Matti Simula, työnnä sinä
siltarumpu anusaukkoosi!

ke 9.1.2019

Maria leikattiin minusta irti 20 vuotta sitten Kysillä. Vuoden ja 2 päivän kuluttua minusta leikattiin irti Anna. Niin kuin ensimmäinen aviomieheni kirjoitti Facebook-sivulla esikoisensa syntymästä: on aika ennen sitä ja sen jälkeen.

Elämämme vasta alkoi silloin. Ajalla ennen lasten syntymää ei oikeastaan ole niin paljon merkitystä. Tai on. Minä kypsyin äidiksi. Ja mellastin niin, että nyt kun lapset ovat lähdössä - kohta Annakin - pois kotoa, minun ei tarvitse enää mellastaa.

Viime yönä putosin taas kauhuun. Sanoin Matille, että kun Anna lähtee kotoa, minä muutan perässä. Matti kysyi, mitä meinasit Turussa tehdä. Hyvä kysymys. En mitään, mutta on lohduttavaa ajatella, miten mukavaksi sisustimme viikonloppuna Marian pikku kodin. Mietin, että jos koti olisi minun, sisustaisin samoin, mutta koska en tarvitse kävelytelinettä, voisin sen sijalle asettaa avattavan vuodesohvan. Sellaisen kahden istuttavan, josta saa näppärästi vierassängyn. Ettei vieraiden tarvitse nukkua lattialla. Marian lattialla muuten vetää niin, että tukka viuhuu.

Lohduttavuus on siinä, että voisin ajatella eläväni kaupunkiyksiössäkin, mikäli asunnosta olisi ikkunoita kahteen suuntaan, kuten Marialla ja mikäli takapihalla olisi jäniksiä, peuroja ja varpusia niin kuin Vuosaaressa on. Ja naapurissahan tulisi asua kirjailija tai pari sekä muutama kirjallisuustutkija, kuten Gerry Birgit ja Ritva Ylönen. Saima Harmajan elämäkerran on Ritva Ylönen kirjoittanut nyt.

Eilen oli kiva päivä, vaikka onnistuin potkaisemaan Railin Ladaa käynnistäessä niin, että auto loukkaantui. Jotenkin siinä kiireessä Nesteen kotiruokalounaalta lähtiessä - puhuimme juuri Matista ja Aarosta, kuinka he ovat syntyneet Itäkoskella kylässä, jossa ei oikein asunut ketään, mutta taloissa oli niin paljon lapsia, että itse kotitaloudet olivat kuin pieniä kyliä, Heikkiset ovat piirrelleet ajankuluksi toisistaan pilapiirroksia ja Matti kehitteli erilaisia sähkövempaimia - onnistuin sekoittamaan Ladan ajonestojärjestelmän.

Piti palata takaisin Nesteelle kahville, jotta starttijärjestelmä rauhoittuisi. Jatkoimme juttelua. Minä luennoin Aarolle Janne Saarikivestä, Kalle Haatasesta ja Karjalan valtiosta. Sanoin, että olisipa cool, jos asuisimmekin maassa, jonka nimi olisi Karjala ja pääkaupunki olisi Viipuri. Minunkin venäjän kielen taidollani olisi jotain käyttöä.

Kerroin, kuinka olin tyrskinyt Ylen valtiotieteen tohtori Kalle Haatasen huomiolle siitä, että suomen kielessä on kosolti tunnetilaverbejä, toiminnasta, jolle ihminen itse ei ikään kuin voi mitään. Haatanen sanoi omalla jäljittelemättömän kammottavan ihanalla äänenpainollaan: "... kuten vituttaa tai panettaa!"

Kun kuuntelin tämän radiosta vitostiellä ja Maria oli vieressä omat nappukuulokkeet korvillaan, tyrskähdin ja olin ajaa Siilinjärven siltapalkkeja päin. Aaro käski minua katsomaan Aku Louhimiehen Levottomat ja minä sanoin, että enpä tiedä, sillä olen käyttänyt elämässäni aivan liikaa vuosia sitoutumiskammoisten miesten perässä juoksemiseen.

