Onko Teemu Mäki Kristuksen tähden houkka? (юродивий)

Oodi palasina

to 13.12.2018

Parasta Oodissa ovat rakentajamiehet. Nytkin vastapäisessä pöydässä heitä on kolme. Kahdella on valkoinen kypärä. Toinen valkokypäräinen on tyypillisen kuivakan ja asiallisen näköinen insinööri. Ei puhettakaan korvarenkaasta tai jostain sellaisesta. Toinen varmaankin on rakennusmestari. Hänellä on puolen viikon sänki ja tukka parturoimatta. Mahdollisesti myös kampaamatta.

Keltakypäräinen on sympaattisen pyöreävatsainen, hänellä on jalassa lenkkarit, eivät näytä turvalenkkareilta. Lenkkareista pistävät ylös liikuttavan ohuet nilkat, jalassaan hänellä on jonkinlaiset pussihousut. Outo asuyhdistelmä, ehkä keltakypärämies ajaa jotain ajoneuvoa eikä hän tarvitse esimerkiksi polvipehmusteita tai työhousuja, joissa on kestävä kangas. Hän voi olla työssään kevytkenkäinen ja ohuthousuinen.

Ohoh, ne olivatkin maanrakennusmiehiä tai jokin sellainen kirjainyhdistelmä työtakin selässä oli. Tehnevät Oodin pihaa, sillä lähtivät kahviltaan lompsimaan kaivureiden suuntaan. Totta kait minä katsoin miehiä sillä silmällä. Ketähän noista panisin? Rauhoitun. En ketään. Mitään vahinkoa avioliitolleni ei tällä Helsingin-reissullani päässyt tapahtumaan.

No niin. Tarkkaavainen lukija huomasi viittaukseni Teemu Mäen Taiteen tehtävään, esseekirjaan aiheesta taiteen tehtävä. Mäki osasi herättää älyllisyyden nirvanaan sulavan lukijansa sillä, että alustaessaan tai luennoidessaan hän usein skannaa yleisönsä: "Ketä noista panisi?"

Tulin aamulla uuteen Oodiin, kansalaisten kohtauspaikkaan, joka on vielä kesken. Toivottavasti raksamiehet eivät katoa rakennuksen ta maanrakennustöiden valmistuttua. Sukkani kääriytyvät rullalle heijastinkankaisesta takista. Lopeta, Jumalauta, sanon nyt itselleni ja kerron, että aulasta lähtevien portaiden sisäkierteessä on luetteloitu viehättävän taiteellisella tavalla, keille (vai keneille?) Oodi on tarkoitettu. Siellä on mainittu, että työläisille.

Olivat siellä mainitut oikeistolaisetkin. Vasemmistolaisille-sanaa en silmilläni tarvoittanut. Etsin kyllä sanaa kommunisteille, mutta jos portaikosta löytyy sana vasemmistolaisille, se riittää. Ei varmaankaan tarvitse ruveta hiuksia halkomaan. Äsken kirjoitin rivien välissä, että työläinen ei voi olla oikeistolainen. Jos työläinen on oikeistolainen, hän ei ole työläinen. Hänelle on nimitys. Se on luokkapetturi.

Koin portaikon tekstipyörteen mukavana. Tosin alkoi pyörryttää, kun sitä luin. Sen jälkeen tulin Oodin kahvioon ja kasasin tietokoneeni tähän. Betsis sanoi taloa tylsähköksi. Oodi suorastaan imaisee sisäänsä, toisin kuin Seinäjoen Apila. Sen sijaan Apilan aulasta aukeaa avara tila. (A, a, a, a = a, avara aavuus, sanasta aava, aava preeria tiedättehän?).

