Timo Haapalaisen substanssiosaaminen

ke 23.10.2019

Ensin tahdon kiittää Timo Haapalaista ja Pekka Ervastia Mäntyniemen pesänjakajien erinomaisesta Sari Essayahia ja hänen henkilöhistoriaansa käsittelevästä osiosta. Pesänjakajissa lapinlahtelaisten - syystä - rakastama politiikko, joka osaa olla niin ei-poliitikko kuin ihminen vain voi olla, kertoi sukunsa poliittis-uskonnollisesta jakaumasta. Lapinlahden helluntaiseurakunta on lähtökohtaisesti ollut pieneläjien seurakunta. Se on niin kaunista.

Helluntailaisuudesta tuli Amerikasta 1900-luvun alussa Suomeen. Ensimmäinen helluntaiherätys oli vuonna 1906 Los Angelesin Azusa-kadulla. Keskusteluissa Heikkisen Esan kanssa tuli joskus esille, että Azusa-akdun herätyksessä oli olennaisesti mukana myös armenialaisia, jotka olivat paenneet Amerikkaan, koska ilmapiiri Osmanien valtakunnassa, nykyisessä Turkissa, armenialaisia kohtaan kiristyi.

Armenialaiset eivät olleet islaminuskoisia ja he olivat koulutetumpia sekä kielitaitoisempia kuin osmannit. He herättivät kateutta. Verilöylyt alkoivat jo 1800-luvun lopulla ja vuoden 1915 etnisestä puhdistuksesta olenkin kirjoittanut Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan sivuaineopintojeni jonkin approbatur-kurssin lopputehtävässä.

En muista, miten Esan kanssa tästä tuli puhe ja moniin vuosiin en ole saanut keskustelukumppaniini, selkeästi lapinlahtelaiseen älymystöön kuuluvaan ihmiseen, yhteyttä. Kaipaan keskusteluita.

Onneksi älymystö-Heikkiset eivät seudulta lopu. Se tuli eilen isä Markku Suokonaution kirjallisuuspiireissä eilen todennettua. Rutakon piiriin emme toenneet, vaan juutuimme ensin Sukevan Nesteelle ja sitten Rutakon kirjaston tietokoneelle. Pidin tietsikan ääressä lyhyen johdatuksen sukututkimuksen tietokantoinin: HiSKiin, SSHY:n skannauksiin ja Kansallisarkiston aineistoihin.

Puheenaiheemme risteilivät taas Erlende Loen Tosiasioita Suomesta -tyylisesti puiden ja limasienien yhteisökäyttäytymiseen, telomeereihin ja siihen, että minä arvelen Yuval Noah Hararin innoittamana sekä vehnän että suolistobakteerien valjastaneen ihmiskunnan orjakseen.

Jotenkin tulen aina hilpeäksi, kun ajattelen sitä. Mehän olemme loppujen lopuksi vapaat. Vitut vehnästä, vitut suolistobakteereista. Tehdään niin kuin huvittaa ja tällä hetkellä juuri minun tekee mieli haukkua toimittajatutkinnon pojista Timo Haapalaista ja hieman Ari Hakahuhtaa.

Olen tosin vasta hampurilaismallisen merkintäni kiitos-osiossa. Kiitos Timo Haapalaiselle ja Pekka Ervastille siitä, että valottivat presidenttiehdokas Sari Essayahin taustaa. Hänen ukkinsa oli suutari Kalle Korhonen ja taistellut sisällissodassa Viipurin suunnalla. Hän oli puhdasverinen punikki ja sodan jälkeen punaisten epäluottamus kypäräpääpappien luterilaista valtavirtaa kohtaan oli suuri. Helluntailaisuudesta tuli Lapinlahdella köyhän kansan ja työväen herätysliike.

"Luterilainen kirkko oli valkoisten kirkko. Siihen ei tunnettu kaipuuta", Sari Essayah kertoo Mäntyniemen pesänjakajissa (s. 103). Ja jottei liian imeläksi menisi, sanon, että en ymmärrä Lapinlahden helluntaiseurakunnan homofobiaa. Koska Essayah ei halua menettää siltä suunnalta äänestäjiään, hän kirjoittaa tasa-arvoisesta avioliittolaista munkkilatinaa. Tai voihan se olla, että kirjoitus oli ääneen ajattelua eikä kiemurtelua:

https://blogit.iltalehti.fi/sari-essayah/2010/08/03/normi-vai-neutriliitot/

Sen sijaan Maaseudun Tulevaisuudessa oli Essayahin mainio kolumni otsikolla Identiteettipolitiikkaa maidolla (MT 14.10.2019):

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/vieraskolumnit/artikkeli-1.527542

Enkä nyt ole menossa kohti helluntaiseurakuntaa. Heidän raamatunlukutapansa on minulle yksinkertaisesti liian epäeksegeettinen. Eksegetiikastakin oli eilen Sukevan kirjallisuuspiirissä ja sen jälkeisellä jauhelihapihvilounalla puhe. Jauhelihapihvit ja lihapullat ovat Sukevan Nesteellä kotitekoiset. Kysyin. Paahdetut punajuuret olivat myös herkkua eilen ja ostin kotiin pussillisen vastaleivottuja pullia.

