Katja Kettu ja Yöperhonen

Sain mielenkiintoisen pyynnön!

to 23.5.2019

Nyt taas voin hengittää. Raksaliikkeen tilillä on ehkä jopa ensi viikon palkkarahat. Hyvissä ajoin. Kohta alan setviä maksamattomia laskuja. Marialle firma jo maksoi pikavipin. Kiitos ja anteeksi.

Viime yö oli hyvä. Nukuimme Matin kanssa kuin kaksi possua. Heräsin vain kello viisi, jolloin alakerran kakantekijät ilmeisesti luulivat pääsevänsä ulos. Kun en könynnytkään alas, vaan painuin takaisin aviomieheni viereen, toimeliain lemmikki, uusi Halla, oli murtautunut Annan huoneeseen riehumaan.

Matti rakentaa nyt lasteriin salpaa. Vielä on Annalle kertomatta Jyväskylään, mikä kotona odottaa. No, tulee ainakin karvalankamatto pestyä.

Sain eilen mielenkiintoista sähköpostia. Lassi Nummen seura pyysi minulta artikkelia kokoelmaansa. Aiheena kirjailijat ja aatteet, kansanliikkeet, ismit. Kuvaako, edustaako, vastustaako kirjailija(ryhmä) jotakin niistä? Kirja olisi ilmestyvä kevättalvella 2020.

Ihan innostuin ja esitin aiheekseni seuraavaa: Gerry Birgit Ilvesheimon Ilmestyskirja, identiteettipolitiikka, uusliberalismi ja se, kuinka Jyrki Lehtola sekä Markku Eskelinen pilasivat elämäni Sianhoito-oppaallaan.

Ilmestyskirja pitää lukea useampaan kertaan. Ekalla kerralla minulla hurahti täysin ohi kirjan scifi-osuus, jossa Sandström oli ottanut kissan hahmon. Seurasin vain Sandströmin ja Kia Kuusen parisuhdetta ja sitten, kun se (tarpeettoman) karmealla tavalla päättyi sitä, miten Sandström syrjäytyi.

Köyhyyskuvaukset Ilmestyskirjassa ovat parhaita, mitä olen kuunaan lukenut.

Viime yönä luin Katja Ketun Yöperhosen. Sain sen Ylä-Savon subcomandante Marcosilta maaliskuussa, kun oltiin isä Markku Suokonaution kirjallisuuspiirissä. (Kirjallisuuspiirissä luetusta Amaliasta saankin toisiksi viimeisen kappaleen Mia Kankimäki ja Japani -asiantuntija-artikkeliini.)

Koetin Yöperhosta alkuun useamman kerran, mutta se oli yöpöydälläni iltakirjana ja liian väsyneet aivot eivät vain ottaneet vastaan Ketun kieltä. Katja Kettu nimittäin keksii omia sanoja. En tiedä, ovatko vaikutteet Volter Kilveltä vai mistä, mutta joskus omatekoiset sanat tuntuivat teennäisiltä, ylimääräisiltä. Joskus kyllä osuvilta ja hauskoita, kuten sulhasmiehen "muinamieheily" . (Katja Kettu Yöperhonen s. 115)

Alussa kompastelin tällaisissa lauseissa: "Kelkkaan vain puikka heinäseipäästä, sotkaputilkka jarmanhelmaan matka-appeeksi ja ei kun menoksi." (Katja Kettu Yöperhonen s. 11)

Puikka, putilkka ja jarmanhelma ovat varmaankin pohjoisen murretta, mutta sitten - miksi ihmeessä piti murrebrassailun jälkeen vielä alleviivata erikoisuuksia matka-appeella. Riittää, riittää, huusin monessa kohtaa.

Kolmannella yrittämällä pääsin ärsytykseni ylitse ja tsjuum, tulin imaistuksi kirjaan. Irgan, valkoisen kenraalin tyttären, pako Neuvostoliittoon hiihtämällä oli tenhoava. Sikiö tuli mukana. Irga oli raskaana ryssänakiteeraajalle Suenhampaalle ja eikä Irga ollut mukana aatteesta, vaan ihastuksesta Suenhampaaseen. Sen aatteen miehet ymmärsivät ja pelkäsivät, että Irga on mahdollinen ilmiantaja.