Se, että Oodi pettää, johtuu mielestäni siitä, että mahtavan puupaneeliaaltoseinän sisäänkäynnistä selviydyttyään taloontulija tuijottaa valkeaa seinää. Pitää käydä Sanomatalon puoleisen sisäänkäynnin vaikutelmaa aistimassa. Minä olisin kaivannut sisään tullessa katedraalimaista vaikutelmaa. Apilassa pääsisäänkäynnin toisella puolella on lehtilukusali, mutta salista lähtevät portaat alaspäin ja vieläkin alemmas. Ja vaikka vuoden 1995 betonirakentaja-vastaavaa mestariani niin vitutti, minusta Apilassa on mukavaa, että betonivalumuottien jäljet olivat näkyvissä.

Oodin ovesta tuli samalla avauksella sisään kolme tomerasti marssivaa naista. He olivat upeita kuin Bratz-nukkekolmikko. Etenivät aukion sivusta sisäänkäyntiä kohden ripeässä tahdissa jalkojaan tömistäen. He olivatkin pitkäsäärisiä ja hoikkia. Joko arkkitehtejä tai sisassareita. Ehkä sissareita.

Sotilaallisen rivistön oikeanpuolimmainen sanoi heti oven sisäpuolella - he olivat takanani - että minä en pidä lattiamateriaalista, minusta tämä tuntuu epämiellyttävältä jalan alla. Totta tosiaan. Lattiapäällyste vaikuttaa keskentekoiselta ja kummallisen halvalta. Ehkä vaikutelmaa lisäsi se, että materiaalin liima antaa vielä hajua. Haju on kuin halpakaupan tai Iisalmen K-Sittarin kenkäosastolla - siellä eivät tuoksu luonnonmateriaalit, kuten nahka tai kangas, vaan muovi ja muovin liimat.

Alaotsikkoni on Oodi palasina, sillä tänään en ehdi muuta kuin tulla pitkältä sivulta rakennukseen sisään, istua kahviossa, kuolata rakentajien pers... pers.... lopeta... persikoita ja kirjoittaa eilisestä Jouluevankeliumista. Oodin kirjahyllyt etsin jollain toisella kertaa. Ihmiset ovat tästä kyllä innoissaan. He katselevat, aistivat ja hymyilevät toisilleen. Tätä me olemme kaivanneet. Kohtaamisia.

Eilen metrossa matkalla Kiasmasta Vuosaareen Ipu-niminen ruskeasilmäinen pikkuihminen teki tuttavuutta. Tartuin hänen pikku kätöseensä ja sanoin moi. Olin alkanut harjoitella vauvojen kanssa vuorovaikuttamista Seleste Salomella Varpaisjärvellä, kun kävimme katsomassa Incapilta jääneitä hallitiloja. Mielenkiintoista on, kuinka vakavasti ja keskittyen Seleste Salome suhtautui minuun. Halailimme Safoxin täytettyä ilvestä, kokeilimme ainakin seitsemän kertaa sen tupsukorvia, puolet toisesta korvasta onkin nyt taskussani, ja katsoimme ulos kokoustilan ikkunoista. Ulkona oli lintuja. Harmaat olivat variksia ja mustavalkeat, komeammat, olivat harakoita. Kerroin nuorelle ystävättärelleni, että varikset harmaasta ulkoasustaan huolimatta ovat harakoita älykkäämpiä lintuja.

Upotimme kätemme myös isoon kukkaruukkuun, jossa oli jokin syklaami. Multa oli rapisevan kuivaa. Arvelin, että viherkasvi kärsii. Tosin nyt mietin, oliko kasvi siirretty ravintolasalista alakerran viileyteen talvehtimaan. Etsimme kokoushuoneen palkintokaapista mukin, jonka kuosia luulin ensin Marimekon sinisiksi unikoiksi. Unikoita kukat ehkä olivat, mutta pyöreämpiä kuin marimekot.

Kävimme Seleste Salomen kanssa kaksi kertaa hakemassa vettä mukilla. Kukankastelun jälkeen kokeilimme, miltä tuntuu ja tuoksuu märkä multa. Olipa mukava hetki tutustua aistimaailmaan Selesten kanssa.

