Ääni- ja hajumaisema

su 16.6.2019

Hei, lähetän sulle mun kirjallisuusopintojen muinaisen esseetehtävän. Siis kiitti Savon Sanomat -vinkistä. Luin eilen Kuopiossa kiinalaisesta ravintolasta lähtiessä vinkin perusteella sen Matti Mäkelän rouvan Hellevi Helmiluoma-Järven (mikä sen proffan nimi nyt oli?!?!?!?) haastattelun. Minä vahingossa otin kirjallisuusopinnoissa estetiikan tehtävään mukaan Ilmajoen ABC:n ÄÄNIMAISEMAN ja jostain vähän sen jälkeen luin, että tämä Matti Mäkelän vaimo on nimenomaan tutkinut äänimaisemiakin estetiikan näkökulmasta. Kun nyt muistaisi vielä kuka, joku tuttu, teki gradun Joensuun yliopistoon nimenomaan tälle kirjalijan rouvalle ja äänimaisemasta. Taisi olla muuten Matin isoveljen Oton poika Janne, joka teki kulttuuriantropologian opinnot, ja sitten jatkoi tyynesti Hornet-asentajana Rissalassa.
...

TÄSSÄ KOHTAA SÄHKÖPOSTIVIESTIÄ ON TEKSTIÄ, JOTA EN JULKAISE. Teksti päättyy novellilainaukseen, jossa minäkertojani päätyy omakotitalon pihaan naulaamaan lemmikkikissaa puuhun sen sijaan, että olisi tuikannut talon tuleen.

...
Minä muuten olen päättänyt ottaa tilani Lapinlahdella. Toissapäivänä tehtiin vammaisneuvostolausuntoa Luovassa Puussa ja eilen kävin neuvoston varapuheenjohtajan kanssa Luovassa Puussa teellä, kun olin edellisenä päivänä unohtanut aikakauslehtipussin sinne ja mulla oli aikaa odotella Annan meikin valmistumista Ikean reissulle. Oli kivaa istuksia Luovassa Puussa kahtena päivänä peräkkäin. Tänään repäisen ja käyn Tokmannilla ostamassa kukkamultaa. En pakene Iisalmeen ostoksille, ihan Lapinlahden puodissa käyn. jA NÄYTÄN HAMPAITANI JA MURISEN, JOS TULEE VASTAAN ÄÄLIÖITÄ.
...
Joo, käytiin eilen Ikeassa ennen sitä, kun syötiin kiinalaisessa Annan kanssa ja luin SS-jutun, mentiin muuten turhaan repimään nepalilaisen lempiravintolamme Mount Sherban ovenripaa.... tässä tuli jokin ajatuskatkos tai keskeytys kirjoittamiseen... kirjoitin tätä merkintää ensin sähköpostiin ja sitten otin osan pois julkaisua varten ja päätteeksi lisäilin väliin kaikenmoista... oli kiire istuttamaan rönsyliljoja ja välillä hyppäsin koneen äärestä, lopulta jysähti päälle vuosisadan aivosumu, nukuin keittiön sohvalla ja sen jälkeen olikin sitten päivä totaalisesti pilalla, päätä särki, läksin pyörällä muka hakemaan Tokmannista kukkamultaa, Tokmanni oli juuri mennyt kiinni, menin Reetalle viemään hellehattua ja se pelasti päivän, en vajonnut ihan niin ahdistuksen pohjalle, kun saimme molemmat pureksia tuntojamme...

Takaisin lauantaihin ja sunnuntain merkintään. Ikean jälkeen menimme kiinalaiseen ravintolaan ja tästä jatkuu merkintäni, joka sekosi eri aikatasoihin jo heti alkuunsa, - Mount Sherbassa käytiin Annan kanssa jokunen kuukausi sitten ja tunnelma oli outo - tarjoilijana oli suomalainen tyttö, joka oli ihan kuin olisi ollut jossain diapamissa tai valiumissa, liikkeet olivat hidastetut ja tyttö länttäsi kuminaleipäkorin naan-leipien päälle - me pyysimme naan-leipiä mukaan, kun ei jaksettu syödä, minäkin tiedän sen verran tarjoilusta, että ei ollut ihan kaikkein hygieenisimmästä päästä lähmätä elintarviketta sellaisen korin alle, jota on käytetty ties missä. No, vähän kummastelin ikään kuin huumattua tyttöä ja sitä, että oltiin ainoa asiakkaat. Ilmeisesti kaikki muut tiesivät, että Mount Sherban yrittäjä saa tuomion veropetoksesta ja ihmiskaupasta. Me vain emme sitä tienneet, mutta nyt Anna kaivoi iPhonesta esille Hesarin jutun:

https://dynamic.hs.fi/2019/nepal/

Tosi hyvä juttu muuten. Hesarin jutuksi. Tai ehkä Hesari on muuttunut. Ehkä Hesarissakin nyt voidaan puhua työntekijöiden oikeuksista ja ehkä Hesari on kaikeassa hiljaisuudessa lakannut ihastelemasta uusliberalismia. Kiinalainen ruoka meinasi juuttua kurkkuun, kun luettiin nepalilaisesta ravintolakartellista. Päätettiin, että koetetaan jatkossa osua Kuopioon arkena ennen kello 14:ää ja käydään mieluummin Kallavesi-ravintolassa ruhtinaallisella lounaalla, kun firma on Suihkoset Oy. Ei semmoinen voi riistää työntekijöitä, eihän?!

