A good girl writes like a good girl

ke 26.12.2018

Kirjoittamisen opettajamme antoi minulle armollisesti lisälähdeaineistoksi Kimmo Svinhufvudin kirjan Kokonaisvaltainen kirjoittaminen Kirjoittamisen tieteellisten ja taiteellisten lähtökohtien kurssitehtävän uudellentekemiseen. Aloitin kirjoittamisen perusopinnot railakkaasti. Hädin tuskin pääsin ensimmäisestä kurssista lävitse. Opettajan palaute oli sävyltään nyreä ja hapan, mutta en minä siihen surkastu. Kirjoitan tehtävät niin moneen kertaan uudestaan, että saan kurssin kokonaisarvosanaksi 2,5.

A good girl writes like a good girl !!!!! (Kimmo Svinhufvud Kokonaisvaltainen kirjoittaminen s. 69).

Yhdessä kumouksissa

1. Hajautettu sosiaalinen kognitio

Olen kiinnostunut yhteisöllisestä kirjoittamisesta vain siinä tapauksessa, että kirjoittamisella on yhteiskuntaa muuttava päämäärä. En ole kiinnostunut ylemmän keskiluokan tai luovan luokan itseilmaisusta, taiteen tekemisestä taiteen itsensä vuoksi tai kiltistä kiistelystä kapitalismin kanssa kapitalistin olohuoneen nurkassa designkirjahyllyssä (1) tai aistikkaan tupakkapöydän päällä, kuten nykyään voi kohdata Thomas Pikettyn teoksen Pääoma 2000-luvulla (2).

Haluan, että sorretut voimautuvat, valtautuvat ja alkavat muuttaa maailmaa. Yhdessä. Vaikka kirjoittamalla.

Theodor Adornon, Max Horkheimerin ja Herbert Marcusen mukaan kapitalismi ei ole vain talousjärjestelmä, vaan ennen kaikkea maailmankatsomus ja ihmiskäsitys, jonka voima ja menestys perustuu sen kykyyn sulauttaa kaikki vastarinta ja toisinajattelu oman markkinalogiikkansa osaksi tai polttoaineeksi. (3)

Olen vakuuttunut siitä, että yhdessä kirjoittamalla kaadamme kapitalismin.

Työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi, psykologian tohtori Taina Kuuskorpi kirjoittaa sosiaalisesti hajautetusta kognitiosta luovan kirjoittamisen oppimisessa (4). Minusta yksittäisen ihmisen tiedonkäsittelyn rajoitukset tulee ylittää jakamalla tietoa ja muita kognitiivisia resursseja, jotta pystyttäisiin oppimaan jopa globaalitasolla ja jotta saavuttaisimme jotain, jota yksittäinen ihminen ei pysytyisi samanlaisena toteuttamaan. Sosiaalisesti hajautetun kognition avulla pääsemme yhteistoimintaan muutoksen sysäisemiseksi liikkeelle.

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! (5)

Tosin aluksi uuden tiedostavan luokan tulee tervehtyä, raitistua sekä sivistyä ja ihan ensin - tutustua itseensä! Kaikkein suurin sortaja on ihmisen itsensä sisällä. Olemme omin pikku aatoksin, sanoin ja teoin työntäneet kapitalismin syvälle korviemme väliin. (6)

…

Kun jalomielisesti otin vastaan Lapinlahden Meijerin toimintakeskuksen puheenjohtajuuden, kuvittelin edustavani vallankumouksellista viisautta, joka pitää tyrkyttää kansalle. (7) Olimme jokunen vuosi aiemmin pienen anarkistis-kommunistisen etujoukon kanssa vallanneet Meijerin Seisakkeen ja julistaneet, että Seisakkeesta pitää tehdä moderni, autonominen ja antiautoritaarinen sosiaalikeskus, jossa sorretut saavat ilman sosiaalitäteilyä päättää, mitä tehdä.

Myönnän, että olen freireläisittäin käännynnäinen. Tulen muualta. Olen uskovainen ja raitis. Puhun mä ja sä -kieltä. Täkäläisissä vasemmistopiireissä painolastinani on akateeminen koulutus ja osaan toki olla ylimielinen. Tunnen, että minusta ei pidetä. Kun myöhemmin suostuin toimintakeskuksen puheenjohtajaksi, jouduin hierarkiassa ylemmäksi entistä talonvaltaustoveriani. Hänestä näkyi selkeästi sorretun eksistentiaalinen kaksijakoisuus (8). Hän oli sisäistänyt sortajansa, kävi nyt vähäisimmästäkin syystä toverinsa - siis minun – kimppuun kummallisen itsehalveksunnan vallassa ja poistui johtamistani kokouksista ovet paukkuen. En osannut käsitellä niin vahvoja reaktioita.

