Oli kivaa ja kivaa ja kirjoitus ei syntynyt

ma 23.9.2019

Palkanlaskentajärjestelmäneuvoja ei soittanut kello 10 eikä kello 11 eikä kello 12:kaan. Kello 11.12 järjestelmäneuvojalta oli tullut sähköpostiviesti, että yksi ongelma Kansallisen Tulorekisterin kanssa ratkennut ikään kuin itsestään.

Istuin tässä enkä uskaltanut edes sähköpostia vilkaista, jotta olisin valmis vastaamaan puhelimeen.

Niinpä niin. Katren ilmoitusongelma oli vain yksi ongelma. Ongelmia oli pitkä lista muita. Sain ongelmakohdat tilitoimistolta enkä ymmärrä niistä puolta sanaa.

Mutta ei hätää! Minulla on tekemättä Lassi Nummi -seuran julkaisuun menevä kirjoitus. Alan värkätä sitä. Antti Hurskaisen esseekirja Suru ei toimi olisi tullut Iisalmeen. Tukka on pesemättä, sillä en uskaltanut lähteä tietokoneen ääreltä edes panemaan vaatteita päälle. Ajattelin, että tänään hoidan firman asioita ja palkanlaskentajärjestelmän ja tilitoimiston välisen yhteyden - jostain ihme kirjanpidon koodinumeroista on kyse - kuntoon.

Enpä hoida. Ei voi hoitaa, kun palkanlaskentajärjestelmätalosta ei tule puhelua. Päässä vielä surisevat lauantaina Raahen tilaisuudessa puhutut aiheet Aino Actéineen ja Ida Ahlbergeineen. Oli todella antoisaa. Minä ensin meinasin, että en lähde ollenkaan, vaikka lupasin. Sitten lupasin, että kuitenkin lähden ja menen kaikkien tylsien pönötyspuheiden ajaksi Raahen kirjastoon istumaan ja lukemaan Mia Kankimäen Naisia, joita ajattelen öisin. Ajattelin, että osallistun vain ruokailuun.

Onneksi en mennyt minnekään lukemaan, sillä tuli paljon ajatuksia, ideoita ja muuta. Siinä mitassa, että sunnuntaina olin vähällä perua yhteisen puolukkareissun, kun tajusin, että Lassi Nummen seuran julkaisuun menevä kirjoitus on yhä kirjoittamatta.

Pää kuitenkin surisi siihen maillin, että hyvä, kun läksimme puolukkaan. Puolukat meidän Matin kanssa piti poimia perjantaina, mutta Matti lähtikin työmaakierrokselle ja minä - mitäs hittoa minä tein? Kun se Lassi Nummen seuran kirjoitus ei valmistunut. Jotain töitä kait. NIIN! Koetin tehdä sitä Kansallisen Tulorekisterin ilmoitusta ja sain aikaiseksi soittaa palkanlaskentajärjestelmän neuvojalle, joka siis ei koskaan tänä aamuna soittanut, vaikka oli niin kalenteriin kirjannut itselleen.

Kirjoittajaopiskelijoille kirjoitin tällaisen viestin:

"Kokoontukaa työ la 28.10, ketkä pääsette. Minä puren poskihampaani rikki vitutuksesta (etten pääse paikalle), kun tekisi mieleni perua Iisalmen yrittäjien reissu. Biosellutehdas kiinnostaa ja kiinnostaa kuunnella, mitä Keskisuomalaiset lehtikonsernistaan sepustavat. (Voin kertoa heille myös, mitä mieltä olen heidän henkilöstöpolitiikastaan:D), mutta kun Matti tulee vasta torstaina Suomenniemeltä illalla, olen minä jo perjantaina aamulla menossa yrittäjien kanssa Keski-Suomeen. Meille jää vain yksi yö siinä välissä pelastaa taas avioliitto.

Arrrrghhh, eikä me päästä mihinkään Matin kaa kahdestaan yöksi, kun on nää koirat. Meidän piti tehdä lauantaina Raahen-reissulla irtiottoa ja olla kahdestaan yötä ihan poissa kotoa, mutta ei saatu koiria minnekään. Ei se mitään, tulipa käytyä puolukassa, mutta Pyry-koira karkasi puolukkareissulla koko päiväksi omille teilleen Varpaisjärven Korpisilla ja kävi varmaan kiertämässä koko Rautavaaran. Vein Matin kotiin siivoamaan marjoja ja tulin takaisin hakemaan koiraa. Ajoin sen prklprkleen hurtan takia ylimääräistä yli sata kilometriä ja eilen vietettiin vielä kaiken lisäksi autotonta päivää. Pyry tuli jotain yli kahdeksalta illalla ja sen näköisenä, että missä te oikein olette olleet, hän haluaa jo kotiin. Ehdin vielä nippa nappa Varpaisjärven kirkonkylällä S-Marketiin. Nyt Facebookissa oli kuva, että Pyry oltaisiin muka nähty aamulla Lapinlahden Mäntylahdessa, mutta ei se Pyry ollut, kun tyyppi on niin eilisestä reissusta raato, ettei jaksa kuin maata ja haista kakalle.

