Selkäänpuukottaja sai trigger varoituksen

la 7.9.2019

Tein eilen oharin. En mennyt kirjastolle kuuntelemaan kirjailija Laura Lindstedtin haastattelua Lapinlahden Aikataikaan. Tilaisuus oli ollut antoisa ja Iisakki-sali oli ollut pullollaan väkeä. Lindstedtiä haastatteli hänen opettajansa (filosofian?) Gerry Birgit Ilvesheimo.

Jotain olivat sanoneet Ilvesheimon kirjasta Ilmestyskirja. Minusta edelleenkin Ilmestyskirjan köyhyyskuvaukset ovat mestarillisia. Myös Kuusen ja Sandströmin rakkaussuhteen nuutuminen oli koskettavaa. Sen sijaan tuijotin välinpitämättömästi romaanin loppua, jossa oli sekä ihmissyöntiä että ruumiin nussimista. Se ei kauhistuttanut, ei naurattanut, tuntui vain päälleliimatulta. En ole kiinnostunut scifistä, en fantasiasta enkä rakennetuista maailmoista.

Minua kiinnostaa oikea elämä. Se on jotenkin niin ihmeellistä. Tavallinen elämä. En tosin ole lukenut Mathias Rosenlundin köyhyyskuvauksia. Pitäisi varmaan. Jotenkin pelkään niitä. Lapinlahtelaislähtöinen Antti Hurskainen kirjoittaa esseessään Puute 2000 kokoelmassaan Suru ei toimi, että sanataiteilijat pelkäävät luovansa uutta ja sen takia lahmovat omaa elämäänsä. Lukijat imevät sanataiteiijan muistia kuin äidin rintaa.

Niin. Mikään ei ole sen ihanampaa kuin äitin tissi ja antaa omaa tissiä vauvalle. 

Olemme lähdössä puolukkaan. Keräämään heteronormatiivisen parisuhteen banaaleita yhteisiä kokemuksia. Eilen oli niin verensokerit alhaalla, että en mennyt aviomieheni kanssa edes kävelemään pitkin Aikataika-kuplaa, vaan ajelin klovni-runoilijan perässä autolla viedäkseni hänetkin mualle. Sain tekstarin, että istuu jo Ylä-Pitkällä aitan rappusilla.

Perrrrkele, sanoo aviomieheni. Minun eiinen oharini oli ihan silkkaa passiivis-aggggggggressiivista vittuilua siitä, että käskettiin olla kirjaston tilaisuudessa hiljaa. Ihan mielelläni olisin ollut hiljaa ja sulautunut tapettiin, jos ei olisi käsketty. Hiljaisuus julkisissa tilanteissa olisi toinen luontoni.

Totta kait olisin ollut niin saatanan tyhmä lukija, että olisin kysynyt Laura Lindstedtiltä, onko hän masturboinut psykoterapeuttinsa sohvalla kesken terapiasession! Joo, Laura LIndstedt on valmistellut pitkään väitöskirjaansa, raportoi Raili-bestis. Netin mukaan väikkärin aiheena ovat Natalie Sarrauten tropismit ja kommunikaation vaikeus.

Natalie Sarraute on ranskalainen kirjailija. Oikealta nimeltään Наталия Ивановна Черняк. Jahas, wikipedia sanoo Sarrautesta näin: "Elämänsä aikana Sarraute edusti kansainvälistä venäläistä älymystöä, joka pystyi sopeutumaan kaikkiin uusiin oloihin ja erilaisiin piireihin." 

Ja tropismi on kirjallisuuatieteessä seuraava asia:

"Ranskalaisen Nathalie Sarrauten ( 1902-99) esikoisteoksessa Tropismes (1939, Tropismeja) tropismit tarkoittavat suurta määrää pieniä varsinaisiksi ajatuksiksi tai sanoiksi pääsemättömiä psyykkisiä reaktioita, joita arkielämän tilanteet ja jokapäiväiset repliikit aiheuttavat ihmismielessä. Sarraute esittää uuden romaanin estetiikan keskeisiin teoksiin luetussa esseekokoelmassaan L'Ère du soupçon (1956, Epäilyksen aikakausi), että kysymyksessä ovat hetken vaikutelmat, jotka liukuvat nopeasti tietoisuutemme rajoille ja muodostavat eleitten, puheenja tunteitten perustan. Päivi Kosonen toteaa väitöskirjassaan Elämät sanoissa (2000), että tropistisen kerronnan hidastustilassa kronologinen, lineaarisesti etenevä aika menettää merkitystään, jolloin sen tilalle tulee subjektiivisen ajan kohtuuttomasti suurennettu preesens."