Kuinka meitä koulitaan

pe 28.6.2019

Runokirjeenvaihtajani Jani Huovinen ihmetteli, miten minulla riittää virtaa kaiken kirjoittamiseen ja vielä hänen runojensa julkaisuun. Niin. Virtani riittää, kun sännöstelen sitä.

On päiviä, jolloin olen vähävirtainen ja ärtynyt. Eilen olin vähävirtainen, ärtynyt, päänsärkyinen sekä lihaskipuinen ja siksi luovan kirjoittamisen tehtävän lopettaminen siirtyi tälle päivälle.

Intiaaniherätyskello herätti minut kello 5.30. Sitä ennen en ollut yhtään kertaa hypännyt pissalla. Aivan taivaallista.

Halla oli makuuhuoneen oven takana ja Pyry yläkerran hallin keskellä. Ne olivat vain tunkeneet Matin mukana ylös eilen illalla. Kun palasin takaisin nukkumaan, olivat molemmat koirat sängyssä. Minulla oli siinä noin 20 senttimetrin tila.

Matti nousi saman tien, herätyskello oli jo soimassa ja vei koirat ulos, ruokki koko lauman ja kohta nuorin koira, Halla, tepasteli pihaan meijerin kautta. Oli karannut tarhasta. Johan ne olivatkin siellä kaksi kuukautta pysyneet. Paitsi, että vanha narttu, Pimu, ei pysynyt. Pimu murtautui ilmeisesti takapihan portin kautta ulos tai sitten aidan ali. Kumpaakin reittiä oli yrittänyt kaivujäljistä päätellen. Pimua ei uskalla jättää nuorten koirien kanssa tarhaan, sillä Pimulla riittää sinnikkyyttä roplata itseään ja muuta laumaa ulos aitauksesta.

Minä koetin torkkua ja lopulta panin puhelimen hälyttämään, sillä päätin meditoida selälläni. Hermot riittävät kymmenen minuutin meditaatioon ei ihan joka aamu, mutta tällä viikolla olen meditoinut jo kolme kertaa. Kati Reijosen kirjassa oli kehotus meditoida kaksikymmentä minuuttia joka aamu. Se on täysin mahdotonta minulle.

Tänään pään on oltava sen verran kirkas, että saan tehtyä luovan kirjoittamisen oppimistehtävän loppuun ja viitteet merkittyä.

Huomenna on pihatyöpäivä, parin kukan istutus ja ehkä myös lattioiden imurointi. Pyykkiäkin voisi pestä, vaikka ei korissa nyt ole kuin minun punaisia alusvaatteitani. Meditointi keskeytyi, sillä aviomies kapusi yläkertaan tekemään lähtöä Kuopioon.

Tuli ihan mieleen sarjakuva, jonka ensimmäinen aviomieheni leikkasi aikoinaan Hesarista. Siinä mies - en muista sarjakuvan nimeä (se oli Kamut), minulla on siitä valokuva albumissani - nostaa kohteliaasti hattuaan töihin lähtiessään pienelle koiralleen, joka tyynesti nukkuu pää tyynyllä - mies sanoo: "Olen lähdössä, älä ihmeessä rasita itseäsi liikaa tänään."

Koiran pään päällä on ajatuskupla: "Älä ihmeessä paiskaa ovea kiinni liian kovaäänisesti."

Minä olen päättänyt suhtautua suopeasti portaita edestakaisin juoksenteleviin eläimiin ja aviomiehiin. Vielä vuosi sitten olisin täyttynyt pyhästä raivosta - tosin tänä aamuna säilytin hyvän tuuleni siksikin, että en ollut herännyt kertaakaan yöllä. Mikä autuus, mikä lepo! Eikä päätä purista vanne.

Eilinen meni kirjoittamisen kannalta munille siksi, että piti tehdä firman hommia. Sanoin, että en taida lähteä Riistavedelle maalaamaan. EI onneksi tarvitse, sillä mies ei menekään ensi viikolla komennushommiin. Siitä vain ei ollut puhetta minun kanssani, mutta ei se mitään. Tyyppi pysyy joka tapauksessa pois jaloista, kun on muita työmaita tässä. Olen nimittäin psyykannut itseäni siihen, että ensi viikolla alkaa rankka projekti.

Luen äidin kirjeet isosiskolle 1960-luvun lopusta 1980-luvun alkuun. Pitää ottaa tunnollisesti beetasalpaajat, sillä reagoin sydämen läpätyksellä kaikkeen.

