15:nnen hääpäivän jälkeen

la 30.5.2020

Meillä on kaikki hyvin, emme ole edelleenkään eronneet, vaikka viidennentoista hääpäivän iltana vajosin työmoottoriveneen pohjalle ulvomaan. Putosin taas kauhun ja raivon valtaan ja huusin, että en ikinä enää riskeeraan henkeäni Sinun, Senkin Saatanan Huoripukki, takiasi.

Pelkään eniten maailmaan veden varaan joutumista. Toisiksi eniten pelkään ultrakevyellä lentokoneella järveen putoamista.

Oli hyvä hääpäivä. Teimme yhdessä työtä. Maalasin räystään aluset ja sitä ennen pitelin hetken kiinni piipunjuuripeltiä. Kävelin pitkät ja kiemuraiset portaat ylös ja alas sekä hain ehjän kattotiilen alhaalta. Vähitellen totun korkeisiin paikkoihin. Konevitsan katontekijät opettivat, että pitää olla aina toinen käsi kiinni tikkaissa, kun kiipeää korkealle.

Sitten putosin epätoivoon, raivoon ja itkuun. Facebook tarjosi kahden vuoden takaisena muistona päivitystä, jossa kerroin jälleen hääpäivämme kunniaksi olleemme yhdessä töissä ja työntäyden päivän jälkeen keitin aviomiehelleni iltapuuron ja -kahvin. Ei siinä mitään, mutta kommenttiosioissa olivat edelleen kahden avioliittoamme alusta lähtien häirinneen nautaeläimen onnittelut. Olin heidät poistanut fb-kavereistani, mutta niin pompahtivat taas maireat hymistelyt ja ällöttävät hymiöt esiin. Voi oksennuksen oksennus.

Nämä naiset ja tietenkin Lapinlahden vasemmisto ry:n riidankylväjä eivät jättäneet miestäni rauhaan, vaikka tiesivät, että hänellä on uusi vaimo. Naisista toinen ja riidankylväjä ovat perua ajalta Matin entisvaimon aikakausi, joka on kyllä perustunut etupäässä valheelle ja petokselle. En tiedä, miksi kumpikin aina halusi jatkaa, kävivät erossa ja palasivat yhteen. Kauhea pettymys on ollut, että Matti jatkoi samaa kanssani.

Ehkä niin ei olisi käynyt, jos olisimme löytäneet edes jonkinlaisen yhteyden keskenmenojen ja silmille tulleiden urakoiden jälkeen. Minä reagoin kaavamaisesti; pitää löytää uusi mies ja aloittaa taas alusta. Matti esti lähtöni enkä minäkään olisi halunnut erota hänestä, koetin erota kivusta ja tuskasta ja surusta.

Mietin, kumpi on parempi vaihtoehto:

1) Matin tapa: Petän puolisoani, mutten halua erota.
2) Minun tapani: Petän puolisoani ja haluan eroon.

Hääpäivän ilta päättyi siihen, että Matti joutui ottamaan minut taas pakkopaitaotteeseen. Hän sanoi, että ei jätä minua. Minä rauhoituin siihen.

Olemme ryhtymässä radikaaleihin muutoksiin. Kohta esimerkiksi menen kääntämään keittiön pöydän toisin päin. Katsotaan, sujuvatko puuhat paremmin, kun pöytä ei ole vasten astianpesukoneen avautuvaa luukkua.