Netin Kääntöpiiri-sivustolla oli seuraavanlainen huomio Azusa-kadun herätyksestä: "lmiöitä (Pyhän Hengen vaikutusta: kaatumisia, vapinaa, ravistelua, itkua, naurua) ei yritetty vaientaa sen tähden, että jotkin niistä ei välttämättä olleet aitoa Pyhän Hengen vaikutusta. Azusassa opetettiin, että ihmisellä ei ole kykyä erotella todellista ja aitoa; viitaten Jeesuksen sanoihin Raamatrussa jossa vihamies on kylvänyt lustetta hyvään peltoon, niiden tuli antaa olla sillä aika tulee jolloin jyvät erotetaan akanoista."

Jos jonkun nyt kertakaikkisesti tekee mieli kirkua, hyppiä, laulaa ja tanssia uskonnollisen hurmoksen vallassa, siitä vain. Olen samaa mieltä. Ei ole ihmisen tehtävä erottaa, mikä on Pyhästä Hengestä, mikä demoneista. Ja Kokkolan herätyksen Patrick Tiainen on Rauhan Tervehdys -nettijutun mukaan muuttanut vuonna 2017 Kuopioon opiskelemaan hätäkeskuspäivystäjäksi.

Hän käy "erään helluntaiseurakunnan kokoontumisissa". Missä, oi missä on sellainen helluntaiseurakunta, joka hyväksyy hlbtqa-porukat? No hitto, eikö missään?

Tiaisen analyyttisyys ja teräväkatseisuus ilahduttaa: "Käytännössä karismaattisissa liikkeissä homoilla on kolme vaihtoehtoa: selibaatti, eheytyshoito tai sellaisen teologisen tulkinnan etsiminen, joka hyväksyy homot. Suomessa tällaista seurakuntaa ei ole."

Tiaisen lausumassa on jotain ihanata: "Tässä on homo, joka ei ole päästänyt Jeesuksesta irti."

Nyt alkaa merkinnän kritiikkiosa. En tiedä, kumpi, Timo Haapalainen vai Pekka Ervastiko, oli Sari Essayahin osuuden kirjoittanut.

Joka tapauksessa Suomen Kuvalehdessä, Mehtosen Reetan minulle toimittamassa, oli housuunkakkaaja Vappu Kaarenojan terävästi tarkasteleva juttu Setä Arkadiasta, Timo Haapalaisesta.

Timo Haapalainen kuuluu Tampereen yliopiston toimittajatutkintopoikiin 1980-luvulta. Toimittajatutkintopojista tyhmimmät etenivät kuin raketit Suomen journalismin taivaalla. Ja ehdottomasti heistä ne, jotka huonoiten tunsivat tai itse asiassa vähiten välittivät politiikan sisällöistä, kansoittivat poliittiset toimitukset.

Ruben Stillerin suosittelema Anna Kontula (vas. tutkija-älykkö) ei säästele Haapalaista lausunnossaan: "Lähinnä ihmettelen, että joku maksaa palkkaa hänen kolumneistaan, koska pääsääntöisesti ne on suoraan kopioitu kokoomuskansanedustajien puheenvuoroista. Sanotaanko näin, että hän on meidän toimittajakunnassamme sellainen häpeäpilkku, joka toimittajakunnan olisi pitänyt pystyä siivoamaan noin keskeiseltä paikalta jo ajat sitten." (Suomen Kuvalehti 27.9.2019 s. 29)

1980-luvulla toimittajaksi opiskelleiden keskuudessa kokoomuksen nuoleskelu tai EVA:n exän Matti Apusen sanomain aivoton kopiointi on ollut jotenkin trendikästä. Trendikkäällä opportunismilla pääsi uralla hienosti eteenpäin.

Olen surukseni pannut merkille, että sellaisetkin toimittajatutkinto- ja tiedotusoppipuolen opiskelijapojat, jotka opiskeluaikaan tuntuivat vielä teräviltä, ovat tylsistyneet ja jo kauan, kauan sitten. Vuosikymmenien ajan poliittisten toimitusten väki on kirjoittanut valtakamppailudraamaa ja hämärtänyt poltiikan teon, yhteisten asioiden hoitamisen, sisällön.

Tätä satoa niitettiin pitkään, mutta parempaan suuntaan maailma on tässä suhteessa menossa. (Huh, meinasin jo melkein unohtaa, että kirjoituksen hampurilaismallissa pitää olla jotain kohottavaa alussa ja lopussa.)