Kohtauksia eräästä avioliitosta

la 4.5.2019

Heräsin kello viisi. Tai en minä herännyt, vaan uusi koira herätti Matin. Minä koetin kaikin voimin pitää luomet kiinni, mutta kello kuusi lakkasin ponnistelemasta ja avasin silmät sekä ikkunan. Ulkona on edelleen joulukorttimaisema.

Menin alakertaan. Ruokin eläinlauman. Keitin kahvit ja puuron ja söin ja join. Istuin vihkon ääreen kirjoittamaan. Lyijykynällä. Kirjoitin yhdeltä istumalta asiantuntija-artikkelin Gerry Birgit Ilvesheimon Ilmestyskirjasta.

Nyt kaikki artikkelit olisivat käsin kirjoitettuna vihkossa. Ei voisi vähempää innostaa naputella niitä sähköiseen muotoon. Piti kirjoittamani artikkeli jo eilen, mutta innostuinkin lukemaan Martti Lindqvistin Auttajan varjoa. Jos nyt en nukahda kesken päivän, hahmottelen vihkooni alkua työnohjausopintoesseeseen Auttajan varjosta.

Hiki tässä vielä tulee ennen kuin kaikki kirjoitukset kaikkiin opintoihini ovat valmiit. Sormiharjoitteluna tein kaavanovelletin elävästä elämästä Daniil Harmsin tapaan. Turkanen, että menin lukemaan Harmsin pikku novelleja. Nyt kirjoitan harmsplagiaatioita maailman tappiin.

1. Maisemakuvaus
2. Joku tekee jotakin
3. Joku sanoo jotakin
4. Joku sanoo jotakin
5. Yllättävä käänne
6. Joku tekee jotakin
7. Maisemakuvaus / tunnelmakuvaus

Räntä valui kauluksesta sisään, kun aviopari askelsi pitkin tylsää puunsiirtoon tarkoitettua tietä, kevät oli jo pitkällä, vaikka oli vasta vapun päivä, ilmastonmuutoshan aikaistaa kevättä ja myöhentää syksyä, näin nainen oli kansalaisopiston metsäkurssilla oppinut, luonto peittyi harmaaseen utuun, jotain lumihärmää jäi maahankin, koirain tassut keräsivät kuraa ja kuusenoksia.

Mies painoi kätensä syvemmälle takintaskuihin. Taskussa pullotti jotain, mitä vaimo ei nähnyt, vaikka tarkkanäköinen onkin.

Oli ollut puhetta siitä, että televisiouutisissa näytettiin pätkää Maaningan Korkeakoskelta ja että pariskunta oli heidän suhteensa ensimmäisenä syksynä käynyt koskea katsomassa. Mies kaivoi väkipakolla yhteisen muiston, sillä vaimo oli edellisenä iltana nostanut kamalan äläkän siitä, että aina vain muisteltiin aviomiehen ja hänen entisvaimonsa muistoja.

Pahinta sinä iltana olivat olleet muistelot miehen ja tämän ykkösvaimon kirjahyllystä. Muisto sai miehen äänen pehmenemään hellyydestä. Kirjahylly, jossa ei ollut kirjan kirjaa, televisio vain, oli aina vaimon, viheliään kakkosvaimon, silmien edessä, kun hän heräsi heidän hyytävän kylmästä aviovuoteestaan. Mies oli tallentanut kirjahyllyn lyijykynäpiirrokseensa, jonka jostain syystä piti olla kehystettynä aviovuodetta vastapäisellä seinällä.

Jos japanilainen Mari Kon olisi tullut miehen entiseen kotiin, hän olisi saanut pieniä, siroja ja hillittyjä japanilaisnaisen orgasmeja ainakin kaksikymmentäkuusi. Miehen entisessä kodissa oli minimalistinen, melkein karu, sisustus. Kodissa ei ollut mitään ylimääräistä keräämässä pölyä. MIehelle hänen nykyisen vaimonsa maku on kauhistus. Hän alkaa kärsiä aina, kun avaa aamulla silmänsä. Hänen puolellaan aviovuodetta avautuu näkymä huonekasviviidakkoon.

- NIin Korkeakosken käynnin jälkeen tultiin sitten sinun luoksesi ja sinulle tuli kiire lähettää meidät kotiin, oli parempaa tekemistä sinulla kaiketi tai sitten vain huono omatunto jätetyn perheen vuoksi, kakkosvaimo sanoi katkerasti.

- Pitäisikö minun ampua itseni, mies kysyi, nosti taskustaan ampuma-aseen, pyöräytti sen pyöreää miksenytonkaanenehdigooglata, osoitti aseella ohimoaan ja naks.

Tunnelma muuttui siinä samassa. Aurinko tuli esiin pilven takaa, oli kuin temppelin esirippu olisi työntynyt syrjään ja linnut alkoivat laulaa. Nainen poistui paikalta hypellen ja tanssahdellen.