Sitten Sukevan Nesteellä aloimme miettiä, kumpi meistä oli ilkeämmin sanonut aikoinaan Esko Valtaojasta. Muistaakseni meistä se oli Aaro, joka ei ollut pitänyt Valtaojasta ja Aaron mielestä minä. Kompromissina oli se, kun laskin: pidin kirjasta Kotona maailmankaikkeudessa, mutta trilogian kaksi muuta osaa tuntuivat pölinältä. Heräsin uudestaan Valtaojalle, kun sain Kaiken käsikirjan. Nyt Kaiken käsikirjallekin on tullut jatkoa. Kohti ikuisuutta pitäisi lukea.

Rauhoittuihan Ladan sytytys lopulta, mutta sitten Vitostiellä, kun olisi pitänyt kääntyä Rutakolle, moottori nykäisi pari kertaa aivan kuin kaasarissa olisi ollut roska. Näin kuinka Aaroa ei lainkaan huvittanut työntää Ladaan Sonkajärven kirjaston edessä käyntiin ja sanoin, että nyt ajetaan kotiin. Toki olisin voinut parkkeerata auton kirjaston eteen sillä tavoin, että olisin saanut hyvän mäkistartin kirjaston toista sivua pitkin, mutta mitäs sitten olisimme tehneet, jos Lada ei olisi lähtenyt käyntiin? Olisikohan kommunisti Julkusesta ollut apua?

Tulin kotiin ja aloin mököttää. Uhkasin muuttaa pois kotoa lasteni kanssa.

Poistin aviomieheni Facebook-kavereistani, koska hän ei koskaan päivitä mitään, missä minä olen tai näyn. Lisäksi sillä aikaa, kun minä olin Helsingissä, aviomieheni oli postannut FB:hen idiootteja vitsivideoita. Sellaisia. Oh, vähän tyhmiä ja tahmeita. Tai no. Ihan ääliöitä.

Sielujen saari

Nesteelle menimme eilen perinteiselle kirjallisuuspiirin jälkeiselle kotiruokalounaalle. Isä Markku Suokonaution kirjallisuuspiirissä Sukevalla oli käsiteltävänä Johanna Holmströmin Sielujen saari.

Sukevan kirjallisuuspiirinaiset kiittivät isä Markkua joulupalveluksen toimittamisesta. Isä Markku sanoikin, että paras hänen joululahjansa oli, kun pääsi jouluna töihin. Aaton palvelus oli oillut poikkeuksellisesti kello 13 ja kun Sukevan luterilaiseen kirkkoon mahtuu 160 henkeä, oli palveluksessa ollut 167 henkeä.

Pitäisiköhän alkaa käydä jumalanpalveluksissa, joita vetää isä Markku?

Minä kerroin piirissä omasta joululahjastani, jonka annoin itselleni - Teemu Mäen Jouluevankeliumista. Siinä Jeesuksella oli rinnat sekä parta. Kerroin, että mielestäni ateisti-Mäen Koivu-ryhmän Jouluevankeliumi oli syvästi uskonnollinen. Jeesuksena näytelmässä oli kuusankoskelais-palestiinalainen näyttelijä Noora Dadu.

Piirissä keskustelu lainehti ihanasti sinne tänne Taivaanpallosta Raamattuun ja takaisin Seilin saarelle. Isä Markku mainitsi jossain yhteydessä, että ei kristillistä Raamattuakaan ole puhdistettu poliittis-nationalistisesta väkivallasta; Uudesta Testamentista löytyy kohta, jossa kerrotaan Jumalan tuhonneen seitsemän kansaa Israelin kansan pelastamiseksi. Heprealaisesta Raamatustahan samaa aineistoa löytyy vaikka kuinka.

