Kävin istumassa lasteni isän haudalla

to 9.8.2018

Etsin Pauli Juutin Organisaatiokäyttäytymistä Puumalan kirjaston hyllystä. Ei ollut. Netin mukaan kirja löytyisi Savonlinnasta varastokirjastosta.

Organisaatiokäyttäytymisestä tai jostain sen osa-alueesta tarkentaen pitäisi kirjoittaa essee työnojauksen toiselle läsnäolokerralle. Siihen olisi kosolti aikaa, mutta parasta aloittaa heti. Kuuntelin eilen kesäyön pimeydessä taas Ylen Areenalta Kalle Haatasen puheohjelmia ja lopulta pääsin Sari Kuuselan Työyhteisön dramaturgian loppuun. Olen koettanut kuunnella sitä ainakin kolmeen otteeseen ja aina on tullut keskeytys. Eilen puhelimesta tosin meni akku ja vasta kun pyörittelin laturin pistoketta, sain puhelimeen sen verran virtaa, että saatoin jatkaa Haatasen ohjelmia.

Sari Kuusela näyttää väitelleen tohtoriksi Tampereen yliopistosta aiheesta Valta ja vuorovaikutus. Väikkäri löytyy pdf:nä netistä! Pitää tutustua. Kuuselan mukaan kokemukset valtatilanteista voidaan kuvata menestys-, oppimis- ja pettymystarinoina.

Kuusela sanoi Haatasen haastattelussa jotain sellaista, että potkut voi ottaa organisaatiopsykologian oppimiskokemuksena. Heh, minulla on siis aivan ainutlaatuista kokemusta Suomen ortodoksisen kirkon hallinnon alalta. Kyllä on ja tarkkoja havaintoja vallasta, joka ei olekaan siellä, missä sillä on legitimaatio.

Jossain vähän jälkeen Ruokolahden kirkonkylän aloin kuunnella Kai Alhasen Dialogia demokratiassa. Alhanen on myös työnohjaaja. Ohjelma jäi kesken, kun saavuin Puumalan kirkonkylälle ja piti majoittautua elokuisen yön pimeydessä.

Tai no, olihan kirkonkylällä kumma valaistus. Se tuli Saimaan sillasta vai Puumalan siltako se nyt on. Minulla oli tarkoitus kirjoitaa lyyrinen merkintä tästä päivästä Puumalassa. Ei ole ollut mihinkään kiire ja tulin tunnelmoimaan kirjaston tietokoneelle. Konesalissa on kuitenkin kaksi pikku tyttöä, jotka pelaavat ilmeisesti Simsiä tai jotain sellaista netissä kahdella koneelle. En pysty keskittymään, sillä tietsikat piippailevat ja pimputtavat.

Nyt soitti toisen tytön äiti, joka pääsee vielä kirjaston koneelle ruoan jälkeen. Toinen tyttö sanoi, että ei ehkä pääse. Jahas, minun tulee olla silloin jo nokka kohti Lapinlahtea, joten ei synny lyyrinen merkintä, vaikka tyttäret lähtisivät syömään. Ei huvittaisi lainkaan jättää Leonidia tänne. Ei huvittaisi, tämä on minun paikkakuntani. Hautausmaalla oli mukava kohtaaminen ja löytyi pariskunta, joka ei ehkä ollut pariskunta, jotka tunsivat isän ja äidin. Täällä ihmiset puhuvat tuntemattomille ja minä olen päättänyt olla tunkeileva. Jos juttu jatkuu, kysyn, kuka sinä olet - suoraan - ja esittelen itseni.

Istuin Leonidin haudalla ja soitin tytöille näköpuhelimen. Anna avusti Mara Karoa Vuosaaren kirjastoon ja kauppaan. Isosisko sanoi, että hänellä on itselleen salaatti ja Anna syököön makaronilaatikkoa. Mara Karo teki minulle toissapäivänä kaksi ruisvoileipää, kun näki, että äidillä verensokeri oli laskemassa ja hermot menossa.

Anna hieman koetteli taas, kun hävisi aina illaksi ja yöksi kuin pieru saharaan ja ilmestyi vasta aamulla. Ei siinä mitään, mutta kun tyttö herätti minut, piti antaa ajo-ohjeita ja avata ovea.

On sellainen tunne, että en ole viikkoon nukkunut keskeytyksettä yötä. Viime yökin meni ihan munille, sillä majoittauduin vasta yhdeltä yöllä. Toki oli elämys hiippailla keskellä yötä Puumalan kirkonkylällä. En ole sellaista tehnyt sitten nuoruudenpäivien. Enkä silloinkaan, sillä ainahan minä olin kuskina.