...

Joo, me muka mentiin ostamaan Ikeasta kenkälusikkaa hintaan 1,99 e ja Anna pongasi kenkälusikat vasta kassalla. Ostettiin sohvatyynyliinoja (joita nyt pesen, ne haisivat hirveälle homeenestoaineelle), sohvatyynyjä (uusi koira tuhoaa täällä sekä tyynyjä että mattoja), pari kaukaloa rönsyliljoille (ne puhdistavat kuulema ilmaa), Annalle uusi matto (uusi koira kakki Annan matolle), Anna halusi vielä uuden saippuapullon, se ei sentään ollut kallis. EN IKINÄ ENÄÄ MENE IKEAAN!!!!!!!
Tosin oli hirmu hauskaa ja ihanata, kun Ikean kassalla oli Simosen Tea, SM-tason vammaiskeihäänheittäjä Risto Simosen, sisko. Tea oli lähdössä Britanniaan matkailuhommiin ja oli ihana pirteä lettipäinen itsensä, ei ollut muuttunut yhtään! Partioaitasta etsittiin Annalle ekologista puujuomapulloa, kun mun Prismasta ostamat pehmomuovilötteröpullot saa Lapinlahden vesijohtoveden (Ylä-Savon tukkuvettä, samaa, mitä käytetään Olvin tuotteissa, jos niitä jois, varmaan olisivat hyviä, kun on niin hyvä vesi) maistumaan muovilta. Partioaitassa oli töissä lasten hellarikaveri lapsuudesta, Köykän Jaakko. Jaakkoakin oli kiva nähdä. Partioaitan nuori mies on tällä välillä maailmaa nähnyt. Fiksu ja terävät nuori mies oli kasvanut fiksusta ja terävästä pienestä pojasta, joka kuohahdutti täkäläistä natsieskariopea sillä, että oli kiinnostunut Marian pyörätuolista. Meistä sellainen kiinnostus oli vain mukavaa. Ja sen avulla tutustuin Jaakon äitiin, veitsenterävään hellariin. Jaakon äiti tuli meille yllättäen selvittämään sitä pyörätuoliasiaa ja samassa oven avauksessa, kun hän tuli sisään, meni Matti ulos TÄYDEN PYYKKIKORIN kanssa. Silloin havaitsin, että tuore aviomieheni hämmentyi ja häpesi. HÄN EI OLLUT TOTTUNUT JOUTUMAAN RIPUSTAMAAN PYYKKEJÄ!!!!!! (Entisvaimo oli uuttera, raatava työläisnainen, kodinhoitaja, jossa on ainakin neljäsosa hevosta, rotuhevosta, kuten Matti aina sanoo, ja työnjako aviomieheni entisessä perheessä oli SUKUPUOLITTUNUT.)

....

Kaikkihan muuten teeskentelivät, ettei Marialla mitään pyörätuolia olekaan. Matin (lempi)serkku, Jouko ja vaimonsa Eija, ovat muuten Valkosista ainoa, joka on kysynyt suoraan, miksi Maria on pyörätuolissa. Kaikki luulevat, että kun vammaisuudesta ei sano mitään, on hyvä. Se tekee sellaisen olon, että pitää hävetä. Että pyörätuolissa on jotain häpeämistä, että vammaisuudessa on jotain häpeämistä, kun kukaan ei sano mitään ja teeskentelee, että ei itse asiassa olla olemassakaan. Minulla on sellainenkin olo ollut tässä "suvussa", että minä olen se, jota Matti häpeää, koko suku häpeää. Matin veli oli töissä Lapiomiehessä ja meni varmaan puoli vuotta, kun asuimme tässä jo yhdessä ja olimme ehkä jo menneet naimisiinkin, ja veli vain juoksi aina yläkertaan, varoi visusti tervehtimästä tai edes törmäämästä minuun, ettei olisi tarvinnut tervehtiä. Niin suuri häpeä oli Matin avioero. Me muutettiin tähän marraskuun alussa, vasta seuraavana keväänä Matin veljen vaimo yllätti meidät jätskinsyönnistä Aappolassa Aena Aaki -kaapan edestä ja tuli sanomaan päivää. Esitteli itsensä.
...
Kirjakaupat onnistuin kiertämään eilen kaukaa. Onnittelen itseäni. Nyt ei ole aikaa lukea mitään muuta kuin kirjoittamisen perusteiden luovan kirjoittamisen kurssin tausta-aineistoa. Meinaan kerrankin tehdä niin, että ensin luen tausta-aineiston ja sitten VASTA ALOITAN TEHTÄVÄN. Suunnittelen esseeni rungon etukäteen lyijykynällä vihkoon ja pidän mielessä, että ESSEESSÄ ON ALKU, KESKIKOHTA JA LOPPU!!!!

Nyt lähden tästä tietsikan äärestä puh pah pelistä pois.

Pia