Rautalammin työmaa

pe 21.9.2018

Olen kattotyöturvallisuuspäällikkönä Rautalammin museon kirkkotallin katon tervausurakassa. Eilen tervattiin kattoa niin, että oltiin kotona vasta jotain iltakymmeneltä. Tänään herätys oli viideltä ja lähtö kohti Rautalampea kello kuusi. Kahdeksan viisitoista Matti oli jo katolla. Sen jälkeen kävin kävelyttämässä työmaavartiokoiran uimarannalla. Oli pakko itsekin päästä pissalle. Eilen pissasin kirkkotallin vastapäätä olevaan sireenipuskaan.

Hyvä, että palasin kävelylenkiltä takaisin kirkkotallin sivulle palelemaan, sillä henkilönostin, Leguaani, poltti sulakkeen. Sinne olisi mies jäänyt pikkuruiseen häkkyrään killumaan maan ja taivaan rajalle, ellen olisi siirtänyt piuhaa museon päärakennuksen seinässä olevaan pistokkeeseen. Pieni jännitysmomentti oli se, että pistoke oli aika korkealla. Varvastamalla sain töpselin kiinni. Jos Leguaani kieltäytyisi täysin toiminnasta, meillä olisi UKI-pakun katolla tikkaat, mutta niissä on sama ongelma. Ilman tikkaita en saa tikkaita auton katolta. Jos sittenkään.

Kyllä tämä rakennusalan yrittäminen on kuulkaa jännittävää. No oikeasti! Eilen illalla vähän ennen Matin ja Liisan asemaa viitostiellä kuulin itseni sanovan puoliksi unessa ja puoliksi valveilla, mitä me yrittäjät oikeastaan lomaa tarvitaankaan. Lomia tarvitsevat ihmiset, joiden päivät ovat kaikki samanlaisia ja pitkän putken päässä on eläke. Lomaahan tarvitaan semmoiseen, että saa arjen rikki.

Meillähän arki on rikki koko ajan. Tulee kummallisia kokemuksia, asioita, joita ei voi selittää, ollaan välillä high ja sitten down, ilman mitään päihteitä tai psyyken lääkitystä. Yhtenä päivänä ollaan Kyyjärvellä, toisena taas Kyyjärvellä ja sitten Rautalammilla. Mehän Matin kanssa irtaudumme arjesta koko ajan. Arjesta irtautuminen on meidän kahden välinen vitsimme. Sen loihe lausuman kirjailija Matti Pulkkinen istuessaan Pubituurissa, saatuaan eteensä ison tuopin ja avattuaan päivän Iisalmen Sanomat. Nyt minä irtaudun arjesta, kirjailija sanoi afaatikkona huolellisesti ääntäen.

Parasta tässä on, että pääsee eri paikkakunnille ja voi käydä lämmittelemässä kirjastoissa. Rautalammin kirjaston on tosi kaunis rakennus. Ei liian suuri. Kirjaston on juuri sopivan kokoinen pienelle paikkakkunnalle ja kierrätyshylly on tasa-arvoisesti kirjaston poistokirjahyllyn vieressä. Yhtä korkeakin se on. Poistohyllyssä olisi Olavi Kareksen muistelmat vuosilta 1953 - 1974.

Rautalammin kirjastolla olisi tutkijanhuone vuokrattavissa. Kahdeksan neliötä ja hinta viisi euroa viikossa. Hitsi! Tekisipä mieli vuokrata huone täältä joskus vaikka päiväksi tai kahdeksi. Olisi yötä matkustajakoti Kalevassa ja päivät kirjoittaisi. Tulisikohan täällä hyvä organisaatiokäyttäytymisen essee? Fibat kyllä ovat hyvät.

Luin eilen melkein puoliväliin Riikka Pulkkisen uusimman romaanin, Lasten planeetan. Subcomandante Marcos antoi minulle kierrätyksestä löytämänsä Pulkkisen Totta. Siinä oli huimaavan hienoja liikuttavia kohtia, mutta sitten yht'äkkiä. Kiinnostukseni herpaantui. Kirjassa isoisän ja lapsenpiian rakkaustarina kuulosti plörinältä. Kyllä minä heti tajusin, kuka oli Eeva ja kenen mekkoa nuori Anna kantoi, mutta se, miten isoisän ja Eevan eroottinen jännite syntyi, meni minulta ihan ohi. Ehkä kirjailija ei edes kertonut sitä. Mutta ei romaanissa tullut jännitettäkään.

