Paasto, Värityskirja ja faktan sekä fiktion sekoittuminen, vuorottelu ja sen sellaista

la 27.4.2019

Olen lähdössä kirjoittamaan luovasti Kuopion kesäyliopistoon. Kello on jotain seitsemän. Piti yöllä napata uni kurssia varten. Uneen tuli iso amerikkalainen mustakarhu kirjakaupan Kirjan ja Ruusun päivän pussista sekä Osku-kissa. Kissa vilahti eri unessa. Näin vähän pidemmän unen myös koirien taluttelusta.

Tapasin eilen lenkiltä tullessani postilaatikolla kivan Luna-koiran, jolla oli silkkinen karva, Luna näytti pysykorvalta, mutta hänessä on sekä kiinanpystykorvaa ja porokoiraa. Lunan nauravainen emäntä kertoi melkein koko elämäntarinansa yhdellä henkäyksellä. Pidän niin sellaisista ihmisistä. Niin. Sen takia pidän - itsekin olen samanlainen. Pidäkkeetön.

Saisinkohan kavereita, jos kuljettaisin jompaakumpaa koiraa narussa kylällä? Edes koirakavereita. Lunan taluttaja sanoi, että Lapinlahdelle oli mukava palata, sillä täällä on Lunan koirakavereitakin! Ainakin keräisimme Vohvetin kanssa katseita. Ellei nyt sitten Vohvetti-Jahvetti kiskoisi minulta olkapäitä sijoiltaan. Se siitä talutushihnakoulutuksesta. Anna kyllä käy Pimun kanssa narulenkillä, mutta Jahveli on enemmän minun koirani, vaikka Pimu viisas vanha rouva onkin.

Nainen näytti tutulta, ehkä hänen hymyilevät kasvonsa ovat kirkastaneet päiväni jo silloin, kun hän ja Luna edellisen kerran asuivat Lapinlahdella.

Kirjailija-muusikko Marko Annalaa oli tullut eilen Siilinjärven kirjastolle kuuntelemaan kokonainen salillinen faneja. Tuntui tosi mukavalta, kun nuori sinitukkainen, hoikka, ujo ja runotyttömäinen tyttö nousi ylös salissa ja kiitti, että Annala oli tallentanut Värityskirjaan hänenkin kokemuksensa.

Minä luulin Värityskirjan olevan hevimiehen elämäkerran ja sisältävän viinaa, örvellystä ja muuta sellaista keskenkasvuisten nuorten miesten paskaa, mutta ei se niin kait sitten ole. Ikään kuin Maria olisi Värityskirjasta jotain sanonut. Ikään kuin olisin nähnyt kirjan tytön pöydällä Vuosaaressa.

Pitää ostaa Värityskirja Marialle lahjaksi. Ja lukea se ensin itse. Eilen kirjastolla virkailija luki ja Annala itsekin luki pysäyttäviä kohtia koulukiusaamisesta. Värityskirjan puhujan päätä pidettiin koulun vessanpytyssä ja kiusaajien piti kuseman päälle. Pissa oli kuitenkin ujo eikä tullut. Sen sijaan pahin kiusaaja otti taskustaan pultteja ja muttereita ja pakotti romaanikertojan nielemään ne.

Värityskirjassa mennään kuitenkin kohti valoa ja Annala sanoikin, että hänen elämänsä on nyt hyvä. On kaksi lasta ja "miun vaimo on opettajaihmisiä." Se tuli niin joutseno-lappeenrantalais-imatralaisittain. Tutusti.

Jos oikein eilen raapustelin muistikirjaani, Värityskirjan kertojan kokemusmaailmaan kuuluu keskenmenojakin. Voi kun löytyisi kirjallinen keisi keskenmenon tai useamman kokeneesta pariskunnasta, joka ei eroa, vaikka yhteistä lasta ei tulisikaan.

Tästä pääsen faktan ja fiktion vuorotteluun. Toissapäivän luovuuskirjoitukseni oli sitten autofiktiota. Faktaa siinä oli kaikki, mutta kärjistettynä. Miten esimerkiksi sen, että aviomiehen yhtä aikaa sekä halusi että ei halunnut naimisiin kanssani, voi ilmaista? Luovuuskirjoituksessa käänsin päälle päin sen, että ei halunnut, sillä sehän tässä minua riipoo ja katkeroittaa ja sillä uhkaan myrkyttää koko loppuavioliiton.

Minä halusin naimisiin kyllä, mutta kannoin kammoittavaa syyllisyyttä lasten biologisen isän (kolmannen tai tieskuinkamonennen elämän) tuhoamisesta (Leonid oli kissaeläin, ilves, jolla oli vähintään yhdeksän henkeä) . Päätin sitten uhrata (puoluesihteerin) ... Matin ja pidin Leonidista huolta tämän kuolemaan asti. Kiitän Mattia siitä, että kesti kaiken. Tai eihän Matti kestänyt. Sieti vaivoin, mutta olihan sekin paljon. (Rakkautta minä olisin kaivannut. Myötätuntoa. Lämpöä. Liikaa vaadittu nälkämaan naapurissa kasvaneelta, onko Mattiinkin vähän tarttunut rautavaaralaista elämänasennetta...? Jos tulee nälkä, syödään naapuri. Sorjosten juuret ovat Kannaksella, me ollaan vähän ryssiä: mieluummin magoilemme uuninpankolla ja voisulaa syömme.)

Elämä on monimutkaista, mutta Marko Annalan Paasto se varmaan monimutkainen onkin. Eilinen haastattelija viittasi Annalan omintakeiseen jumalakäsitykseen. Annala sanoi myös, että ei voi olla uskomatta. Siitä huolimatta Paasto kertoo ortodoksiuskostaan luopujasta. Ei kai nyt kyse ole siitä, että Paaston päähenkilö luopuu jostain idiotismiuskosta, sellaisesta hölynpölystä, kuten vaikka neitseestä syntymiset ja muu sellainen hörönlörö. Arvelen kertojan päästävän irti pöljistä uskonkäsityksistä ja -dogmeista, kirjaimellisista tulkinnoista - ei itse uskosta. Tämä on nyt huima arvaus, sillä olen kiertänyt Paastoa kuin kissa kuumaa puuroa. 

En minä saisi sitä nytkään lukea, sillä tämän päivän luovan kirjoittamisen kurssilta tulee tehtävä ja viimeisen lähijakson jälkeen tulee tehtävä ja vielä on se tietokirjoittamisen tehtävä ihan kokonaan ajattelematta ja tuossa vieressä on Martti Lindqvistin Auttajan varjo, josta pitäisi tehdä essee. Prkl työnsin kirjastoon takaisin Brunot ja muut Semioottiset silmät ja toivon, että ne tulevat vielä joskus vastaani ja haluavat tulla loppuun asti luetuiksi. Tämän takia haluan omistaa kirjani. Jos yht´äkkiä pälähtää päähän, että nyt on Giardiano (vai mikä Giardia-Jersinia se nyt oli) Brunon teologian aika.

Annan vanha iPhone työnsi minulle eilen päivällä Teemu Keskisarjan haastattelun Sana-lehdessä. Keskisarja sanoo siinä, että kristinusko luterilaisessa muodossaan on paras tähän maahan, ilmanalaan ja sielunmaisemaan.