Ihanata Emilia Kukkala, ihanata!

ke 28.11.2018

Eilinen meni ihan munille. Erinäisistä minusta riippumattomista syistä. En lukenut Työnohjaajan opasta, vaikka olin merkannut päivän opiskelupäiväksi. Tänään lähden kohta kohti Varpaisjärveä ja vammaisneuvoston kokousta. Olen toiveikas. Jospa illalla onnistaisi muutaman luvun lukeminen työnohjausoppaasta ja saisin kirjan lopulta siirrettyä opiskelutoveritar-Kristiinalle.

Eilen, kun kaikki tuntui sortuvan ja kaatuvan päälle, lueskelin kirjallisuustohtori Markku Soikkelin ja hänen vaimonsa Saara Henrikssonin blogia, josta pääsin Antti Nyléniin ja sitä tietä Emilia Kukkalan blogiin, jossa kertoo tulleensa mainituksi Nylénin kirjassa Häviö.

Tämä on jotain ylimaallisen ihanata:

https://kukkala.wordpress.com/2018/10/29/avoin-kirje-antti-nylenille-ja-aivovuoto-haviosta-sen-ohi/

"Taloudelliset realiteetit irrottavat vanhemmat lapsistaan brutaalin tuntuisiksi ajoiksi kerrallaan. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi on hienoa, että lapset kasvavat erossa vanhemmistaan. Ymmärrän hyvin, että se on taloudellisesti välttämätöntä ennemmin tai myöhemmin miltei kaikille, mutta en ymmärrä, miksi niin täytyy olla. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin lasten kasvattaminen? Miksi on paljon hienompaa tehdä mitä tahansa muuta kuin kasvattaa lapsiaan? Miksi toisten lasten kasvattaminen on kunniallisempaa kuin omien – vaikka eipä sekään hieman olematonta suurempi arvostus tilinauhassa näy? Miksi ihmisenä oleminen ihmiselle on aliarvostettua?

Muistan joskus nuorena jossain tiedostavassa vasemmistolaisporukassa esittäneeni mielipiteen, että olisi hienoa, jos yhteiskunta olisi sellainen, että vanhemmat ja lapset saavat viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Se vaiettiin korrektisti kuoliaaksi mumisten jotain kepulaisista. Tietenkin – tätä mieltä ovat vain kepulaiset, jotkut persut ja selänteenrouvat. Ja jos kepulaiset ovat jotain mieltä, se on tarpeeksi painava argumentti olla toista mieltä."