Näytin eilen metrossa Selesten kuvaa Ipulle, uudelle ohimenevälle ystävälleni. Hän tunnisti kuvasta lajitoverin. Myös Pimu, Pyry ja Birgitta kiinnostivat häntä. Nehän ovat karvaisia, kuin pehmoeläimiä. Tiaisen Kristiinan hevosia Ipu katsoi kummeksuen. Sen sijaan Marian taide kolahti Ipun äitiin. Äiti vaikutti olevan vain vähän vanhempi Mariaani ja etenkin Marian teos "vittuvittuvittuvittu, vitun tyhmää jäädä pois koulusta, vain sen takia - kyljissä on tappava eläin, se, että ahdistaa olla minä VITTU VITTU VITTU."

Keskustelimme vielä hetken Ipu-vauvan kanssa siitä, että vielä koittaa aika, jolloin hän saa jättää lapaset pois kädestä. Saa ihan itse päättää, tuleeko käsille kylmä. Se on sellainen ilmiö kuin aikuisuus ja ruskeasilmäinen äiti sanoi, että joutuu myös itse kantamaan lapasettomuudestaan vastuun. Katsoin hänen upeita kynsiään, paljaita käsiään ja meitä kaikkia nauratti. Nuori äiti ja vauva poistuivat metrosta Rastilassa.

Aamulla toivoin, että he olisivat jälleen olleet matkalla jonnekin samassa vaunussa. Rastilasta tuli vain setä, joka edellisenä iltana ajoi vahingossa Vuosaareen asti ja poukkoili jonkin aikaa metrolaiturilla edestakaisin ja näytti palaavan takaisin Rastilaan. Aamulla hän istahti vastapäätäni. Silmät olivat punaiset, posket turvoksissa ja silmäpussit syventyneet. Teki mieleni kysyä, onko krapula.

Jouluevankeliumi

Köpöttelin reppu selässä Oodista rautatieasemalle. En nähnyt Heikki Takkista pyörätuolipäivystyksessä, vaikka kävinkin ostamassa pari muistikorttia aseman sisältä. Sillä aikaa seitsemännelle raiteelle oli junani tullut. Rakastan junassa kirjoittamista. VR mainostaa, että J.K. Rowling on saanut parhaat ideansa romaaneihinsa juuri junassa. Tai parhaan ideansa. En ehtinyt lukea tarkkaan.

Kannattaa Marian kanssa käydä teatterissa. Kansallisteatterin Kolmessa sisaressa pääsimme pyörätuolipaikalle parvelle, emme nähneet sieltä mitään, mutta saatoimme seurata miestä seuraavassa rivissä istuneen näytelmän ohjaajan Paavo Westerbergin reaktioita.

Eilen Kiasman teatterin ovenavaaja ohjasi meidät sisään vasemmalle puolelle. Näytelmän ohjaaja rojotti penkkirivillä pyörätuolipaikan edessä. Maria sanoi, että jahah ja ovenavaaja sanoi, että siinähän se Teemu on, pääsette sen taakse. Minä mykistyin hetkeksi.

En minä ikinä Teemu Mäkeä ole livenä onnistunut näkemään. Maria on.

Sain kakaistua suustani, että me taidetaan vähän fanittaa sua. Uh, kuinka älykästä. Meni pitkä tovi, kun me kaikki olimme omissa ajatuksissamme ja sitten sanoin ääni väristen:

”Oon mä lukenut sun esseekirjan."

Piinallinen tauko.

"Niin. Taiteen tehtävän.”

Teemu Mäki näytti ystävälliseltä.

”Paitsi että ihan viimeistä lukua en oo lukenu.”

Onneksi oli pimeää. Olin aivan punainen.