Lasten planeetta imaisi heti. Samoin kuin Heli Heinon Venuksen vuosi. Venuksen vuoden luin yhdessä illassa. Fuskasin, myönnän, kohdissa, joissa eniten litisi. Ja sivulla viisikymmentä olin sitä mieltä, että en jaksa kirjaa loppuun. Tuntui siltä, että Leo oli pelkkä penis vailla aivoja. Jotain epäuskottavaa kirjassa oli. Leo oli työtön puuseppä, joka luki kaunokirjallisuutta. Niin....? No. Joo, Leon aivotoiminta ei ihan päässyt kukoistuksiinsa, mutta mietin tätä joskus pidemmin.

Mietin jollain aivopoimullani sitä, ovatko minulle tittelit tärkeät, kun kirjoitin taiteen tohtori Pekka Makkonen. En tunnista itsessäni tittelin kipeyttä, mutta voihan se olla, että ne ovat minulle tärkeitä! Vittu, minähän olen vittusaatanaprrrrrkle toimitusjohtaja. Tekisi vetää lättyyn niitä meidän omiakin asiakkaita, jotka kääntyvät Matin puoleen sanoen: "Onko sillä Matilla ollut työmaita?" Saatana!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eilen Rautalammin museoihminen puhui aivan ihastuttavasti minulle kesän 2019 ison projektin tarjouksen tekemisestä. Arvostan sitä. Muutenkin museoihminen oli superkiva eikä näyttänyt siltä, että olisi jotenkin kohotellut kulmakarvojaan yrittäjälle, joka istuu aitan kuistipenkillä koiran kanssa ja lukee Riikka Pulkkista. Kävelin minä eilen Matin takia S-marketiin hakemaan taukokahveja ja voimauttavaa Suffelia. Ostin samalla Hankasalmen leivän kotiin ja Juhla Mokkaa.

Firmasta on 45 prosenttia minun. Jostain syystä piti tehdä niin, ettei meillä ole samaa prosenttiosuutta. Päätöksenteon takia. Minähän olisin saattanut ryhtyä torpedoimaan päätöksentekoa, jos meillä olisi fifty fifty. Viitostien ykköstilojen toimitusjohtaja, joka meille teki osakeyhtiöpaperit, sanoi niin. En sitten tiedä. Samainen toimitusjohtaja Davidov sanoi myös, tiedänkö, miten huono asema yrityksen toimitusjohtajalla on; kun hallitus tai enemmistöosakkeen omistaja sanoo, että annapa firman avaimet, se on sitten siinä. Minä mietin, aavistiko elinkeinoasiamies-elinkeinofirman toimitusjohtaja sen, miten huono asema minun aviomiehelläni tuppaa olemaan. Annapa avaimet, se on sitten siinä ja turvakengät siirtyvät kuistille.

Tarkoitin taiteen tohtorilla lähinnä sitä, miten hienoa minusta on tuntea kyseinen taiteen tohtori ja miettiä sitä, miten oppimisen, tietämisen ja sivistyksen vastainen ilmapiiri oli Tampereen yliopiston toimittajatutkintolaisilla vuonna 1985. Tätä mietin myöhemmin, sillä on mentävä. Olen sekä lämmittelemässä että apteekkireissulla. Olen lämminnyt ja taskussa on Matille Buranaa. Matti vähentää kahvin juontia, joten päätä särkee ainakin kolme viikkoa vielä. Kohta varmaan on lounasaika. Matti ehkä on saanut ison lappeen tervattua. On syytä lähteä katsomaan Jaguaarin siirtoa kirkkotallin toiselle kulmalle. Tehtävänäni on valvoa, että sähköpiuhat eivät jää telaketjun alle. Eilen illalla latasin iPhonen Jaguaarin vaihdelaatikon päällä. Sitäkin piti siirroissa varoa.