”He sanovat aina, että olemme tuottamattomia, koska olemme laiskoja ja juoppoja. Pelkkiä valheita kaikki. Nyt kun meitä kunnioitetaan ihmisinä, näytämme kaikille, ettemme milloinkaan olleet juoppoja ja laiskoja. Me olimme riistettyjä!” Paulo Freire, Sorrettujen pedagogiikka, Sorto ja sorretut, s. 67,)

Olin vuoden toimintakeskuksen puheenjohtajana, vain vuodeksi olin lupautunutkin. Tuntui, että luovutin. Harmittaa. Olin juuri hahmottamassa, mistä oli kyse, mutta yhteisrintama puuttui. Puuttui hajautettu sosiaalinen kognitio eikä minulla juuri silloin ollut voimia sellaista rakentaa.

Lisäksi luulin, että kahden päivän päihdetyön koulutuksella saatan hallita niinkin monimutkaista problematiikkaa kuin alkoholismia, parantaa alkoholisteja tai auttaa ihmisiä heidän mielenterveysongelmissaan. Haaveenani oli perustaa kansanliike, maallikkovetoinen rintama juoppoutta vastaan, oikein vanhan ajan raittiusliike. Syntyi kyllä Ylä-Savon työväen raittiusyhdistys ja se lienee elossa edelleen.

2. Emansipatorinen tiedonintressi ja kirjoittaminen poliittisena toimintana

Opiskelen yhtä aikaa kirjoittamisen perusopintojen kanssa työnohjaajaksi. Ei työnohjaus minua niinkään kiinnosta, etenkään, jos ajatellaan sen olevan vain kapitalismin työntämistä yhä syvemmälle korvien väliin. Sen sijaan minua kiinnostaa ohjata ihmisiä käyttämään hyväkseen emansipatorista tiedonintressiä (9) ja ohjata vaikkapa kirjoittamalla kuvaamaan omaa elämäänsä terapeuttisesti. Tulevaisuuden vallankumoukselliset ovat tiedostavia, he tietävät, että heidän elämänkaarensa henkilökohtainen on poliittista.

Lapinlahden vammaispoliittisen ohjelman kirjoittaminen oli sosiopoliittinen (10) ja joukkoistettu  prosessi. Olen vaikeavammaisen tyttären äiti ja poliittisen ohjelman kohdat koskivat suoraan perhettämme. En purjehtinut vammaisneuvoston puheenjohtajaksi jostain vain ja alkanut päsmäröidä, kuten tein toimintakeskuksen puheenjohtajana. Me vammaisneuvoston jäsenet olimme ohjelmaa kirjoittaessamme aktiivisia sosiaalisia toimijoita. Aluksi otimme erilaisin foorumein, seminaarein ja keskustelutilaisuuksin selvää, millaisessa diskurssissa liikuimme. Kävimme omalla kustannuksellamme lainopillisissa koulutuksissa ja kirjoitimme vammaispoliittista ohjelmaamme sitä mukaa, kun parannettavaa ilmeni. Tarkastelimme niin läheltä kunnan vammaispalveluiden sosiaalista rakennetta ja kirjoitimme epäkohdista niin suoraan, että virkamiehet loukkaantuivat. Löimme monta kertaa päämme New Public Managementin (11) konventioihin, tapaan, jolla konkreettisista kysymyksistä uuden julkisjohtamisen mallissa piti puhua. Emme kirjoittaneet ainoastaan poliittista ohjelmaa, vaan saimme aikaan paljon konkreettisia uudistuksia ja parannuksia. Ainoa virkamies, joka ei edessämme myrtyneenä uikuttanut, oli kunnan hallintojohtaja. Hänen tuellaan jaksoimme.

Tyttäreni on jo nuori aikuinen ja taistelee itse palveluistaan Helsingin kaupungin asukkaana. Vammaisasiat eivät enää kosketa minua suoraan. Ehkä sen verran pitää vielä venyä, että saattelen vammaisneuvoston sote- tai maakuntauudistuksen jälkeiseen aikaan ja mahdollisesti vetäisin vanhus- ja vammaisneuvoston yhdistämisen, mikäli vammaisneuvosto ei jaksa jatkaa erillisenä.