Mustasukkainen huutolaispoika Anselmi ja toinen looseri Alakunnaksen Jaakkima häpäisevät Irgaa. Raskaana olevan 15-vuotiaan tytön piti panna kieli jäiseen rautakankeen ja peruuttaa kontillaan. Pojat löivät nahkaremmillä reisille, mutta potentiaalisen koputtajan eli ilmiantajan kieli ei siitä katkennut. Jaakkima otti leukun ja rietaisi kielen katki yhdellä sivalluksella.

Niin Irgasta tuli mykkä.

Jostain kumman syystä kielenleikkauskohtaus lumosi minut. Ja se minkälaisella sisulla nuori raskaana oleva tyttö hiihtää Neuvostoliiton puolelle. Hän ei lapsuudenperheessään koe olevansa sisarensa veroinen. Isä ei enää mitannut tytön pituutta, kun tämä oli 15 vuotensa täyttänyt. Raskaus oli repäisy irti isän vallasta.

Ketun Kätilö alkoi niin ällöttävän väkivaltaisella kuvauksella, etten voinut sitä jatkaa. Voi olla, että pystyisin nyt lukemaan Kätilönkin. Annoin kirjan Tikkisen Hannelelle enkä muista, lukiko hän sen. Hannele kestää paremmin kaikenlaista kirjallisuuden nimissä. Olin lukenut Ketun Surujenkerääjän ja minusta se puolusti paikkansa nuoren naisen päihdeongelmakuvauksena.

Olen toistellut toistelemista päästyäni Surujenkerääjän loppukohtausta. Siinä nuori viinaan perusteellisesti sotkeutunut nainen herää  juominkien jälkeen jossain spurguluolassa ja koko muu porukka näyttää kuolleen - todennäköisesti he olivat vain sammuneet lattialle - ja romaanihenkilö kävelee ruumiiden ylitse.

Se oli yhtä aikaa uljas ja häikäilemätön teko. Uljas siinä mielessä, että romaanihenkilö valitsee toisenlaisen elämän ja häikäilemätön sen vuoksi, että venäjän kielessä on sanonta hodit po trupam. Kävellä ruumiita pitkin. Jotkut ihmiset ovat niin määrätietoisia, että voivat kävellä ruumiitä pitkin.

Yöperhosessa oli kohta, jossa kerrottiin Siperian vankien ruumiita käytetyn ratapölkkyinä, kun parempiakaan ei ollut aina tarjolla.

Ketun romaani muistuttaakin kovasti tataarikirjailija Guzel Jahinan romaania Suleika avaa silmänsä. Pidin Yöperhosesta valtavasti, mutta jokin siinä ärsytti. Ehkä kulttuurinen omiminen.

Guzel Jahina on kirjoittanut esikoisromaaniin oman isoäitinsä tarinan. On tietenkin hyvä, että joku suomalainenkin kirjoittaa suomalaisesta punikkinaisesta - joka ei ollut varsinaisesti aatteen nainen, sellaisia varmasti oli - mutta mutta! Katja Kettu oli rakentanut niin monimutkaisen kudelman Yöperhoseen, että ei se enää ollut uskottava.

Imagen haastattelussa Kettu on sanonut, että hän näytti Surujenkerääjän kässäriä Kari Hotakaiselle ja Hotakainen oli raapinut päätään ja neuvonut, että jokin juoni ja rakenne olisi romaanissa hyvä olla.

https://www.apu.fi/artikkelit/ovela-kettu-henkilokuva-katja-ketusta Julkaistu: 11.8.2015

Yöperhosessa oli Rakenne ja Juoni. Kettu oli koonnut romaanin näkökulmatekniikalla. Miltei vuorotellen ääneen pääsivät "Elna", marilainen paksunilkka, Irgan hengenpelastaja ankarasta junamatkasta Siperiaan, Irgan sielunsisko ja inkarnaatio, sekä isänsä kuolemaa marilaiseen kylään tutkimaan tullut toimittaja.

