Joulumaa ja Tyhjiö

su 29.9.2019

Katsoin eilen kaksi elokuvaa Elisa-viihteeltä sillä aikaa, kun lapsi oli kaupungilla. On outoa olla oman lapsen luona kylässä. Tuon kuulema tänne epäjärjestystä ja likaa, mikä on varsin totta. Voin katsoa elokuvia vain, kun lapsi lataa ne koneelle. Eilen kuulin myös sen, että ei voi olla totta, miten tyhmä olen.

Annan läppärissä on tällainen hierottava hiiri. Minä koetin klikata Aleksi Salmenperän Tyhjiön käyntiin ruudulta. Anna meinasi tikahtua, kun seurasi minun ähertämistäni. Pinna palaa, ymmärrän, mutta Tyhjiön jälkeen löysin ihan itse Vuokraamosta Joulumaan.

Saattaa olla, että kykenen löytämään joskus jonkin elokuvan kotikoneeltanikin.

Tyhjiön katsomista olin harkinnut siitä lähtien, kun se sai ensi-iltansa. Pääpointti elokuvassa oli mieskirjailijapuolison kirjoitusblokki. Kursori vilkutti tyhjyyttään. Minulla samaa ongelmaa ei ole ja kuulen nyt sieltä katsomosta, että syytä olisi joskus olla. Toinen juonne oli vaimon menestys näyttelijänä. Siinä missä vaimolla oli kysyntää, mies vain väänsi itkua ja kärsi eksistentiaalisesta ahdistuksesta.

Olihan se vähän ankea elokuva. Miettimistä jäi kovasti. En ihmettelisi, vaikka oikeasti Amerikassa olisi jo imettäjien ammattikunta. Kuva avaruuspuvussa asfaltille lentäneestä Laura Birnistä jäi verkkokalvolle.

Joulumaa oli Tyhjiöön nähden helpotus. Se käsitteli paljolti samoja kimurantteja ihmissuhde- ja parisuhdevaltakysymyksiä kuin Tyhjiökin, mutta armahtavasti ja jopa hyväntuulisesti. Joulumaan lopussa ei ollut ratkaisua. Suhteet jäivät auki eikä se haitannut.