Antti Nylénin Häviö

ti 29.1.2019 ja ke 30.1.2019

Olin kirjoittamiskurssilla koko ajan, että Antti Nylén sitä ja Antti Nylén tätä, tuota ja ihan. Perjantaina en tehnyt mitään muuta ennen kurssille lähtöä. Nökötin keittiön pöydän ääressä ja luin Nylénin Häviötä. Kannoin Helsingissä kirjasta mukana. Häviö on kyllä näppärän kokoinen, mutta en kyennyt siihen keskittymään.

Kirjoitin perjantaina päiväkirjaan ylös Häviön sivunumeroita ja lainauksia. Löysin kirjasen kummallista kiertokautta. Saara Henrikssonin blogista luin, että Henrikssoon odottaa Emilia Kukkalalta esikoisromaania. Etsin Emilia Kukkalan blogin ja siellä oli, että Nylén oli maininnut hänet Häviössä.

Tähän asti blogia pääsin tiistaina. Toin Helsingistä flunssaviruksen. Nukuin käytännössä koko torstain ja perjantainkin olin oikeastaan puolikuntoinen. Ihmettelin, mikä juttu tämä on, kun aina Helsingissä käynnin jälkeen olen kipeä. Sunnuntaina ja maanantaina vielä ajattelin, että kyllä tämä tästä, mutta eilen heräsin pää täynnä räkää. Ilmeisesti törky on noussut silmien taakse vasemman ohimon tienoille, sillä päätä jomotta, nenä on punainen ja oikeaa silmää en oikein saa kunnolla auki.

Niinpä tässä ei synny kunnon merkintää sen enempää Antti Nylénin Häviöstä kuin Sara Ehnholmin esseekirjasta Ja sydämeni oli minun.

Bestikselle vastasin näin äsken:

Aivan ihana kirjoitus!!!!

Minä muuten aloin nauraa itselleni, kun Panu (Hämeenaho) ensin sanoi, että kirjoittakaa novellinne puhtaaksi vielä kotona. Vaikka olin lukenut oman novellini kaksi kertaa ääneen lauantaina - ensin pienryhmälle ja sitten koko ryhmälle - huomasin vasta kotona tekstin epäloogisuuksia. Sen jo huomasin kirjoittamistunnilla, että aloin kirjoittaa kirkkaasta pakkasyöstä ja höpsistä, uutinen, josta inspis otettiin oli lokakuulta; karhut eivät tähtikirkkaina talvipakkasöinä liiku. Tosin jossain luonto-ohjelmassa - vai oliko se ohjelma siitä Kuhmon karhu-Karjalaisesta - sanottiin, että jos karhun pesään menee vettä, karhu vaihtaa pesää. Sitten tajusin, että nainen puristeli vielä tyhjien sankojen prkl sankoja (höh, miten tämä ilmaistaan? Panin, että kahva, mutta eikö ämpärissä ole sanka - oikosulku tuli lauantaina eikä ole vielä seljennyt.), vaikka oli muka ensin täyttänyt ne vesisangot.

Nauratti, sillä luulin osaavani kirjoittaa!!!! Enhän minä osaakaan kuljettaa tapahtumia!!!! Loppujen lopuksi se eka versiokin meni uusiksi. .... lisäsin siihen vihaa, vihaa, vihaa. Oikein kävin kaivamassa kaikkein alimmasta mielen kellaristani.

Nyt jompikumpi kissoista on keittiön pöydällä ja repii jotain pussia. Pitää mennä.

Vielä tarkennus bestikselle - kirjoittavalle ystävälle voi kirjoittaa näin:

"Hei taas, äskeisestä mun viestistä puuttui kirjaimia ja kokonaisia sanoja. Paa ne itte paikoilleen. Mulla on räkätauti! Ekan Luovan Puun joogan, jossa kävin Annan kaa, jälkeen tuli mulle poskeen tulivuoren kokoinen finni ja nyt irtosivat räät (sunnuntaina oltiin Annan kanssa taas joogassa, Hannahilla on äänimaljojen lisäksi myös kongi nyt). Sara Ehnholm-Hielm kirjoitti esseekirjassaan, josta sulle mainitsin ekassa viestissä,, että elimistö ssattaa oireilla tällä tavalla, kun se koettaa eroon jostain... minä varmaan eritän nyt yli kymmenen vuoden aikana kertyneen vihan."