Naisten paratiisi

su 27.9.2020

Tänään pitää muistaa maksaa toinen osa Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisopintojen aineopintomaksusta. Tai huomenna. Kohta on lokakuu.

Yläkerran tyhjennys jatkuu. En saa luettua mitään loppuun ennen kuin kirjahyllyt alakerrassa on järjestetty. Katja Kallion Syntikirja oli ihan älyttömän hyvä. Minusta on ihana lukea keskellä psykologisen ihmissuhderomaania tietokirjamaista selvitystä siitä, miten eri puutarhakasvit ovat kulkeneet Suomeen.

Mitä eriskummallisempia pätkätöitä tekevä Sofia pyöräilee 11-vuotiaan Kerttu-tyttärensä kanssa Ruoholahteen sivulla 45. Näin lukijaa kuljetetaan pitkin lounaista rantaviivaa. Sofian huomio kiinnittyy huonokuntoiseen puiseen mottoriveneeseen Rosa Luxemburg. Rosa on myynnissä ja kaikkitietävä kertoja arvelee, että se varmaan ei mene kaupaksi, koska on niin rämä ja kaiken lisäksi veneellä on teloitetun puolalaisen feministin nimi.

Sitten on hyppäys Sofian ajatuksiin: "Nimiä antaessaan ihmiset eivät osanneet kuvitella, mitä sävyjä ne aikanaan saisivat. Äidit ristivät lapsensa kauneimmilla nimillä, jotka ikinä keksivät, evätkä osanneet arvata, kuinka usein lausuisivat ne kuin kirosanat." (Katja Kallio Syntikirja s. 46)

Jännittävää on, että lukija ei ihan tarkkaan tiedä, tietääkö Sofia tarkkaan, kuka on Rosa Luxemburg, sillä pari kappaletta aiemmin kuvataan vain, kuinka Sofian mielessä välähtää teatterijuliste hänen lapsuutensa ajalta - julisteessa on purppurainen tausta ja pitkä hame sekä naishahmon kumara asento ja kohotettu nyrkki. Näytelmä on kuvannut Rosa Luxemburgia ja myöhemmin Katja Kallio kuvaa Sofian vanhempien suhtautumista televisiouutisiin. Vanhemmat ovat selvästi ainakin jollain lailla vasemmistolaisia, sillä he suhtautuvat nyreästi Ronald Reaganiin. Reagan oli heidän mielestään sotahullu - vielä pahempi kuin Carter.

Tarkastelen näin tarkkaan Syntikirjan kerrontaa. Haluan oppia kaunokirjallisen tavan kertoa asioita. Ei suoraan niin kuin toimittaja kirjoittaa. Haluan irti toimittajatavasta kirjoittaa.

Tänään katsoin ensimmäistä kertaa kokonaan Flinkkilän & Kellomäen. Uudella Flinkkilän parilla, Ani Kellomäellä, oli muuten ihan huippuhieno tatuointi käsivarressaan. Jes, mikä särmä.

Kellomäki haastatteli Minna Eväsojaa, jonka kirjan Melkein Geisha luin kesällä  2018. Pidin enemmän Mia Kankimäen Asioista, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin.

Vaikka Kankimäen kirjoilla on ääliöitä nimiä, Kankimäen Japani-kirjasta oli minun ihan pakko tehdä tietokirjoittamisen tehtävä. Niin haluan kirjoittaa. Hybridisti! Sekoittaen omaa, toista, tietoa ja kaunokirjoittamista.

Niin koetan kirjoittaa bloginikin. 

Syntikirjassa Sofia peri Ruoholahden-vuokra-asuntonsa pihalle edelliseltä asukkaalta, Rauhalta, muun muassa paarlastikasveja. Kysyin Matilta tietääkö hän, mitä ovat paarlastikasvit. No tietäähän minun mieheni sen ja monia muita asioita, joita minä en tiennyt enkä voinut aavistaakaan, että Matti tietää.

Paarlastikasveina Suomeen on tullut muun muassa rohtoimikkää, lipstikkaa ja laventelia. Paarlasteja on tarvittu laivoissa painolastina, jotta purjelaivat ovat uineet tasaisesti. Mistä sinä tuon voit tietää, kysyin aviomieheltäni. Paarlastina on tullut ulkomailta muun muassa kattotiilejä, kertoi Matti ja lisäsi, että satama-altaat ovat täyttyneet, koska laivat ovat purkaneet paarlastinsa rannassa suoraa päätä veteen.

Muistaakseni luin jonkin naistenlehtijutun, että Katja Kallio asui Hangossa kirjoittamassa. Nyt luin jostain kirjablogista, että Kallion romaani Säkenöivät hetket sijoittuu juuri Hankoon. Olin juuri heittämässä Säkenöiviä hetkiä kierrätykseen.