Sitten Teemu Mäki - tai saattoi se olla ensimmäisten tunnustelevien lauseiden jälkeenkin - sanoi jotain sellaista, että toivottavasti näytelmä ei ole tylsä. Ja me Marian kanssa mutisimme, että ääh ööh juu ei varmaan niin tai jos on ei se haittaa koska saamme nyt tässä keskustella muutaman sanan kanssasi voinko ottaa sulta nimmarin.

Ennen näytelmän alkua Teemu Mäki, niin se kissantappovideomies, tarjosi meille piparia. Maria oli kohtuullinen ja otti kohteliaasti vain yhden. Minä otin kaksi, koska ohjaaja sanoi, että saapi ottaa niin monta kuin haluaa. Otin Mariallekin toisen ja niin söin kolme piparkakkua, koska Maria pitäytyi yhdessä. Minusta pitää syödä aina, kun tarjotaan. Ja käydä pissalla aina, kun on mahdollisuus. Näin sanoi Suvi-Anne Siimes ministeriajoistaan. Neuvona.

Jouluevankeliumissa oli paljolti kyse ahneudesta.

Näytelmässä parasta oli Jeesus, Noora Dadu. Jeesuksena hänellä oli pitkä ja takkuinen ruskea parta ja rinnat. Nännit olivat tummanruskeat. Jeesuksella oli myös lihaksikkaat, mutta laihat, kyljet ja vahvat reidet. Ja orjantappurakruunu sekä veriviiru poskessa.

Jeesus kohtasi joulupukin, Hanna Ahdin. Joulupukilla oli kauniit kauriinsilmät. Hän taisi olla yrjöävinään yhden katsojan syliin.

Jouluevankeliumin tanssiosuuksissa Kasvin elämää ja Syntymiä lavalle tuli Maija Karhunen. Hän käytti ainakin yhdessä kohtaa myös sähköpyörätuolia. Kasvin elämissä ja Syntymissä Karhunen liikkui käsivarsiensa avulla. Marialle Maija Karhusen näkeminen lavalla oli tärkeää. Näin tanssija on sanonut Dance Info Finlandin sivuilla:

”Jokainen taideteos luo oman todellisuutensa ja useinkaan sillä, että tanssijana en voi kävellä ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta.” 

Ja näin: ”Se, että ei ole standardin mukainen eikä aina pysty vastaamaan odotukseen siitä mikä on tyypillistä, voi johdattaa tekemään asioita toisin ja muita reittejä pitkin.”

https://www.danceinfo.fi/artikkelit/maija-karhunen-rikkoo-normeja-tanssien/

Jouluevankeliumin alussa oli videopätkät Mäen omista pojista kertomassa, mitä he ajattelevat joulusta. Vanhempi poika sanoi, että jouluna Jeesus syntyi tai kuoli tai jotain semmoista. Nuorempi oli samoilla linjoilla. Kivaa kuulema oli jouluna niin pitkään, kun uskoi joulupukkiin. Nuorempi taisi tunnustaa, että pelkäsi joulupukkia. Väliajalla screenillä kulki joulukuvasarja ilmeisesti Teemu Mäen lapsuudenkodista ja jouluista, jolloin hänen poikansa ovat olleet pieniä.

Nuoremman pojan tunnustuksessa oli jotain riipaisevaa. Jouluna ei kuitenkaan koskaan tule sitä, mitä hän eniten toivoisi.

Joulun sanomaa tulkitsivat videolla niin Kokoomuksen Laura Rissanen kuin Ville Rydmaninkin. Kumpikin puhui kauniisti, hyvin muotoiltuja ajatuksia. Laura Rissanen onnistui olemaan lämpimän sympaattinen ja Ville Rydmanissa oli eliassimojokimaista saarnaajan vimmaa. Meikäläiset, Antti Ronkainen ja Kai Sadinmaa, olivat omia itsejään. Ronkainen analyyttinen ja Sadinmaa tenhoava.