Tässä viestin osa bestikselle:

"...Sanoin, että pitää priorisoida asioita elämässä. Lapsi mutisi vällyjen välistä, että HÄN PRIORISOI OMAN HYVINVOINTINSA. Sillä tavalla. Vähänkö tässä tuntee itsensä epäonnistuneeksi kasvattajaksi.
...
Niin. Minä olen antanut lapsille tämän oma hyvinvointi tärkein -mallin. Oma perse lämmin -malli. Pääasia, että on kivaa, mennään ulos syömään, vaikka ei ole rahaa -malli. Jos ei huvita tehdä ruokaa, ei sitten huvita, keksitään jotain muuta. Tämä on nyt sitten tässä silmien edessä oman lapsen muodossa. Voi kiesus.
...
Toi läheisriippuvuus. Minä olen varmaan taas Matin suuntaan läheisroikkuva suorastaan. Mutta niin. Sen piirteen kanssa on vain elettävä. Ja hm. Pitää ruotia sitä, mitä se on ja mistä se tulee. Ehkä meidän äidistä. Äiti ei rakastanut isää, suostui vain kosintaan, kun isä oli niin sitkeästi äitiä tavoitellut (kansakoulusta lähtien isä kertoi olleensa rakastunut äitiin.). Summasen Ville antoi äidille pakit, ehkä lähinnä kusipäisyyttään. Äiti selitti asiaa sillä, että oli Summas-Villelle liian nuori (ja liian hento maatilan töihin, äitihän halusi olla virkanainen ja sisätöissä, olikin kansahuollon varajohtaja sota-aikaan, minulle muuten äiti aina korosti, että pitää olla oma ammatti, oma työ ja omat rahat, uhh, tässä sitä ollaan ei ammattia, ei kunnon työtä ja käytän aviomieheni firman rahoja (tosin pitää muistaa aina välillä, että omistan 45 prosenttia ja olen melkein saanut aivoinfarktin kaksi kertaa tämän firman asioita miettiessä).
Mutta ei se, että äiti oli Ville Summasta vuosia nuorempi, syy ollut. Ville Summanen meni naimisiin meidän äitiä nuoremman naisen kanssa. Meidän äiti varmaan oli vain liian kiltti. Liian halukas. Liian tarjolla. Mehän emme koskaan ole osanneet äidin kanssa sellaista - olen vaikea ja tavoittamaton -leikkiä. Tästä Minna Canth kirjoitti, kun polemisoi Ellen Keyn kirjoituksia. Ja tämä asia sijaitsee Suvi Aholan kirjassa Mitä Minna Canth todella sanoi, josta olen lukenut alkua pitkälle ja lopun. Ellen Key -polemiikki oli lopussa ja sen minulle näytti muudan isä Markku Suokonaution kirjallisuuspiiriläinen Sukevalla.

Tässä siivu Minna Canthin kirjoitusta Arvostelu Neiti Ellen Keyn viime lausunnosta naisasiassa 1896: "Neiti Key puhuu ihaillem erotiikan täyteläisyydestä naisessa ja sanoo muun muassa, ettei kukaan mies koskaan ole ansainnut eikä koskaan tule ansaitsemaan sitä syvintä rakkautta, jonka erootillisen olemuksensa koko loistavuuteen kehittynyt nainen voi antaa. Miksikäs hän ei sitä ansaitsisi, mutta kun sitä tulee niin ylenmääräisen paljon, niin se luonnollisesti häntä tympäisee. Sen olen kuullut miehiltä itseltään samoin kuin senkin, ettei mikään ole niin vastenmielistä kuin nähdä naisen rakastuvan heihin, ilman että he sitä rakkautta ovat etsineet tai pyytäneet." (Suvi Ahola Mitä Minna Canth todella sanoi? s. 261 - 262)

..

