Minä kirjoitan, hengitän, kirjoitan,
hengitän kirjoittamalla

to 9.5.2019

Tänään on Väisäsen Peten synttärit. Pete on Lapinlahden Jan Saudek. Eilen vammaisneuvoston kokouksessa laulettiin Petelle synttärilaulu. Aina, kun on vammaisneuvoston kokous ei tee mieli muuttaa täätlä minnekään. Nämä ovat minun ihmisiäni. Ja mikä parasta, saimme sitoutettua virkamiehistön mukaan vammaispoliittisen ohjelman laatimiseen. Hih, minä uhkasin laskuttaa vampon vetämisestä.

Edellisen vampon laadinnassa kävi outo juttu; kunnan viralliset tahot putosivat vauhdistamme. Sitten kun vampo oli valmis, viralliset tahot loukkaantuivat.

Tänään on myös voiton päivä ja olen aikeissa lähteä Juukaan isosiskon luokse hakemaan omaa hautaristiäni. Sen on ortodoksi-isosiskoni tehnyt itselleen ortodoksisella hautaristikurssilla, mutta sisko on tullut siihen tulokseen, että hän ei tarvitse sitä. Paula-siskoni menee aviomiehensä Villen viereen Valamon hautausmaalle ja sama hautaristi riittää kummallekin.

Eilen kirjoitin kirjoittamiskurssilaisille seuraavan raportin aamulla - tänään julkaisen tämän merkinnän ja koetan saada ainakin alulle asiantuntija-artikkelia Jouni Tossavaisen Kuohareista I - III. Jouni on minulle niin kuin kirjallinen isoveli ja huomaan, että niin sanotuista asiantuntija-artikkeleista tulee enemmänkin sellaisia niiku henkilökuvia. Pitäisiköhän minun vielä lisätä porukkaan bestis-Raili ja Yönsisar? Hm. Loppuuko aika, ehtisinkö lukea Yönsisaren uudestaan? Hm. Hm. Taidan tehdä niin, että jos ei tule Railin vetämää sana-asanaa, luen Yönsisaren uudestaan sana-asanaviikonloppuna. Tai sitten hm, hm, Railin blogi railimiettinen.fi, hm, meidänhän tuli tehdä blogiananalyysi.

Tässä tämä raportti kirjoittamisopiskelutovereille:

Huomenta, olen veivannut ensimmäistä asiantuntija-artikkelia veiveiveivei edestakaisin kirjallisuusblogini ja word-dokumentin välillä. Olen nyt siirtänyt tekstiä varmaan kuusi seitsemän kahdeksankin kertaa - ensin päästä käsin vihkoon (olen Gerry Birgit Ilvesheimon Ilmestyskirjasta kirjoittanut ennenkin, mutta harmitti silloin, kun en ehtinyt siitä kirjoittaa tarpeeksi perusteellisesti, tuli varmaan joitain muita kirjoitushommia täältä kurssilta...) ... Vihkosta siirsin tekstin eilen sähködokulle ja tänään sähködokulta wordille ja monta kertaa siinä sinne ja tänne. Aina löytyi korjattavaa.

Diftongit tuottavat vaikeuksia tänäänkin, vaikka viime yö oli hyvä. Kukaan ei lähettänyt alakerrasta tekstaria, että pitää kutsua poliisi, edellisenä yönä tyttö oli herännyt lastenhuoneessa siihen, että joku pariskunta tappeli Linnansalmentiellä eli meidän päidemme päällä. Meillä yläkerrassa on juuri nuita Lapinlahden puukkohippastelijoita varten desibeli-ikkunat - mehän asumme Meijerin toimintakeskuksen lähinaapurissa ja vieressämme on talo, jossa aina säännöllisin väliajoin joku heittää avusteisesti henkensä. Edellisenä yönä olen todennäköisesti herännyt pariskunnan riitaan ja monta kertaa, sillä aamulla olin kuin tapettu ja mätä mato. Tänään heräsin kello 4.30, kello 5 ja kello 6 ja kello 6.30 lähetin muusalleni, runoilija-klovnille tekstarin: "Heräsin jo!" Olin pirteä, mutta se, että diftongit kääntyvät nurin, kertoo, että aamuheräily pätkittää ajatusta.

