan muulle taajudelle.

Oli se hurjaa! Tekstasin takaisin сколько лет сколько зим ja loppujen lopuksi ei vuosia eikä talvia välissä ollutkaan.

Jatkan Kataisiani, kunhan saan luettua hänen kirjaansa Saharasta Ceylonille eteenpäin kohdasta, jossa minä-kertoja lähtee Botswanaan opetushommiin. Haluan tähänkin merkintään sisällyttää yhden kohdan hänen kirjastaan. Kohta löytyy merkinnän loppupuolelta.

Tämän tekstikohdan kirjoitin jo eilen sunnuntaina, kun olin selannut Meghan Desaita ja tsekkaillut sieltä, mitä kohtia olin kymmenen vuotta sitten kirjannut ylös tai alleviivannut. Pitää lukea ainakin kirjan loppu uudestaan. Siellä tulee se, miksi Marx on ajankohtainen tässäkin kohtaa kapitalismia.

Ärräpäät-sähköpostilistalla koetti viritä keskustelu Lasse Lehtisestä ja taistolaisista. Kirjoitin näin:

"Jukka Tarkka väänsi Ylen aamun ajankohtausstudiossa itkua Trumpin ja Putinin vierailun yhteydessä. Näyttipä taasen foobikon naamansa poloinen, ihan ääni tärisi liikutuksesta. Lasse Lehtinenkin kuulema taas kierii entisen Neuvostoliiton raunioissa, voi reppana, mistähän uusliberalistisesta kellarista lienee Facebookiin taas kaivautunut, ja lainaa Tarkkaa: "Romanttiset (taistolais)idealistit näkivät jokaisella ystävyysmatkallaan vallitsevan neuvostotodellisuuden, ja jatkoivat sen ihailua.” 

En voi muuta kuin kommentoida Meghnad Desaita lainaten - justiinsa katsoin Marxin kostosta, mitä kohtia olen kymmenen vuotta sitten kirjasta merkannut:

Kylläpä Neuvostoliitto on ollutkin Paha Valtio! Voi että! Ihan hirmu, hirmu paha! Oijoi! Intialaissyntyinen taloustieteilijä, Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen Meghnad Desai kirjoittaa kirjassaan Marxin kosto seuraavaa: ´Koulutus, julkinen liikenne ja terveydenhuolto oli järjestetty neuvostomaassa hyvin. Yhdysvalloissa esiintyi yleistä köyhyyttä yksityisen äveriäisyyden rinnalla. Neuvostoliitossa taas yksityinen kulutus oli niukkaa, mutta yleisistä tarpeista huolehdittiin hyvin.´ (Meghnad Desai Marxin kosto s. 297)"

Toivoisin niin sävyjä Venäjä- ja Neuvostoliitto-keskusteluun. No, itse asiassa Kalle Haatasen radio-ohjelmissa olisi tarjolla melkein tunti bilateraalikaupan historiaa ja toinen tunteroinen otsikolla Voiko Venäjää ymmärtää? Kuuntelin viikonloppuna Haatasta tuntisotalla ja pääsin jyvälle muun muassa Focault´sta ja Senecasta, kiinalaisesta yhden lapsen politiikasta sekä japanilaisista estetiikan käsityksistä.

Jotenkin toivoisi näille nillittäjille Jukka Tarkasta Lassetyhmä Uusliberaalilehtiselle samanlaisia kokemuksia kuin on ollut Tapani Kataisella Kemerovossa kaivoskylätyömaalla. Suomalainen lvi-insinööri roikkui jonkun putken varassa, kun ulkoa kuului pamaus. Inssi säikähti, että nyt hitsareiden asetyleenikehitin muuttui Sputnikiksi ja juoksi ulos katsomaan, montako venäläistä hitsaria on matkalla kuuta kiertävälle radalle. Kataisella oli kirjassaan Rakentajat rajantakaiset melko makaaberi, (synkkä, luotaantyöntävä, epämiellyttävä), mutta sangen vaikuttava, kuvaus siitä, kuinka venäläinen sähkäri juuttuu johtoihin ja käristyy kaapeleidensa ympärille.

Ei hätää, Ulkona olikin pari neuvostoiskurityöläistä, stahanovilaista sankaria sorsajahdissa. Toisella oli kädessään haulikko ja toisella sinisorsa. Metsästäjät viittoivat insinöörille, että kello kaksitoista olisi sorsa syötävissä.

"Soppa oli tehty alumiiniseen pesuvatiin. Mieleeni tuli nälkäinen ajokoira kiivaan jäniksenajon jälkeen. Ja kun mielikuvitus taas pääsi valloilleen, niin vielä piti silmissä pyöriä erään hammasteknikon syntymäpäiväbooli ruokahalua lisäämään. Se oli tehty vanhanajan pottaan. Keltaisen juoman joukossa oli ruskeasta proteesiaineesta muovattu muutama pökäle, lisätyy sinapilla koristeltuja vessapapereita ja vielä pudotettu loppuhuipentumaksi hammasproteesi joukkoon. En antanut ajatusten häiritä, olimmehan keitelleet karppisopatkin sinkkisankossa eräällä kaivoksen virallisella viikonloppureissulla." (Tapani Katainen Saharasta Ceylonille s. 93)

"venäläisen leivän kanssa nautittu sorsakeitto oli todella maukasta. Syksyä enteilivät viljan ja muiden kasvien tuoksut, sekä kauniit luonnonvärit lämmittivät sielua ja ruumista auringon lisäksi. Tällaisia hetkiä arjen eivät arjen taistelut helpolla haihduta." (Tapani Katainen Saharasta Ceylonille s. 93)