Sama seitsemässä lausessa -
eilinen novelletti uudestaan

ti 30.4.2019

Tänään on vappuaatto. Ihanata päästä taas tavalliseen eloon. Tosin tällä kertaa tavallinen elo on sitä, että eilen laadin käsin lyijykynällä vihkoon kolmen seuraavan viikon ohjelman. Ohjelma sisältää lähinnä kirjoittamista. On nämä kaksi päällekkäistä opiskelua. Hieman sinne kirjoittelemisien väliin sörköttelin jotain. Tavoitteena on kirjoittaa - jos ei joka päivä jotain - niin ainakin joka toinen päivä.

Maaseudun Tulevaisuudet aion vast´edes lukea melkein heti, kun ne tulevat perinnepostilaatikkoon. Jussi Vatasellakin oli Eevan haastattelussa kädessään Maaseudun Tulevaisuus (Eeva helmikuu 2019 s. 30). Tätä ei olisi voinut tapahtua, kun minä olin nuori aikakauslehtitoimittaja 1990-luvun alkutaitteessa. Tästä aihepiiristä meinasin kirjoittaa tietokirjoittamisen esseen. Sen pitää olla 6 - 7 sivua pitkä. Ajattelin työotsikoksi ottaa tämmöisen: "Vuosi 85 pilasi elämäni!" Oksennan, kun kuulen laulun Vuosi 85 sitten sillai siis... vai miten se nyt meni. Yhtä tyhjä biisi kuin koko 1980-luvun loppu.

Maanantain Maaseudun Tulevaisuudessa oli kakkossivulla kepulaisen ärzypärtzyn Mikko Kärnän yliö. Kärnästä tykkään, koska hän kirjoittaa suoraan. Nyt hän kirjoitti, että Anne Berner toi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kepulle 10 000 ääntä ja vei näissä vaaleissa 50 000 ääntä. Niinhän se on. Berner oli alunperin luvannut lähteä EU-vaaleihin ehdolle. Ei lähtenyt. Kokoomus pettää aina, kirjoitti Kärnä.

Mielenkiintoisia ovat nyt gallupit, joissa suomalaisten sanotaan kannattavan liikuttavan yksimielisesti demareiden ja kokoomuksen hallitusta. Ovat varmasti taas soitelleet tuhannelle kokoomuksen jäsenelle. Ja voilá! Kokoomus on ja pysyy kuin peräpukama istumatyöläisen takapuolessa.

Anteeksi.

Haluan hegemonian murtumista. En minä muuta.

Teen pikaisesti tähän nyt seitsemän lauseen novelletin. Eilen kirjoitin saman novellin useammilla lauseilla. Ensin tosi pitkästi ja julkaisin sen kirjoittajaperusopiskelijoiden sähköpostiryhmässä, vähän lyhyemmän täällä ja nyt sitten! Seitsemän ohjelausetta ja seitsemän lausetta!

Pitää vielä huomauttaa. Aviomies halusi korjata eilistä autofiktiotani, jossa itse pilkotan vain lopussa nykyisen aviomieheni ajatuksia varjostamassa. Aviomieheni sanoi, että hänen exänsä hevosenpuolikkaaksi parjaamisen sijaan voisin kirjoittaa rotunainen. Joo, ei minusta hänen exänsä työhevonen ole, vaan semmoinen iso ja näyttävä amerikkalainen puoliverinen kirjasta Maailman hevoset.

Aviomiespolo. Sen sijaan, että olisi saanut vierelleen eläkepäivikseen komean marimerkkoon verhoutuneen pitkäsäären ja vahvajalan, hän on huomannut olevansa naimisissa kiukkuisen umpiväsyneen ja pullottavavatsaisen kaivosponitamman kanssa, joka jakelee säännöllisesti takakaviopotkuja itseruunaamalleen laumanjäsenelle. Ja kuinka onkaan aviomies ruunattu! Tämä vanha ja kärttyinen kaivosponitamma on purrut miesrukalta pallit pois.

Panu Hämeenaho antoi meille viikonlopun luovan kirjoittamisen tehtävään yllättävän elementin. Piti valita tajunnavirtatekniikalla kirjoittamastamme tekstistä yksi lause. Minä valitsin lauseen: "Antti Rinne kokoaa hallituksen." Kun olimme valinneet lauseen, piti tekstiin tuoda hevosia. Siis nii ku hevosia. Minä en nyt pääse hevosista mihinkään ja taas teksti kuljettelee minua, mihin haluaa.

Minun tehtäväni toukokuussa on suunnitella kirjoitukseni etukäteen ja olla antautumatta tekstin vietäväksi. Piste ja nyt teen sen seitsemän ohjelauseen seitsemän lauseen novelletin. Ja sille sipuli! Sitten kirjoitan yhden asiantuntijamerkinnän tietokirjoittammisen kurssitehtävään.

Ohjeet olivat:

1. Kuvaile paikkaa.
2. Kerro, kuka kuvailemassasi paikassa asuu.
3. Kerro, mitä asukkaalle tapahtuu.
4. Mitä asukas sanoo? (repliikki)
5. Kerro, kuka repliikin kuulee.
6. Kerro, mitä kuulija vastaa. (repliikki)
7. Kerro, mitä he tekevät yhdessä

Omakotitalue oli noussut tasaiselle savipellolle reilun kymmenen vuoden aikana. Perhe oli niin kuin muutkin perheet alueella - jatkuvasti uudelleen muotoutuva, joustava isineen, isäpuolineen, äiteineen, äitipuolineen, bonuslapsineen, minun, sinun ja meidän lapsineen sekä ukkeineen ja heidän nyxineen, exineen, kissoine ja koirineen.

Jatkuvat muutokset kuitenkin väsyttävät - ilmiötä kutsutaan ruuhkavuosiksi enkä sivumennen sanoen voi ymmärtää, miksei toista vanhempaa voi vapauttaa työelämän kurimuksesta kotiin lasten kanssa.

- Apua, huutaa perheen äiti kodinhoitohuoneen lattialta.

Repliikin kuulevat kaikki sadat someystävät.

- Täältä tulee apua, vastaa someyhteisö.

Sen jälkeen paikalle saapuu erilaista väkeä - yksi siivoaa, toinen pesee pyykkiä, kolmas korjaa auton, neljäs lenkittää koiran, viides kuuntelee lasten murheet, kuudes niistää kuopuksen vuotavan nenän ja seitsemäs seuraa kaikkea tietokoneen ääreltä ja kirjoittaa novelletteja.