Tänään minun ei kannata edes koettaa kirjoittaa sanaa luovuus, sillä siitä tulee louvuus ja Oulusta Olu.

Mulla ei oo blogissa oikeinkirjoitusohjelmaa, mikä on hyvä asia! Pakottaa joskus edes koettamaan oikeinkirjoitusta. Mutta tällaisen opiskeludokumentin apuna käytän wordia ja oikolukuohjelmaa swiinä. Siis siinä. Asiantuntija-artikkelin kirjoittaminen sujui niin, että korjailin tekstiä ensin blogialustalla ja sitten siirsin takaisin wordiin. Oikolukuohjelma löysi korjattavaa - etenkin väärinpäin kirjoittamiani diftongeja. Ja sitten taas veivasin takaisin blogiin ja sitten taas wrodiin.

Mutta siitähän minun piti, että mikä on esseiden ero. Minä en tiedä. Törmäsin tähän pahasti kirjallisuuden perusopinnoissa. Meillä kuului opintoihin aivan älytön nettiluentosarja. Yläotsikkona taisi olla kulttuuriperintö tai jotain. Luennot, niitä oli viisi, olivat yksittäisinä ihan kiinnostavia, mutta niistä ei löytynyt mitään punaista lankaa - en ainakaan minä perusopiskelijana onnistunut keksimään. Ohjeena saimme, että pitää kirjoittaa luentopäiväkirja, joka EI SAA OLLA REFERAATTI. No, minäpä kirjoitin vapaasti assosioiden. Melkein tuli hylsy. Sitten sain ohjeeksi opettajan mielestä hyviä luentopäiväkirjoja. Minusta ne olivat ihan tyylipuhtaita referaatteja, joissa opiskelija oli vain toisin sanoin omia ajatuksia muodostamatta kertonut, mitä luennoilla luennoitsija sanoi.

Sen jälkeen nimitimme ystävättäreni kanssa kyseisen opettajan Joonas Mäntiksi.

Pia

Gustave Flaubert´n kuppa se minua niin vaivaa!

Wow, Sivullinen ranskaksi! Minä luin jotenkin vahingossa ja sattumoisin Melenderin Onnellisuudesta samaan aikaan, kun tein kirjallisuuden perusopintoja, joihin Sivullinen kuului. Olin koettanut välttää sekä Sartrea (ällö kurppa, limanäppi ja kusipää! Lukekaa Simone de Bauvoir´n Kutsuvieras, niin tiedätte, miksi pidän Sartrea ällönä kurppa-limanäppi-kusipäänä, auts kuolleista ei varmaan saisi kirjoittaa rumasti) sekä Camus´sta, jota ihailivat kaikki pojat, joiden kanssa satuhäihin menosta haaveilin ja joiden kanssa olisin halunnut tehdä lapsia, jotka syntyvät silmälasit päässä ja lukevat venäläisiä klassikoita alle kaksivuotiaina.

NIIN. Melenderin Onnellisista jäi mieleen se, että Kamel Daoud , algerialainen kirjailija-toimittjaa on kirjoittanut romaani nMeursault, contre-enquête (engl. The Meursault Investigation). Siinä Daoud antaa Sivullisen Mersault´n murhaamalle "arabille", nimen sekä tarinan. Koetin nyt hätäpäissäni etsiä kohtaa Onnellisista, mutta hätäpikakelauksella nousi vain Gustave Flaubert, jota Melender ihannoi yli kaiken. Minussta Flaubert näyttää possulta ja sai lisäksi orientalistisen kupan Istanbulissa. Tai sai kupan jossain muualla ja vei sen Istanbuliin. Joka tapauksessa Flaubert pääsi Edward Wadie Saïdin (arabiaksi: إدوارد وديع سعيد‎, Idwārd Wadīʿ Saʿīd) palestiinalaisyhdysvaltalaisen kirjailijan, kirjallisuusteoreetikon, kulttuurikriitikon ja palestiinalaisten oikeuksien ajajan massiiviseen teokseen Orientalismi, josta ymmärrän vain osan, vaikka olen sen lukenut kerran läpi. Joka tapauksessa Flaubert oli inha kolonialisti ja paheksuttava possu.

Ah, ihanata ajatella näitä asioita ja nyt palaan Jouni Tossavaisen Kuohareiden pariin.