Irgan tarina on vahva ja elävä. Suomalainen toimittaja, toinen päähenkilö, jää ohueksi ja vähän taustattomaksi. Päähenkilölle vihjaillaan pitkin matkaa tehdyn leikkauksen, verenpaineesta olivat varoitelleet, hänen äitinsä oli kyllästynyt tyttäreen, kun tämä oli ollut viisivuotias. Romaani on myös jonkinlainen isänmurha. Lopussa isän ruumiin syövät siperialaiset siat.

Koko ajan toinen päähenkilö odottaa, että isä loppujen lopuksi tulee hakemaan kotiin. Se on riipaisevaa. Loikatessaan Neuvostoliittoon Irga ottaa mukaan isän shakkipelilaudan ratsun. Ratsulla on merkitystä vankileirillä. Sen voimalla pelastetaan henkiä ja tahtomattaan osallisena on morfiini- ja tiesmikäriippuvainen lesbolääkäri Olga Semjonova.

Tarinankertojana Kettu on taitava. Shakkipelikohtaukset ovat henkeä salpaavia. Samoin kuvaus siitä, miten näkymätön vankijohtaja Motyljok anastaa vallan. Aivan upea kudelma.

Jokin kuitenkin ärsytti. Yöperhosessa toden totta oli juoni. Venäjän valtiaan psykologinen kehitys Iivana Julman malliin oli kyllä mahdollinen, ihan kaikki Venäjällä on mahdollista, sen huomasin 1990-luvulla, mutta jotenkin pidin valtiaan sotkemista romaaniin tarpeettomana. Ehkä se piti olla romaanissa mukana sen vuoksi, että se tavoitteli kansainvälisiä kirjallisuusmarkkinoita.

Venäjähän kiinnostaa.

Ehkä ärsytys nousi laskelmoivuudesta. Kettu on kirjoittanut romaanin myynti mielessään.

Pidin kovasti esimerkiksi kohdasta, jossa marilainen kiusattu poika, nuori mies, nostaa suomalaisnaisen hevosen Rimma Katajevan selkään. Tamman nimi on varmaankin viittaus, ehkä jopa piikki. Nyky-Venäjällä on runoilija Rimma Karamova. Tenhoavan näköinen pitkäsääri Facebook-kuvansa mukaan onkin.

Rimma Katajevakin olemassa. Hänestä on kuva tanhuamassa ja teksi kertoo seuraavaa netissä: endine mari haridusminister Rimma Katajeva.

Rakastetun käsivarsien karva on auringon valkaisema ja naisen häpyklumpi, joka mainitaan pari kertaa vähän ylimääräisestikin, painuu tiukasti säkää vasaten, reidet tamman lämpimiin kylkiin. Onko kirjailija oikeasti ollut paljain reisin hevosen selässä ilman satulaa? Hevosen kyljet ovat eittämättä eroottisen lämpimät, mutta karvat pistelevät! Karvojen pistokset ovat jääneet Ketulta kuvaamatta ja kohtauksen erotiikka varisee, kun tunnen karkeat karvat reisilläni kohtaa lukiessani.

Nyt on pakko kirjoittaa Mia Kankimäki ja Japani-kirja -kirjoitukseeni muutama loppukappale. Palaan Yöperhoseen vielä. Oli pakko lukea se eilisen päivän aikana loppuun. Illalla en meinannut sen takia K-marketiin päästä aukioloaikana. Matti tuli sitten työmaalta ja näytti siltä, että on oikeudenmukaista käydä yhdessä kaupassa ja viedä UFF-pussi sekä muut raaka-aineet kierrätykseen.

Tänään koetan tapahtumien keskitystä. On Hoijakan villiyrttejä, Mika Anttosta Kuopion Saanassa Kuppakamarin verkottumistilaisuudessa ja illalla Iisalmen yrittäjien ilmaisutaitokoulutus.

Huomenna! Huomenna aloitan tietokirjoittamisen pitkän esseen!