Eppu Nuotiosta vielä - läheinen äiti ja tytär -suhde sekä pizza romaanin välissä

la 19.9.2020

Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua -myyntimenestysromaania arvostelin tendenssimäisyydestä ja teennäisestä perusasetelmasta. Olin näkevinäni romaanin taustalla kuitenkin näköisyyttä Eppu Nuotion omaan elämään, joten jaksoin sen loppuun ja aika tarkasti romaanin luin.

Jotkut kohdat sytyttivät todella. Esimerkiksi kuvaus äidin ja tyttären läheisestä suhteesta. Takavuosina luin hirmu hyvän äiti ja tytär -haastattelun, jossa Eppu Nuotion lapsi kertoi hellästi, miten ärsyttävää oli, että äiti puhui hänen kanssaan puhelimessa vähintään kerran illassa ja jos iltasoittoa ei kuulunut tyttäreltä, äiti meni toltaltaan.

Lisäksi jutussa oli, että Eppu Nuotio oli täräyttänyt tyttärelleen, kun hänellä oli ihan tyttönä vasta ihastuksia, että tottahan käytätte sitten ehkäisyä! Voi että nauratti se ja myöhemmin tulivat mieleeni omat tahdittomat töräykseni.

Kun Matin ja Liisan koulussa tarjottiin tytöille HPV-rokotetta, sanoin, että sen otatte ja sassiin heti. Koska itselläni on nuoruuden Sonja O ja Huorasatu -seikkailuista papillomavirus latenttina, pidin rokotetta mahtavana juttuna. Sanoin tytöilleni, että no niin nyt sitten voitte harjoittaa vastaisuudessa vapaata seksiä ja kokeilla suonensisäisiä huumeita.

Vastassa oli kahden pahoinvoivan pikku tytön rutistuneet naamat. Äiti, mitä sinä oikein puhut, sanoi toinen ruttunaama!

Purin huultani ja ajattelin silloin Eppu Nuotiota. Näin meillä äideillä on joskus tähtihetkemme. Hm. Pitäisi kirjoittaa Elena Ferranten kirjasta Tyttären varjo. Vai kykeninkös minä kriisitalvena siitä kirjoittamaan? Hyvä oli sekin kirja.

Summa summarum ja aasinsilta tähän takaisin: Mutta minä rakastan sinua -romaanissa oli koskettava äiti ja tytär -kuvaus. Kun äiti alkaa omassa rakkauselämässään leimahtaa liekkeihin, tytär sukeltaa omaan draamaansa Australiassa. Minulla on kaksi yhtä kiihkeästi ihmissuhteitaan elävää tytärtä kuin olen itse ja joskus toivoisin, että tyttäreni olisivat onnellisia yhtä aikaa ja mieluummin samaan aikaan kuin minä.

Sitten kun olisi paha jakso, sukeltaisimme ihmissuhdedraamoihimme kolmen naisen voimilla. Yhdessä. Mutta ei näköjään mene niin.

Katsoin Marian aloitteesta toissa perjantain Perjantain. Siinä puhuttiin deittailusta. Jani Toivola ja Sean Ricks ovat niin ihania, että oih ja voih. Suloinen oli myös hieman varsinaissuomalaisittain puhuva Liisa Rauhala (?), seitsemänkymppinen lesbo, joka dokkarin filmaamisen ja varsinaisen ohjelman välissä oli löytänyt Savonmuan Hiliman. Ihanata, teki mieleni melkein itkeä siinä kohtaa Perjantaita.

Liisan Hilima on Iisalmesta ja 60-vuotias Merja. Oikeasti. Ihanata, ihanata. Jos Merja kolahtaa kovasti, hänen ei tarvitse edes imuroida. Liisa osaa kalastaa ja varmaan perata kalansaaliinsa ja lupaa imuroida.

Uusimmassa Kotiliedessä oli Hilkka Olkinuoran haastattelu. Ajattelin, että jos Matti kuolee aikaisemmin kuin minä, mikä ei ole ihan niin sanottua näillä aivoverisuonipusseilla ja ylikierrosmielillä (potentiaalinen aivoinfarktikko kun olen), teen hilkkaolkinuorat. En tarkoita kuolemislääkekaappia ja tapposmoothieta, vaan sitä, että vetäydyn jonnekin pienelle paikkakunnalle syrjään lukemaan ja kirjoittamaan.

Hilkka Olkinuoran rakas aviomies kuoli seitsemän vuotta sitten syöpään eikä leski ole hankkiutunut uuteen suhteeseen. Häneltä voisi ottaa elämänmotoksi seuraavan: "Kun on kokenut rakkaudet, jotka on halunnut kokea, saanut työt, jotka on halunnut tehdä, ja lapset, joita ei tiennyt halunneensa, on äärettömän hyvä olla itsekseen ja vanha." (Hilkka Olkinuora Kotiliesi 19/2020, 17.9.2020 s. 50 - 55)

Minä varioisin ylläolevaa seuraavasti: ".... Kun on saanut työn (firman johtamisen), jota ei tiennyt haluavansa ja lapset, joita kaipasi jo lukioikäisestä, on äärettömän hyvä olla itsekseen ja vanha."

Jos Matin täyskäännös on totta, en minä elämääni muuta miestä enää kaipaa. Eilisen merkinnnän kirjoitin jo kieli poskessa. Ei enää tuntunut jäisen apinan kalmankouraa sydämeni ympärillä.