Kallion Sooloilua hankin joskus Annalle sen vuoksi, että katsottiin aikoinaan se elokuvana ja molemmat tytöt tykkäsivät siitä kovasti. Sekin olisi mennyt samaan kierrätyspussiin, mutta sitten löysin Siilinjärven jäteaseman kierrätyksestä Syntikirjan.

Toinen asia, joka minun pitää selvittää Syntikirjan tähden on kvanttikissa, Schrödingerin kissa. Ihanan Tuulikkinsa tylsän tuntuiseen Denikseen vaihtanut Henri flirttailee Deniksensä kanssa juuri kvanttikissan avulla. Denise ei osaa edes flirtata ja näyttää museovirkanaiselta, tylsimykseltä siis yli takapuolen ulottuvine jakkuineen ja suorine housuineen.

Kvanttikissan avulla itävaltalainen fyysikko Erwin Rudolf Josef Alexander Schrödinger kysyi, "milloin systeemi lakkaa olemasta kahden tilan sekoitus ja muuttuu vain toiseksi niistä?” Hän halusi osoittaa, että kvanttifysiikan teoria on vajavainen todellisuuden kuvauksessa.

Schrödinger joutui pakenemaan Itävallasta erinäisten vaiheiden vuoksi Irlantiin, sillä oli natsien mielestä poliittisesti epäilyttävä. Hän oli kyllä katolinen, mutta oli ilmaissut jo 1930-luvun alussa kantansa juutalaisvainoista.

Ennen kuolemaansa (1961) Schrödinger palasi takaisin Itävaltaan. Hän ehti kirjoittaa kirjan Meine Weltansicht, jossa hän pohti omaa metafysikaalista ajatusmaailmaansa ja metafysiikkahan on (m.kreik. μετά + φυσικά, meta- + fysika, ”fysiikan jälkeen”) olevaisen olemusta ja perussyitä tutkiva filosofian haara. Wikipedian mukaan nykyaikana esiintyvä metafysiikan muoto on ontologia eli oppi olemassaolosta. Ontologia tutkii sellaisia kysymyksiä kuten mitä olemassaolo on ja mitä on olemassa.

...

Kun kasasin kaikki venäjänkieliset kirjat isä-Unton tekemään kirjahyllyyn, löysin kaksi kirjasta, joissa on Marina Tsetajevan runoista. Löysin venäjänkielisestä kirjastostani, joka oli hajallaan ympäri taloa, myös Konstantin Paustovskin novelleja alkukielellä. Kokoelmassa on myös kaunein novelli, jonka olen venäjäksi lukenut: Lumi.

Yläkerrasta alakertaan on jo yhden kerran kulkenut Emile Zolán Naisten paratiisi. Vein sen kuitenkin jo ennen makuuhuoneen vaatekaappimylläkkää takaisin ylös ja nyt se on kahvipussikassissa odottamassa, että saan tuvan pääkirjahyllyyn maailmankirjallisuuden klassikoille oman kolon.

Länsimaisen kirjalllisuuden kanonisoituja klassikoita minulla ei ole paljoa. Kokosin kirjallisuustieteiden perusteet opiskellessamme kirjat, joita käsittelimme länsimaisen kirjallisuuden historian kurssilla.

Emile Zolán Naisten paratiisi minulla oli jo ennen sitä. Olin koettanut sitä lukea joskus ammoin Varkauden Portin halpiskirjakaupasta romaanin ostettuani. Kuvaus oli kuitenkin liian yksityiskohtaista ja menetin mielenkiintoni.

Matti oli italian kielen takia katsonut vuosien ajan saippuasarjaa Milanon naisten paratiisi. Minäkin sitä katsoin jossain yhteisen aviohistoriamme vaiheessa, sillä yksi pääosan esittäjä muistutti aivan Annaa.

Nimesimme hänet Annaksi ja yksi pahis sarjassa oli Ella Känninen.

Matti monta kertaa kertoi Milanon naisten paratiisin vaiheita minulle ja minä haukottelin ja ajattelin, että mälli mieheni katsoo sarjaa etupäässä siksi, että jokaisen jakson alussa on pätkä permopornoa.

Viime talvena Matti sai minutkin koukkuuntumaan sarjaan. Puhui minut ympäri, sillä sarjassa oli selvästi erotettavissa Italian patriarkaalisen yhteiskunnan muutos. Yksinkertaiset maalaistytöt tulevat Milanoon Sisiliasta ja väylänä moderniin työskentelevät tavaratalossa.

Katsoin sarjaa monta viikkoa ja tosiaan ihastuin. Sitten aloin miettiä. Googlasin ja voilá! Sarja perustuu löyhästi Emile Zolán romaaniin Naisten paratiisi. Ei minun mieheni mikään tyhmilys olekaan, vaikka olin siitä kovin vakuuttunut vielä vuoden alussa. Että on.