Nuoruus, äitiys, onni

ma 18.5.2020

Anna tuli käymään kotona ja penkoo kaikki kuvamatkalaukut läpi. Tulee nauraen luo, näyttää kuvaa ja sanoo: "Kato!"

Itkettää. Jos nyt sattumoisin kuolen tähän aviokriisiin, kukaan ei voi sanoa, ettenkö olisi elänyt ihanan, vaikean, upean, sairaan kauniin elämän. Olen tavannut jännittäviä ja mielenkiintoisia ihmisiä. 

Leonid on kuvassa oikealla. Kuvan hipit ovat Leningradin valtion yliopiston lääketieteen opiskelijoita 1970-luvun lopulta. Anna on perinyt isänsä kulmakarvat ja Maria rautalankahiukset. Anna myös hylkeentappajaluonteen. Onneksi Maria on tullut luonteessaan sopuisaan Unto-ukkiinsa, Unto Sorjoseen, joka kovin muistutti Matti Valkosta.

Kodin Kuvalehden toimittaja Pia Sorjonen keittiönsä lattialla kesällä 1991. Hän oli tuolloin umpi- ja salamarakastunut tulevaan kuopiolaiseen aviomieheensä. Kaarina Karin säätiön kokoushuoneiston, jonka toimittaja sai vuokrattua sukulaistätinsä Martta Sorjosen avulla, keittiön takaiseen piian kamariin mahtui yöksi Suomen journalismin tämänhetkinen kärki. Aamulla kamarin, keittiökäytävän ja eteisen lattialta löytyi ainakin kuusi yöpyjää. Melkein kaikki toimittajia, yhtä Toivasen Anttia ja Seppoa, jonka sukunimeä en muista, lukuun ottamatta.

Mentiin kihloihin Kuopion torilla 3.6.1991 ja juhlitiin kihlajaisia saman vuoden heinäkuussa Kuopiossa. Näin onnellinen en muista sen jälkeen olleenikaan - elämässä ylipäätänsä - kesän 1991 onni oli sellaista kirkasta, toiveikasta, naiiviakin. Häissämme Puumalan kirkossa 29.2.1992 onneni oli muuttunut jotenkin egontäyteiseksi, pöhöttyneeksi. Häät olivat minun juhlani, jossa jätin sulhasen sivuosaan. Tässä vielä jaoin onneani tulevan aviomieheni kanssa. Häät olivat sitten sellainen performance. Olen rajannut kuvasta miehen kasvot pois, koska en tiedä, voinko julkaista kuvan hänestä. Joka tapauksessa eromme jälkeen, aviomieheni sai nopeaan tahtiin kolme lasta ja minä vain kaksi. Stalkkaan häntä Facebookissa ja ajattelen melkein joka päivä, miten kaiken piti mennä juuri niin kuin meni. Jos minä en olisi hirveyksilläni kiskonut itseäni pois lapsettomasta avioliitosta, olisi viisi lasta jäänyt syntymättä. Viisi elämää olisi jäänyt alkamatta! Nyt voin katsoa somesta, kuinka ensimmäisen aviomieheni lapset kasvavat ja irtautuvat kotoa. Heillä on ollut hyvä lapsuus ja hyvä äiti sekä isä. Ympärillä isovanhemmat ja muita sukulaisia. Hyvin kävi. Eikä meillekään hassummin. Tosin aika kuoppaista on ollut, mutta näitä kuvia katsoessani mietin, että tosiaan! Elämäni on ollut muutakin kuin vaikerrusta toimimattomasta avioliitosta. Sitä ei blogiani lukien ehkä tule ajatelleeksi.

Lasten isä, Leonid, ja pikkukeskonen Maria-Sofia noin 6. kesäkuuta 1999 Kuopiossa Pushkinin patsaalla. Leonid esitti kuvaelmassa Pushkinia ja tuli kaksintaistelussa ammutuksi. Puistotilaisuuden jälkeen Kuopion Työnkulmalla oli runotilaisuus, jossa teatteriserkkuni Johanna Sorjonen esitti Pushkinin runoja suomeksi ja Leonid venäjäksi.

Kuva Työnkulmalta Pushkin-päivän illan runomatineasta. Leonid Ljuhanov ja serkkuni Johanna Sorjonen, jonka idea Pushkin-päivä taisi olla. Jostain syystä olen ikään kuin kutistanut itseni Lapinlahdella ja avioliitossa Matti Valkosen kanssa. Olen ollut niin kuin kaikkea tätä ei olisi ollutkaan. Siivet supussa. Nyt sellainen riittää! Jo riittää, saatana, tätä lajia piilottelua. 