Nyt vain odottelemaan, että pääsen mieheni omaishoitajaksi, perseenpyyhkijäksi ja vaipanvaihtajaksi! Minusta olisi ihanata hoitaa Mattia. Sitä ennen aloitamme päiviämme siten, että ensimmäisenä aamulla saatan sanoa: "Nykyajan rekat ovat kuin junia." Heräämisen ja valveen välimaastossa ajattelin kummaa Schenker-Schenker-Schenker -rekkavirtaa, joka mataa viitostietäkin pohjoiseen.

Vieressä kulkevat raiteet.

Schenker-rekatkin lähtevät jostain terminaalista ja vievät tavaran terminaaliin. Terminaaleista lähtevät kappaletavara-autot. Jostain kumman syystä on pitänyt laatia rinnakkainen järjestelmä rautateiden ohelle. Matti sanoi, että mutta kun juna ei kulje joka paikkaan. Niin. Teitä on nyt näköjään rakennettu joka paikkaan.

Miksei Helsingin ja muista Etelä-Suomen satamista voisi lähteä viiruna rautatiet kohti pohjoista Suomea? Helsinki voisi alkaa kasvaa ylöspäin rautateiden varteen niin kuin vihreät yhdyskuntasuunnittelijat suunnittelivat Vihreän Langan haastattelun mukaan vuonna 2008 about. (Etsin vuoden tähän myöhemmin, minulla on juttu kopioituna ja arkistoituna.)

Ihmisten ja tavaran poikittaisliikkumiseen olisi kunnollisia poikittaisratoja. Vasta semmoisen jälkeen Anna saisi muuttaa Turkuun, jota niin kovasti ihailee. Se tästä logistiikasta vielä puuttuisi, että toinen tyttö asuisi Helsingissä ja toinen Turussa!

Suomea rakennettaisiin suunnitelmallisesti. Ekologisuus edellyttää suunnitelmatalouden käyttöön ottoa, markkinat siitä eivät huolehdi, anteeksi nyt vain Kököömys, ja suunnitelmatalous edellyttää yhteiskuntasopimusta. Pitää olla yhteinen päämäärä ja sitten koettaa demokraattisesti sopia keinoista kohti jaloa päämäärää.

Jos näin jatketaan, hurlumhei. Minä ainakin olen kurkkuani myöten täynnä satunnaisuuksia ja sattumanvaraisuuksia tuottavaa karaokekapitalismia, jossa millään ei ole mitään väliä. Kokoomuslaisia arvostan siksi, että moni yrittäjä on kokoomuslainen. Tai siis. Miten minä tämän nyt sanoisin, että saisin sanottua mahdollisimman tarkasti.

Olen yrittäjä lähtökohtaisesti, sisäsyntyisesti, yksinyrittäjä pikemminkin ja yksintyöskentelijä, en osaa toimia ryhmässä enkä siedä sitä, että minua johdetaan. Haluan olla itse itseni johtaja.

Viime eduskuntavaalien työssäni tutustuin muutamiin sellaisiin ihmisiin, jotka aikuisten oikeasti miettivät, millaista työtä Suomessa tulevaisuudessa tehdään ja miten täällä eletään. Yrittäjissä on jotain sellaista, josta pidän. Tosin en pidä joustoja työelämään ja paikallinen sopiminen -höpinästä, josta ei erkkikään ota selvää, mitä kökkäriyrittäjät tahtovat sanoa.

Totta vitussa sitä pitää työnantajankin joustaa.

...

Piti kirjoittamani Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua -romaanista ja aloin vaahdota suunnitelmataloudesta. Olen entiselläni! Olen parantunut! Mattikin on parantunut ja entisellään. Hän on päässyt pois suonsilmäkkeistään! Jee!

Joka tapauksessa Mutta minä rakastan sinua -romaanin välissä olen säilönyt pientä kirjaston lainauskuittia, johon olen tallentanut sivunumeroita. Ensimmäinen koskettava kohta oli sivulla 29. Purjehdin hakemaan kirjaa Iisalmen kirjastoon, jonka tiskillä olivat sattumoisin lempparikirjastoni lempparikirjastosedät. Ja iisalmelainen demari rouvineen.

Järjestelin yhden työmaan ja sanailin pari sanaa Mannermaan Hilkasta. Demarin rouva oli mukana välittämässä Hilkan loppuvaiheessa. Kunnioitan hänen empaattista isännöitsijäammattitaitoaan. Oikeastaan jos olisin joskus isännöitsijä, haluaisin olla niin kuin hän. Kaksi koulutustahan minulla on jo takana ja tieisännöinti olisi great.

Sain Eppu Nuotion kirjan ja menin tilaamaan pizzat Matille ja minulle Iisalmen Riistakadun pizzeriaan. Se oli joku Hörzyn Körzyn Kölökyn Kölökyn -pizzeria ja erehdyin ottamaan Mexicanan. Se oli kamala, mutta Matille tilaamani Frutti di Mare oli kelpo.

Luin kirjaa pizzeriassa ja luin sitä autossa, kun haukkasin kamalasti maustettua Mexicanaani. Totta kait pizzanpala putosi kirjan neitseellisen näköisille sivuille ja muistin, miksi ostan yleensä kirjat omaan kokoelmaani. Saan pitää lohivoileipää kirjanmerkkinä, jos haluan.

Tavallisesti kuitenkin teen kirjoista muistiinpanoja pahvikansien sisäpuolelle ja etulehdille tyhjään tilaan. Nyt oli pakko tyytyä lainauskuittiin. Siis sivulle 29 romaania Mutta minä rakastan sinua.

Maria haluaa herätä. Jatkan myöhemmin uutena merkintänä.