Tulkitsen rinnastukset niin, että yhtä lailla, kun oikeistolaiset tulkitsevat evankeliumin sanoman yksilö- ja kulutuskeskeisestä näkökulmasta, oikeutettua on myös kapinallinen ja vallakumouksellinen, vasemmistolainen näkökulma. Video-osuuden jälkeen alkoi joulukuvaelma. Kuvaelmassa Jeesus pelastaa pukin työntämästä ostoskärryjä, joista pullottaa lahjoja. Hän kaataa kärryt ja tarjoaa pukille sipsejä.

Jeesus ja pukki käyvät dialogin ja Jeesus tulee kertoneeksi melkein koko kirkkohistorian. Erityisesti minua hytkäytti Jeesuksen ihmettely siitä, että ihmekertomuksesta hänen alkuperästään ja neitseellisestä syntymästä on tullut ortodoksisuudessa keskeinen asia, dogmi.

Ja nyt sitten ei tarvitsisi kuin miettiä, mikä on dogmi:

”Dogmi (m. Kreik. δογμα, dogma) eli opinkappale, oppilause tai uskonkappale on jonkun uskonnon, kirkkokunnan tai uskonnollisen auktoriteetin uskoa tai oppia koskeva – usein kodifioitu – väite. Filosofiassa dogmi merkitsee todistamatta päteväksi katsottua lausetta. Dogma tarkoittaa uskon tai opin järjestelmää, ja sisältää myös siihen kuuluvat kodifioimattomat väitteet. Dogmeja voidaan löytää erityisesti kristinuskosta ja islamista. Tällaisissa uskonnoissa dogmi on uskon ydinkohta, jonka katsotaan olevan käytännössä pakollinen kaikille kyseisen uskonnon seuraajille. Dogmin katsotaan perustuvan asioihin, joista on niin paljon näyttöä, ettei niitä voida kiistää. Dogmin hylkäämisestä seuraa tällöin käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen tai henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen. Dogmi voidaan näin erottaa teologisesta mielipiteestä, jotka koskevat sellaisia asioita, joita ei tunneta yhtä hyvin. Dogmin hylkääminen on harhaoppia eli heresiaa. Tämä voi johtaa uskonnollisesta yhteisöstä pois sulkemiseen, vaikkakaan kaikki uskonnot ja uskonnolliset yhteisöt eivät valvo dogmien noudattamista yhtä tarkasti.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dogmi

Mielenkiintoista on, että wikipedian sitaatissa juutalaisuutta ei pidetä kovinkaan dogmaattisena uskona. Onko nyt niin, että aina, kun jotkut haluavat erottua jostakin aiemmasta ajatusmallista, tulee muotoilluksi uuden dogmin. Kun noudattaa sitä, tietää kuuluvansa joukkoon.

Juutalaiset nimesivät Jumalan Jehovaksi tai Jahveksi (hepreaksi יְהֹוָה), sillä jotenkin israelilaisten tuli tietää, kuka heidät oli valinnut. Jumalan nimen vakiintumisen aikaan samoilla Lähi-idän seuduilla oli erilaisten jumalien kirjava moninaisuus. Lukion oppimäärän mukaan juutalaisuuden kolme keskeistä oppia ovat monoteistisuus, toora pyhänä kirjana ja ajatus juutalaisista Jumalan valittuna kansana.

Uskontotutkija Karen Armstrongin mukaan (ja tässä tapauksessa wikipedian) Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja tulivuoren jumala, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.

(Karen Armstrong: A History of God: The 4000-Year Quest of Judaism, Christianity and Islam, A History of God: From Abraham to the Present, the 4000 Year Quest for God, 1993, suomennettu vasta vuonna 2007)