Entistä enemmän kiinnostaisi herättää keskiluokan uinuva tietoisuus. Tosin ennen herätysliikkeen perustamista tulisi kyetä nielemään inho, jota keskiluokkaa kohtaan tunnen. Edessä on taloudelliseen turvallisuuteen tottuneen keskiluokan tuho, mutta mitä tekee keskiluokkainen ihminen? Käpertyy terapeuttinsa sohvannurkkaan ja preparoi napanöyhtäänsä tai vetää vuoroin kallista punaviintä ja mielialalääkettä omaan kelpaamattomuuden tunteeseensa. Koska uusliberalismissa kelpaavat vain huiput, suurin osa on vaarassa pudota kärryiltä: Ui tai uppoa!

Ehkä minun pitäisi toimia keskiluokassa, kuten freireläiset kasvatustutkijat, jotka halusivat kehittää maatyöläisten lukutaitoa. Ehkä tulee toimia sympaattisena havainnoitsijana, jolla on ymmärtävä asenne näkemäänsä. Täytyy aloittaa keskiluokkaisen koodin purku. Pitää kirjata muistikirjoihin ilmeisen vähäpätöisetkin seikat: miten ihmiset puhuvat, heidän elämäntapansa, heidän käyttäytymisensä vapaa-aikana ja työssä. Sen jälkeen voin laatia raportteja keskiluokan koodistosta, vallitsevasta tietoisuudesta,ja alkaa purkaa vyyhtiä ratkaisukeskeisen dialogisesti (12) työn- ja yhteiskuntaohjauksen sessioissani.

Lapinlahdella 26. joulukuuta 2018
Pia Valkonen

Lähteet:

1) Mäki, Teemu, Taiteen tehtävä, luvussa Taiteellis-poliittinen formalismi, s. 274.

2) Näköhavainto menestysyrityksensä myyneen pohjoissavolaisen huippuosaajan lasikuistilla Talouselämä ja Fakta -lehden värikkäiden numeroiden lomassa.

3) Mäki, Teemu, Taiteen tehtävä, luvussa Taiteellis-poliittinen formalismi, s. 275-276, lainaus on Theodor Adornon, Max Horkheimerin ja Herbert Marcusen Järjen kritiikistä suom. ja toim. Jussi Kotkavirta, 1991, Tampere, Vastapaino

4) Karjula, Emilia (toim.), Kirjoittamisen taide ja tieto, Taina Kuuskorpi luvussa Yhdessä luovuksissa sosiaalisesti hajautetusta kognitiosta s. 206.

5) Marx, Karl ja Engels, Fiedrich, Kommunistisen puolueen manifesti, vuodelta 1848. Tosin Paulo Freire kirjoittaa Sorrettujen pedagogiassa, että sorrettujen passiivisuutta ei saa käyttää hyväkseen täyttämällä tietoisuusaukkoa uusilla iskulauseilla (s. 104).

6) Valkonen, Pia, Tiedonantaja-ryhmän järjestämä työpaja Suomen sosiaalifoorumissa Helsingissä, alustus otsikolla Otetaan kapitalismi pois korvien välistä, 27.4.2010.

7) Freire, Paulo, Sorrettujen pedagogiikka, Sorto ja sortajat s. 63

8) Freire, Paulo, Sorrettujen pedagogiikka, Sorto ja sorretut s. 64

9) Jürgen Habermas: Emansipatorinen tiedonintressi ilmentää pyrkimystä vapautumiseen toimintaa kahlitsevien pakotteiden vallasta. Yhteiskunnalliset valtarakenteet muodostavat usein esteitä yhteisön jäsenten omaehtoiselle toiminnalle, ja tiedostamattomat voimat saattavat pakonomaisella tavalla hallita yksilöiden elämää. Emansipatorinen tiedonintressi ohjaa kriittistä, vapautumista edistävää tietoa. Se tarkoittaa tarvetta tai pyrkimystä päästä eroon kahlitsevista voimista. ( http://www.helsinki.fi/hum/fil/tietfil/luhutf10.htm )

Nettiartikkeli Humanististen tieteiden tieteenfilosofia, Ilpo Halonen, 2004, kopioitu ti 25.12.2018 klo 15.40.)

10) Svinhufvud, Kimmo, Kokonaisvaltainen kirjoittaminen, Tammi, painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2007, s. 50.

11) Yliaska, Ville, Tehokkuuden toiveuni: Uuden julkisjohtamisen historia Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle.

12) Freire, Paulo, Sorrettujen pedagogiikka, s. 129 – 131.