Siinä mielessä kuusankoskelais-palestiinalainen nainen Jeesuksena oli juuri sitä, mitä pitikin.

Rutakolla olisin kertonut toisesta joululahjastani. Jeesus-lapasesta, jossa ei ole peukaloa. Sen sijaan Jeesus-lapaseni sisällä oli nippu tuohuksia. Sain ne uskon sisareltani Raililta. Nyt katsoin, että Nivalassa Karvoskylällä olisi helmikuussa slaavinkieliset ortodoksiset palvelukset - vigilia lauantaina 9. helmikuuta ja liturgia 10. helmikuuta. Tekisi mieleni viedä ortodoksinen kummilapseni Liisa slaavinkieliseen palvelukseen; hän kun aloittaa ensi vuonna venäjän lukemisen koulussa! Aivan ihanata!

Kuoharit kuunneltuna

ma 7.1.2019

Taas on tapahtunut niin paljon, että en ehdi kirjoittaa mistään. Siitä on pakko ehtiä naputtaa muutama sana, että Kuopiosta Helsinkiin lähtiessä perjantaina etsin puhelimestani Jouni Tossavaisen Facebook-linkin kautta hänen viimeisimmän romaaninsa Kuoharit ensimmäisen luvun kirjailijan itsensä ääneen lukemana.

... Tähän asti pääsin merkintääni maanantaina. Sitten tuli muuta ohjelmaa. Tein jopa pari laskua. Jouni Tossavainen lukee kirjaansa nettisivuilleen vähittäin. Perjantaina oli kuunnteltavissa vain ensimmäinen jakso. Maria kysyi heti, onko tämä jokin isäjuttu Jounille tämä Pulkkinen.

Terävästi hoksattu. Loppumatkasta kuuntelimme Kulttuuriykköstä ja kaikkea mielenkiintoista Marian valitsemaa Ylen Areenalta. Roman Schatzin Maamme-kirjan maaseutuohjelman, jossa olivat Mikko Alatalo ja Antti Heikkinen, Maria oli kuunnellut jo aiemmin. Mukavasti hytkäytti kuunnella sanan Ponsse Maamme-kirjasta, jonka tähän asti ajattelin olevan ihan jostain muuta maasta tai jonkun muu Maamme kuin Vieremä tai meidän täällä.

Siitä pääsenkin Suomen Kuvalehden kolumnistiin Matti Simulaan. Voi veikkonen sentään, miten jälkijättöinen Simula on! Suomen Kuvalehden päällikkö Jussi Eronenkin uskalsin mainita ihan pääkirjoituksessa, että oli nuorena miehenä ajanut katolleen Kuopion-Lamperilan tieltä (SK 47 23.11.2018 s. 5 Renkaat kohti taivasta).

Jotain on tapahtumassa! Minähän koin, että sain potkut muinoin Kansan Uutisten kolumnistin paikalta, koska menin mainitsemaan tekstissäni pari kertaa tabuja: Varpaisjärven ja Nilsiänkin taisin joskus ottaa esiin! (Tai voihan se olla, että potkuillani oli jotain tekemistä sen kanssa, kun kirjoitin Anne Huotarista vassujen kylmäkkönä, mutta hänen kädenpuristuksensa vassuristeilyllä oli kuin olisi puristanut pakastekalaa.).

Matti Simula oli keksinyt sinänsä hauskan ilmaisun kolumnissaan: "Rumpuja huutavat tämän maan sillat!" (SK 48, 30.11.2018 s. 16 Vaalipaineita). Mutta kolumnin halveeraava asenne maakuntien Suomea kohtaan on ... perseestä. Simula siis työntäköön siltarummut syvälle anusaukkoonsa, kuten otsikkoni kertoo.

Toveri Vanhempi Huoneenrakentaja kävi ovella. Toi Sonetin antologian ja suruviestin. Klovni-runoilijan tyttären kummi Väinö Marin on kuollut.