Jouni Tossavainen ja Kuoharit I - III osa 1

Väsynyttä johdatusta

su 4.11.2018

Ei syntynyt esseetä Työnohjaajan oppaan tänä viikonloppuna. Eilen olisin voinut kirjoittaa koko päivän, mutta en voinut keskittyä. Meillä oli liian sotkuista. Ajatustilaa veivät myös kasautuneet vanhat lehdet. Järjestin kauhean kohtauksen ja päpätin siitä, että aiiiiiina, kun minä olen poissa ja palaan, joudun aloittamaan täällä astianpesukoneen tyhjennyksestä tai täydennyksestä tai pyykinpesusta tai lieden puhdistuksesta ja täällä ei kosssskaan tapahdu mitään sillä aikaa, kun olen poissa.

Matti katsoi minua oudoksuen ja virkkoi lakonisesti: "Olit poissa vain yhden yön."

Niin. Koska läksin torstaiaamuna kello 4.49, minusta tuntui torstaina keskipäivällä, että olin tehnyt jo kaksi työpäivää. Ensimmäinen oli junassa kello 5:n ja 9.30:nnen välillä, tein töitä ihan tosissani, toinen työnohjauspienryhmävertaiston palaverissa ennen puolta päivää, kolmas oli, kun Gerry haastatteli minua lamat eläneenä mikrohistorian tehtäväänsä, ja neljäs illalla Marian kanssa Kiasmassa.

Oli niin paljon kaikkea taas. Tapahtumia oli pelkästään torstaina ja perjantaina niin paljon kuin joskus viikossa. Harmittaa, että en ehtinyt edes viime keskiviikon vammaisneuvostopäivästä kirjoittamaan mitään tänne. Taidankin kirjoittaa siitä vertaistopalaverin muistioon. Jonnekin täytyy.

Ei Matti ehtinyt kuin käydä lopettelemassa työmaata ja tulla väsyneenä kotiin nukkumaan. Missähän välissä hän olisi siivonnut ja pessyt pyykkiä?

Nyt on Matin valkeat paidatkin pesty ja alakerta siivottu. Tuulikaappi imuroitu. Ensin tosin jouduin tonkimaan etelävenäjänkoiran karmeat karvat pölynimurin mahasta. Ne todella piti kaivaa sisuksista pois. Karvat tukkivat koko systeemin. Matot ovat levittämättä yhdessä mytyssä käytävällä, mutta ehkä ne vielä löytävät paikkansa. Keittiön sohvaan Pyry puisteli karvoistaan hiekat uudestaan. Lähtisivätköhän ne siitä sifonetilla?

Luin Jouni Tossavaisen Kuoharit I - III:a pitkään ja hartaasti. Luin sitä monella tavalla. Tein kirjan etulehdille monta sivua merkintöjä asioista, joihin pitäisi palata. Ensin tietenkin luin kirjaa Matti Pulkkisen muistoseuran perustajana. Seuran perustamisen toveri Tossavainen oli kirjannut näkyviin. Me löydymme kirjasta!

Aivan kirjan alku on esitystä, jonka kuulimme toukokuussa 2017 Nurmeksen kirjastolla Pulkkisseuran vuosikokouksessa. Minulta vähän meni Jouni T:n alustus ohi korvien, kun mietin, mitä pirua Matti Mäkelä tekee meidän sisäpiirijutussa. Toki olin asiasta otettu; että joku jotenkin vähän niin kuin ulkopuolinen kirjailija on kiinnostunut Matti Pulkkisesta, Simo Hämäläinen on sisäpuolinen ja Jouni Tossavainen tietenkin, Keijo Siekkinen tottakait, van eipä ole pitkilleen Siekkiseltä tullut kryptisiä kausijuhlien toivotuksia kännykkäviestinä. Ei ilmeisesti ole enää kovin hyvissä voimissa hän.

Sitten kävi niin, että seuraavassa vuosikokouksessa saimme olla ihan vain sisäpiiri keskenämme. Onneksi nyt kirjailija Anni Kytömäki lokakuun jutussa houkutteli lapinlahtelaisia Lastulle mukavan ja intiimin määrän.

Anni Kytömäki oli todella Pulkkisensa lukenut. Ja pesäpuu itki avautui minulle taas vähän laajemmin. Kesällä 2017, kun Kaisa Korhosen tuvassa keskusteltiin Mari Mörön puutarhakirjojen pohjalta, Miettis-Railikka luki Ja pesäpuu itki -kirjasta yhden aistillisimmista kuvauksista, mitä olen kuunaan kullan valkeana (joku kirjailija käytti ilmaisua taajaan, monta kertaa jossain kirjassa) kuullut.

Lisäksi Anni Kytömäki mainitsi, että hänen miehensä Marko Ojala, Ilmajoelta kotoisin hänkin, kuten myös kirjailija Matti Mäkelä, on tehnyt kirjallisuusgradun Romaanihenkilön kuolemasta ja meta- sekä autofiktiosta siinä. Gradun otsikko on "Huomautan, ettei 'minua' ole" : Meta- ja autofiktio Matti Pulkkisen teoksessa Romaanihenkilön kuolema ". Koetan olla hukkaamatta tätä tietoa blogiini.

Anni Kytömäen Kivitaskun hankin toisen työnohjausopiskelusession jälkeen ja jouduin logistisista syistä jättämään sen Marialle. Maria ja Anna toivat Kivitaskun ja Kultarinnan syyslomakuljetuksessa Lapinlahdelle, Marian reppu uiskenteli Saabin lattialla vesitulvassa ja nyt paksut pokkarit koettavat kuivua tuvassa isän tekemän pöydän päällä Paulan Villeltä tuotujen taiteilijatarvikkeiden alla. Enkä nyt aio lukea niitä, sillä seuraavaksi luen Työohjaajan oppaan. Se on minulla jo peräti sivulla 52.

Jouni Tossavaisen Kuoharit on isäkirja. Isinä hänellä on Matti Pulkkinen, Eino Säisä ja biologinen Pauli Tossavainen. Kaikkia näitä yhdistää kuningas alkoholi. Jouni Tossavaisellakin oli kirjassaan vanha mies, ukki, joka istuu sängyn laidalla kalsareissaan, ja tupakoi, en tosin ole varma, puhuiko kirjailija kalsareista, mutta minä lisäsin ne kuvaan. Heidi Jaatisen Koskessa isä oli peräti monta kymmentä vuotta istunut sängyn laidalla ja tupakoinut.

Kello on nyt voi vitura 17.06 ja pitää lähteä Iisalmeen.