Amalian rakkaus ja seniilit fetistit osa 3

to 30.4.2020

Elena Ferranten Amalian rakkaudessa minäkertoja Delia tuntuu ihmettelevän sitä, että äidillä on ollutkin koko tyttären elinajan ihan oma, tyttärestä ja koko perheestä, erillinen oma elämänsä. Äiti on itsepintaisesti jollain tasolla tehnyt niin kuin on tahtonut.

Hänellä on ollut pahoinpitelevä aviomies, toritaidemaalari, ja koko avioliiton ajan rakastaja Caserta. Aviomies on pahoinpidellyt Amaliaa mustasukkaisuudesta ja Amalia on sitä itsepintaisemmin käynyt talon kellarissa Casertansa kanssa, mitä epätoivoisemmin aviomies on häntä hakannut.

Aviomiehen, toritaidemaalarin, ote ei hellittänyt Amaliasta edes avioeron jälkeen. Aviomies kävi kyselemässä Amalian naapurilta, käykö Caserta edelleen Amalian tykönä.

Käsittämätön kehä ja ahdistava, pakkomielteinen, toisteisuus. Lisäksi Caserta oli osin seniili fetisti. Hänellä oli fiksaatio Amalian vanhoihin alushousuihin, vaikkakin Caserta lopulta puki Amaliansa hienoihin alusvaatteisiin. Alushousufetismi jäi minulle vähän epäselväksi romaanissa, mutta juuri termiä "seniili fetismi" Elena Ferrante tässä yhteydessä käytti.

Anteeksi, Tikkis-Hannele, menen nyt taas tähän. Amalia ja tämän aviomiehen avioliitto sekä ero muistuttavat minun ja Matin kietoutuneisuutta. On vaikea selkeästi sanoa, kumpi kertomuksessamme on ollut Amalia ja kumpi hakkaava aviomies. Minä enimmän aikaan väkivaltainen aviomies - verbaalisesti väkivaltainen. Matti meni konkreettisesti aivan täysin käsittämättömien objektien tai omien psykologisten projektioidensa kanssa sänkyyn tai minne tasolle (lattia, kellari, sikala, lantala?) nyt menikään - se on ollut täysin absurdia, ja minä olin jo häipynyt tästä avioliitosta henkisesti erilaisten vara- ja lohtumiesten luokse.

Montahan heitä oli ja kiitos kaikille.

Eilen luin jonkin matkaa miehelleni Matti Klingen Iisalmen ruhtinaskunnasta kohtaa Juho Lustigista. Mielenkiintoista on, että pietismi täkäläisessä muodossaan on ollutkin jakautunut kahteen lahkoon: Paavo Ruotsalaisen ja ilmeisesti vähän kevyempään versioon Juho Lustigin mukaan.

Juuri ennen nukahtamista tuli mieleen, mikä on askarruttanut aviomieheni kahelianaisessa. Hänen kaheliutensa kumpuaa samasta lähteestä kuin Maria Åkerblomin ja Aili Kartanon. Lopputulos onkin sitten jotain yhtä kornia kuin maalauksessa Pyhän Teresan hurmio. Kahelianainen nimittäin aloitti aviomieheni ahdistelun jo ennen kuin minusta on tässä kuviossa ollut ajatustakaan. Hän kertoili yksityiskohtia siitä, miten poikaystävänsä hoiti oman seksuaalisuutensa, kun kahelianainen varjeli neitsyyttään tulevaa avioliittoa varten. Koska Jeesus ei lähettänyt sulhasta, piti turvautua sekä vanhoihin että varattuihin miehiin ja joka kerta kahelianainen säilyi neitsyenä.

Tämä on osa työnohjauksen lopputyötäni ja löytyy luvusta Epäonnistuneet rekrytoinnit ja mitä niistä seuraa. Tosin säästän lopputyön lukjani kaikkein groteskeimmilta asioilta . Teidätkin, blogini, lukijat säästän paljolta. Uskokaa tai älkää, on paljon, mitä en käsittele tässä. Esimerkiksi se, miten ja millaiseen sävyyn aviomieheni on minusta pervertikkopyörylälleen puhunut keittiöpuuhavideon lähettämisen yhteydessä.

Syy keittiöpuuhavideon lähettämiseen löytyy tästä blogimerkinnästäni kuulema - lehmänpuolikas oli referoinut blogimerkintää juuri soveltuvin osin, mutta tästä kohdasta hän oli aviomiehelleni vaiennut:

"On meillä Matin kanssa ollut myös ihania iltoja, päiviä ja aamuja, mutta niissä on aina ollut jokin varjo. Läimäys vasten kasvoja, jokin sellainen, en tiedä, menekauemmassinähaisetpahalletuuppaus. Meidän väliltämme puuttuu jokin. Ehkä vihonviimeinen perusluottamus, perusarvostus, peruskunnioitus. Jokin. Aika pieni juttu, mutta haluan kaivautua sen ytimeen. Haluan kääntää sen jonkin ympäri ja tarkastella sitä."

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2019-08-pohjakosketus

Kieltämättä kylmää, kun näemme joskus kahelianaista kylällä. Kylmää monella tasolla ja pitää vain niellä, että aviomieheni on ollut naisen kanssa, jolla on hourulaisen habitus. Muudan vertaistukeni kommentoi naista puuskahtamalla tekstaritse Ou nou.

Tikkis-Hannele kehotti minua kutistamaan Ou nou ja OMG -keisit. OMG on ihan käytännössä vaikea kutistaa, mutta asiaa pitää miettiä. Kutistelen heitä tällä tavoin kirjoittamalla.