Eilen piti tulostella sitä ja tätä ja askaroida palkkajärjestelmään palkankorotukset. Onneksi Jydacomin neuvojat ovat nyt Tieto Oyj:n kaupankin jälkeen inhimillisiä ja mukavia. Meillä käynyt uuden palkkajärjestelmän kouluttaja-Jarmo oli suorastaan teräshermoinen.

Minun niin teki mieleni kesken koulutuksen aina välillä tsekata sähköposti.

Jos vielä joskus olisimme niin iso virma, että voisimme ostaa Jydacomin toiminnanohjausjärjestelmän. Tai Adminin. Meillä on ihan ikioma excel-pohjainen toiminnanohjaus, joka on Matin alunperin näpräämä ja minä sitten järjestelin koko systeemin kansioihin. Ehkä emme koskaan ole niin iso virma.

Pah, nyt alkavat aivoni askaroida jo työnohjausopintojen lopputyössä. Mitähän keksisi siihen? Pitäisikö lopputyön kosketella omaa yritystä, kuntademokratiaa tai maakunnallista vammaisneuvostoa tai muuta vapaata ja anarkistista kansalaistoimintaa? Ehkä Marxipaaneja. Hm. Hm. Hm.

Ja heinäkuussa pitäisi kirjoittaa sekä omaelämäkerralliset tehtävät vapaaehtoisesti sekä elokuun jaksolle pohdintoja Pirkko-Liisa Vesterisen toimittamasta kirjasta Kateus työelämässä. Lassi Nummi -seuran tilaamaa kirjallisuusartikkelia ei myöskään passaa unohtaa. Alan kysellä sen merkkimääristä sitten, kun olen saanut luovan kirjoittamisen tehtävän tehtyä.

Lähin Kateus työelämässä on Siilinjärven kirjastossa. Voisin pitää tässä Siilinjärvi-kirjastopäivän ja kirjoitella siellä joko kirjaston koneella tai omalla läppärillä.

Tänään kolahti Jani Huovisen runo Aviomies ja mies sivulta 59 hänen runostoaan. Kopioin siitä siivun, joka käy tähänkin avioliittoon - tähän kopioituna panen runon tarkoittamaan sitä, kuinka vanhakin aviomies voi oppia keittiötöitä:

"....aviomies siellä keittiössä näytti aluksi valtavan kokoiselta
mutta sitten hän yhtäkkiä kutistui
katosi valtavan kokoiseen esiliinaan, kirjavaan avaruuspeittoon
pieni mies yritti päästä siitä vapaaksi
todisteli kokoaan, näytti sormellaan tähtiään mitä näki
mutta mitä se nainen uskoi
kasvoi esiliinan takaa, leikkasi ilmaa huutaessaan
otti lautasen käteensä, lähetti sen kiertoradalleen
tämä voi kuulostaa hauskalta, mutta pikkulinnuista se ei ollut sitä
avaintodistajina he olivat, näkivät hänen lähtevän lentoon lautasen mukana
ei häntä auttanut visertely, anteeksipyytely
sinne aikojen taakse hän matkusti lentävän lautasen mukana
toki hän kun oli iso mies, niin yritti olla huvittunut koko tapahtumaketjusta
lentäminen avaruuteen lautasen mukana olisi vain yksi sulka hattuun lisää
maanantaina kuitenkin arki koitti,
yksinäinen hän oli autiossa avaruudessaan..."

Meillä ei enää Matin kanssa ole sukupuolittunut työnjako. Ei Matti kaikkea tee, hyvänen aika, ei esimerkiksi siivoa, mutta ruoanlaiton olen hänelle luovuttanut ja ensi viikolla, kun Anna ei ole kotona, syömme keitettyjä uusia perunoita, turkkilaisesta jogurtista tehtyä kastiketta, vihreää salaattia, jossa on luumutomaatteja ja sitten jotain kalaa, ehkä silliä, mutta ei särkisäilykettä. Siitä on minulla tullut nyt särkisäilykekiintiö vähäksi aikaa täyteen.

 Kamut, joka kuvaa nykyään sekä ensimmäistä avioliittoani että nykyistä.

Vannoin, että tänä toukokuuna istutan kukat. Ei ollut tämäkään toukokuu sellainen, mutta ehkä jokin tuleva toukokuu on.