Näin Merete Mazzarellan elävänä

to 4.10.2018

Uuvun Helsingissä. Liikaa ihmisiä, liikaa vaikutteita, liikaa kaikkea. Työnohjauskoulutus on kyllä ihanata ja koko Johtamistaidon opisto. En nyt kerro tässä, mitä ajattelen MIF:stä. Onneksi Joto on eriytetty takaisin omakseen. Jotain on tapahtunut. Joton uudella kampuksella oli meneillään muun muassa Joutuisuuskoulutus.

En minä ihan tajunnut, mistä koulutuksessa oli kyse, vaikka kysyin, mutta se kuulosti niin hauskalta, että olisi tehnyt mieli käydä kurkkimassa, mistä siellä puhutaan. Työnohjaajien porukkaan tuli neljä naista lisää. Viides uusi on tulossa joulukuussa ja hän tulee meidän vertaisryhmäämme. Meillä onkin nyt pienin vertaisryhmä. Naurettiin, että me kolme tomeraa toimen naista ryhmäydytään marras-lokakuun aikana niin, ettemme päästä ketään mukaan. Arveltiin, että tulokas on joku ihan kuivakka mies. Voi poloista etukäteen!

Iso ryhmä on mielenkiintoinen combo. En välittömästi pidä kaikista ja vaistoan, että minä myös herätän ristiriitaisia tunteita. Hui hai, lisään vettä myllyyn ja minä ainakin haluan oppia pitämään kaikista. Haluan myös tutkailla sitä, miksi en välittömästi pidä jostakusta. Ryhmän motivaatio tuntuu melkein käsinkosketeltavalta.

Kävelin kolmen päivän aikana yhteensä kolmenkymmentä kilometriä. Vaikka jalat ovat jäykkinä, asfaltilla kävely vaatisi ihan toisenlaiset jalkineet kuin turvakengät, kannatti kävellä. Finlandia-talon viereisessä puistossa ennen Joto-kampusta tuli eilen aamulla vastaan uuden aviomiehensä kanssa - semmoinen partajeesus oli se mies aamupuistokävelyllä - kirjailija Merete Mazzarella.

Tuijotin päin kuin maalainen ainakin. Melkein teki mieleni pyytää nimmari.