Ilmeisesti Ville Summanen ei ottanut vastaan 1930-luvun lopulla äitini ylenmääräistä tunnetta. Oli varmaan ihan mulkunderi miehekseen, totta kait, sellaiset ne kiinnostavat Karen Bixenistä lähtien, mutta Minna Canth sen sanoo. Kun sitä tulee niin ylenmääräisen paljon, niin se luonnollisesti (miestä) tympäisee.
...
Niin. Ellen Keytä on wikipedian mukaan kritisoitu siitä, että hän koetti ujuttaa äitiyden ihannetta feminismiin. Miksi ei saa ujuttaa äitiyttä feminismiin? Minä taisin vuosina 1999-2019 olla etupäässä äiti ja Feministisen puolueen jäsenkin äitiyskauteni loppuajasta. Feministi siis käsittääkseni.
...
Mun äiti suostui isälle sitten, kun oli paiskonut jonkun Eino (?) Pelkosen kihlasormukset pusikkoon. Laskeutuminen sukutaloon vanhimman pojan vaimoksi kansahuollon virasta oli varmasti nöyryyttävää. Äitihän joutui hierarkiassa hieman koiraa ylemmälle tasolle (oliko Vyyhtilässä edes koiraa?). Jos ei ollut, oli äiti hierarkiassa alin. Talossa asui naimattomia isän sisaria, jotka käsitin näin, olivat häijyjä äidille. Saattaa tietenkin olla, että meidän äiti aloitti häijyilyn. Häntä kun eivät maataloushommat vähempää voineet kiinnostaa eikä ilmeisesti mies, jonka kanssa oli naimisiin suostunut. Äiti halusi jotain muuta. Kaikkein häijyimmaksi osoittautui isän nuorempi veli, jota vitutti meidän isän ja äidin lapsenteko. Tuli samaan putkeen Ulla, Paula ja kolmen vuoden päästä Touko. Sitten kaksi vuotta väliä ja ilmeisesti tässä olivat kuolleet kaksoset, Kosti-veljen tietojen mukaan, minä luulin, että Kostin jälkeen ja ennen minua - jossa oli liki 16 vuotta, mahtui siihen varmaan jokunen keskenmenokin, joista äiti minulle kertoi, mutta jotenkin - en nuorena itsekeskeisenä kuunnellut - isän nuorempi veli tuli raivoa täyteen - sukutaloon ei mahdu, kun isoveli lisääntyy. Isä ja äiti lähtivät penskoineen ja äiti varmaan peukutti kaikkien selän takana: Jippiii, päästiinpäs pois. Jes, jes, jes!
Voin kuvitella, miten näännyksissä äiti oli sitten lapsilaumansa kanssa maailmalla ollut, kun todellisuus iski päin naamaa kuin märkä rätti. Suvun tukea ei yht´äkkiä lasten kanssa ollutkaan. Ei äidillä ja isälläkään ollut oikein ketään niin kuin ei minullakaan ole Marian ja Annan pieniä ollessa ollut. Kulloistakin kumppania lukuun ottamatta köh köh köh olen saanut kakarani kasvattaa aika yksin.
Eikä äidin ja isän elämä mennyt niin kuin äiti toivoi. Se täyttyi eläimellisestä raadannasta. Ja siihenhän me Tiusas-naiset emme ole tehtyjä. Väsymme helposti, olemme kivuliaita, fibromyalgisia. Heikkoja, värittömiä. Vedenkuultavia.
...
Kun isä vihdoin halusi tehdä, mitä haluaa: alkoi rakentaa eläketaloaan Puumalan Huuhkaalaan, äiti kävi sängylle makaamaan ja lakkasi elämästä.
...
Semmoinen parisuhdemalli. Minä jo lapsena päätin, että jos jokin yhteiselo on noin hirveää kärsimystä, on parempi erota. Ja sitä periaatetta olen toden totta ja totisesti noudattanut.
...
Juu.
...
Aika se on joka parantaa, ei pariterapia.
...
Pitää opetella rakentava vuorovaikutustapa.
..
Niin.
...
Kyllä minä Mattia hieman suolistin Restaurointikillan reissusta palatessa siitä pohjoispohjalaisen luterilaisen seurakunnan naispapin  minihameen muistelemisesta.
...
Ei se rakentavaa vuorovaikutusta ollut. Se oli selkeä virhe, mutta tulipa sanottua.
...
Annan itselleni anteeksi. Ja seuraavaksi sivallan Mattia ortodoksipappien kaavulla naamaan. Mattihan suhtautuu vähän naureskellen ortodoksipappeihin, jotka kulkevat hame päällä. Niin. Se on viisautta, prokiimenii, papin viittaa vie kantajaltaan sukupuolen. Sitä vain en ymmärrä, miksi nainen ei voisi olla pappi. Pappeudessa on paljolti kyse siitä, että panee syrjään oman sukupuolisuutensa ja viettinsä, jotta voisi olla seurakunnan käytettävissä ja vain sellainen - Jumalan välikappale - vaikkapa katumuksen sakramentissa. Miksei yhtä lailla viitta voisi riisua naisen sukupuolisuutta? Mikä naisen sukupuolisuudessa muka on sellaista, että se ei talttuisi viitalla?
...
Prkl, palkanlaskentaohjelman neuvojan piti soittaa kello kymmenen aamulla. Ei ole soittanut. Kello on kohta puoli yksi. Alanpa siis valmistella Lassi Nummen seuran julkaisuun menevää kirjoitusta.
..
Omaan ja äitini läheisroikkuvaisuuteen en ihan ehtinyt tässä viestissä."