Siivoaminen

su 26.5.2019

Kirjoitin eilen Luovan kirjoittamisen viimeisellä lähijaksolla novellin isoveli Kostin pesukomuutista. Novelli on muistivihossani käsin tehtynä. Artesaaninovelli. Käsityötä. Menee varmaan jokunen tovi ennen kuin se siirtyy sähköiseen muotoon, sillä tänään on pakko syntyä ainakin kaksi sivua tietokirjoittamisen esseetä otsikolla Kummallinen keskiluokka.

Liuskat olisivat pitäneet olla valmiita jo nyt. Mutta oli pakko siivota. Matti joutui pesemään painepesurilla kaksi mattoakin. Nukuimme aamulla liian pitkään. Halla oli jo ehtinyt tehdä tuhojaan, kun Matti könysi alas

Pitäisi opettaa koira käymään tarpeillaan suihkuhuoneessa. Tai edes kodinhoitohuoneessa. Jossain lattiakaivollisessa tilassa. Olisihan meillä lattiakaivot pikku vessoissakin. Joskus sitä toivoisia lattiakaivoa tupaan.

Kirjoittamiskurssin jälkeen tarjoutui tilaisuus istua hetkinen Alapitkällä Unskalla. Kiva paikka. Ja hyvää fetapiirakkaa. Taidan joskus kesällä ottaa läppärin ja käydä Unskalla kirjoittamassa merkintöjä ja havaintoja. Halavatun Papat olisivat ylppärijuhlalauantaina Unskalla. Voisihan sitä ajatella tai sitten pitää pyhittää seuraava päivä Martti Lindqvistin Auttajan varjolle. Jos vain kävisi Unskalla illalla kuuntelemassa Jamppaa eikä puhuisi kenellekään.

Jos puhun illalla jollekulle, aivot menevät ylikierroksille enkä saa unta. Seuraavana päivänä ei ole kirjoituspäivä sitten. Ja Auttajan varjo -essee pitäisi olla kirjoitettuna ennen työnohjausopintojaksoa.

Illalla olimme kivalla vierailulla Pyöreisjärventiellä. En taida lähettää siitä laskua, vaan velvoitan tulemaan vastavierailulle - voisin varmaan syksyllä ajatella keskustelukahvituskerhojuttua. Sirpa ja Velma ovat ihmisiä, joiden ajatuksia pitää saada laajempaan tietoisuuteen. He ovat ekologisia ja tietoisia edelläkävijöitä.

NYT OIKEASTI. PRKL, tietokirjoittamisen esseeseen kiinni. Tässä vielä siivu siskoille ja veljille kirjoittamaani viestiä:

"Vielä kaksi vuotta pitäisi kitua. Sitten Matti pääsisi iän puolesta täysaikaiselle eläkkeelle ja perheemme saisi perustulon. Matin eläkkeen. Voitaisiin sitten alkaa kehittää firmaa. Mitään emme jaksa ajatella tällä tavalla, että koko ajan on veitsi kurkulla.

Kaksi vuotta välilevyn pullistuman kanssa raksatyömailla tuntuu aika pitkältä ajalta. Mutta ensi kesän jälkeen ei ole enää kuin puolitoista vuotta ja sitten vuoden päästä tästä on vain vuosi jäljellä. Minä olen tässä välissä vetänyt itseni niin piippuun - toimittajan työhön minusta ei enää ole. Se on tunnustettava. Aivoaneurysma repeää. Kaikkein mukavinta olisi olla työmailla fyysisissä hommissa, mutta restaurointityömaillekaan minusta ei ole - tuntiveloitustöissä ei kukaan maksa mun tunneista. Siellä kerrostalourakassa olisin mennyt - olisin kantanut lautoja ja imuroinut timanttiporauksissa jäähdytysvettä mutta joo, emme saaneet urakkaa, thät´s it.

Onneksi on Suomenniemi ja Lyytikkälä. Vaikka jos rehellisiä ollaan. Vituttaa jo etukäteen. Edessä on yksinäinen kesä Lapinlahdella. Vain minä ja koirat. No, tulee varmaan kirjoitettua luovan omaelämäkerrallisen kurssin tehtävät perusteellisesti."

Aijoo, kait minä olen nyt päättänyt, että en ainakaan ihan heti, kun Anna lähtee kotoa, ole muuttamassa minnekään. Eihän sitä tiedä, mihin tyttäret asettuvat. Jos meidän äiskä ja iskä olisivat liikkuneet sitä, mukaa kun minä liikuin työn perässä - olisivatpahan saaneet muuttaa kerran, jos toisenkin. Sitten, kun lapsenlapsia on tulossa, on eri asia. Toivottavasti tytöt tekevät mukulansa Suomeen. Siitäkään ei ole takeita. Äh.