Joka tapauksessa kun koluaa nettiä, voi löytää tämän: ”Ortodoksisen kirkon keskeisiä dogmeja ovat oppi Jumalasta pyhänä kolminaisuutena ja Kristuksesta inkarnoituneena Jumalan sanana, joka on todellisesti Jumala ja ihminen samassa persoonassa. Tähän opinkappaleeseen liittyy keskeisesti oppi Mariasta Jumalansynnyttäjänä ja usko hänen ainaiseen neitsyyteensä. Kirkko pitäytyy kolminaisuusopissa klassisessa määritelmässä Isästä pojan synnyttäjänä ja hengen lähettäjänä. Ortodoksit eivät hyväksy katolisen kirkon ja protestanttisten kirkkojen tulkintaa Pyhän Hengen lähtemisestä myös Pojasta. (Metso 2005, 120–121.)” http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=16

Oppi Jumalansynnyttäjästä ainaisena neitseenä on keskeinen. Siis keskeinen ja dogmi. Olen mielelläni tässä asiassa hereetikko. Ehkä minut nyt hylätään uskonyhteisöstä, kun sanon tämän ääneen.

Hyvät lukijat, se on käännösvirhe. Kyseessä oli nuori nainen.

Mutta tästäpä tuli oiva ase ateistien käsiin. En minä ole ateisti. Minä uskon Jumalaan ja Jeesuskin on ollut olemassa historiallisena henkilönä, kuuluu uskontunnustukseni. Edesmennyt viisas mies, Antti Eskola, muotoili oman uskontunnustuksensa vielä niukemmin: Minä uskon.

Minä olen hieman monisanaisempi.

Mutta oikeasti, aikuisten oikeasti! Eihän ole pakko uskoa neitsythurmoiluun tai vettenpäälläkävelemisiin? Eihän?

Miten minä pääsen täältä takaisin Teemu Mäen Jouluevankeliumiin? Sitä paitsi Kiasman esitys ei ollut ainoastaan Teemu Mäen, vaan Koivuryhmän. Koivuryhmä teki vuonna 2017 satubaletin Sinusta tulee koivu ja se oli nettisivujen mukaan kuulema niin hauskaa, että ryhmä teki Jouluevankeliuminkin.

Sinusta tulee koivu -satubaletissa oli runo tai runontapainen säekokoelma. Siitä ydinkohdat ovat tässä:

6.
Meillä ei ole mitään teknologiaa vastaan.
7.
Me olemme teknologisia olentoja.
8.
Ilman teknologiaa minä olisin kuuroutunut kuusivuotiaana.
9.
Ilman teknologiaa minä olisin melkein sokea.
10.
Ilman teknologiaa useimmat meistä olisivat jo kuolleet.
11.
Teknologia on vastaus.
12.
Teknologia on vastaus joihinkin kysymyksiin.

Näytelmän esitteen survoin johonkin. Siinä olisi ollut eilisen näytöksen musiikin säveltäjät. Osa oli liian uutta musiikkia minun korvilleni.

Äsken kaivoin taskujani. En löytänyt Jouluevankeliumin esitettä, mutta löysin Christian Pentecost Church of Finlandin missiolappusen. Jollain syksyn Helsingin-reissuistani sain sellaisen käteeni rautatieasemalla, jossa Marian kanssa etsimme Metron pyörätuolisisäänkäyntiä.

Lähetystyöntekijäryhmän miespuolinen jäsen vaahtosi aggressiivisesti Jumalan sanaa. Nuori äiti lastenvaunujen kanssa katsoi ohikulkevia lempeästi suoraan silmiin. Katseessa oli jotain vetoavaa. Kummallisen pyhää. Hän kysyi minulta: ”Are You believer?”

Oletko uskoja? Olen minä uskoja.

Otsikossa ollut Kristuksen tähden houkka selvenee, jos jaksaa lukea Kallistos Waren Sisäisen valtakunnan. Sitä paitsi, kertokaa nyt, olen ihan viime aikoina lukenut jostakin ortodoksisesta pyhästä, ehkä se oli venäläinen ja ehkä se, mistä luin, oli Toisaalta, kaikenlaista voi sattua, venäläisiä nykynovelleja, siis luin pyhittäjäisästä, joka joi ihmisten mätää ja suuteli spitaalisten vammapaikkoja.