Anna Helga Lewisin sylissä joskus vuonna 2001 Helsingissä käydessä. Oltiin yötä Helgan pihamökissä. Tyttärilläni ei ole ollut biologisia mummoja, mutta olemme aina osanneet adoptoida itsellemme puuttuvat perheenjäsenet. Helga on eräs eriskummallisimpia ihmisiä, joita olen tuntenut. Helgaan tutustuin Konevitsan luostarin talkooleirillä ja meillä oli antoisa kirjeenvaihto. Helga oli asunut nuorena Amerikassa ja Suomeen palatessaan salakuljettanut mukanaan apinan. Muistan nähneeni valokuvan Helgasta ja tämän Amerikan-apinasta. "Ollos iäti muistettu, Helga!"

Paulon mamma on ollut Annalle ja Marialle tärkeä ihminen. Hän oli aina valmis tulemaan hoitamaan tyttöjä, jos olimme jossain reissussa. Samoin kuin Kaija-mummo, Kaija Pennanen. "Ollos iäti muistettu, Kaija!"

Kun tytöt olivat ihan vauvoja, asuimme Riistavedellä. Opiskeluajan ystäväni Jukka Järvinen, sisäkkö-Järvisenä tuntemamme, kysyi minulta, kun sinne muutimme ja lähetin osoitteenmuutoskortin, onko Riistavesi GT-kartalla. Siitä alkoi maaseutujeremiadimme: Riistavesi, Pielavesi; Alapitkä, Pöljä ja Lapinlahden kirkonkylä. Kun Leonid oli maahanmuuttajakurssilla, imetin Annaa ja laskin minuutteja siihen, että lasten isä tulee kotiin. Pelkäsin, etten selviydy kahden vauvan kanssa yksin.

Maria Mustaparta noin vuonna 2001 ehkä Pielavedellä Puustellintien talon yläkerrassa, jossa meillä oli hulppea lukaali. Arkkitehti Timo Airaksen omistama. Maria oli performancetaiteilija jo tuolloin.

Venäläis-ortodoksinen perheeni Petrun kirkossa Pielavedellä. Leonid toimi ponomarina ja lasten Zinaida-täti tuli meille lasten serkun Kirillin sekä Pietarin-veljen Ljovan kanssa asumaan kesälllä 2001. Ihana kesä, ihmisiä talo täysi ja saatoin ensimmäistä kertaa lukea Kodin Kuvalehteä rauhassa vessassa ja ovi kiinni. Lapsilla oli koko ajan seuraa!

Anna Alapitkällä kesällä 2002. Kylässä oli pikku serkku Ossi, mutta rajasin muut lapset kuvasta pois. Myös Ossin ja tämän äidin vierailut olivat mukavia. Harmi, että vierailut loppuivat. Pyytäisin anteeksi, jos tietäisin ihan tarkalleen ottaen, mitä minun pitää pyytää anteeksi. Ehkä suomalaiset vain ovat niin pitkävihaisia. Lapinlahdelle muutto oli virhe. Olisi pitänyt pysyä Pielavedellä, sillä minulle tärkeät ihmisest asuvat edelleen siellä. Toki nyt Lapinlahdelle olen saanut ympärilleni ystäviä, mutta monta vuotta piti ponnistella, että löytyi. Etsin ystäviä väärästä suunnasta - Lapinlahden vasemmistosta. Sekin oli virhe. Olisi pitänyt pysytellä poissa niistä piireistä ja viedä Mattikin mahdollisimman kauas.

Tällaiseen mieheen rakastuin vappuna 2002 Lapinlahden työväentalon ovella. Kuva on kesältä 2005 Norjasta, jolloin olimme jo naimisissa ja menettäneet yhden lapsen. Suhteemme alkoi 20.4.2004 Pumppurannan VR-talosta. Kihloihin menimme Vilnassa 26.4.2005 ja naimisiin Lakeuden Ristissä 28.5.2005. Luulin, että tämän kuvan ottamisen jälkeen elämäni on jossain vaiheessa vain päässyt päättymään ja kaiken ympärille on laskeutunut kammottava lehmänpuolikasta muistuttava nainen, joka sai kerjäläisen kukkaroa muistuttavalla pesällään (John Cleland Fanny Hill s. 27) tämän kauniin miehen hymyn muuttumaan irstaaksi ja ällöttäväksi.

Mutta.

Ei se niin ollutkaan. Meillä on ollut aivan helvetin hauskaa kaikenmaailman lehmänpuolikkaista ja kaheleista neitsyistä huolimatta! Me ollaan eletty iloa ja rakkautta ihan salaa nautojen ja pöpien tietämättä!