Onneksi on apokatastasis ja siitä on alettu puhua yhän enemmän teologipiireissä

to 22.10.2020

Kaikki pääsevät taivaaseen. Olen varma siitä. Äiti sanoi aina, että kyllä Jumala meistä huolen pitää ja kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samanarvoisia. Kukaan ei ole ohittele taivasjonossa omilla ansioillaan eikä Jumala unohda heitäkään, kuka ei koko länsimaisen teologian teoriahetteiköstä ole koskaan mitään kuullutkaan.

Mainittakoon tässä, että rakastan koko länsimaisen teologian teoriahetteikköä aivan varauksetta. Rakkaudentunnustuksenani on Tuomas Akvinolaisen Summa Theologiae eteisen kirjahyllyssä. En minä siitä paljoa ymmärrä, mutta se vähä, jota tarvitsin muutama vuosi sitten kirjallisuuden perusopinnoissa, oli järisyttävää.

Kiitos bestikselle vielä kerran, että kertoi minulle ilmoittautuneensa kirjallisuuden perusopintoihin ja kehotti minuakin tekemään niin. Nimenomaan niin päin se meni. Olin kyllä katsellut Snellman-instituutin opinto-ohjelmia aina syksyisin, mutta etsin sieltä yleisen teologian kursseja. Eihän sitä muuten tiedä, vaikka pykäisin kertaalleen vielä yleisen teologian perusopinnot kertauksena kasaan. Juuri ennen Mariaa ja Annaa tein approbaturin miltei valmiiksi.

Ei haittaisi käydä kursseja uudelleen. Älkää edes kysykö, miksi. Tai no kysytte tietenkin. On vain niin ihanata tietää!

Siunattu Kotimaa-lehti. Kun sitä lukee, tietää, mitä teologisissa keskusteluissa on meneillään. Kukapa olisi uskonut, jos olisi kysytty 1985 tai 1986 tai 1987 tai niillä main, että vuonna 2020 lempilehteni ovat Maaseudun Tulevaisuus, Kotimaa, Eeva ja Kotiliesi. Voi Hyvinkin kuuluu lemppareideni joukkoon, mutta sitä ei ollut vielä 1980-luvun lopulla, kun olin arrogantti Tampereen yliopiston toimittajaopiskelija. Elokuvafestarikävijä. Koetin sulautua rockkonserteissa ja -festareilla joukkoon, mutta oikeasti olisin ollut enemmän kotonani uskovaisissa yliopisto-opiskelijoissa.

Heitä ei 1980-luvun lopulla Tampereella liiemmälti ollut. Mutta ugh, nyt se on sanottu. Olisin ollut paljon onnellisempi ja edistynyt luvuissani nopeammin uskisten joukossa. Turha kuitenkaan märistä, sillä tosiaan sellaiset oli naurettu maanrakoon jo vuosikymmeniä aiemmin.

Minusta ei tullut seurakuntanuori Kärkölän seurakunnan rippileirilläkään Kankahaispirtillä, sillä kaveripiiri ei vain ollut sellainen. Me olimme oikein rokotetut, ettemme vain olisi pamahtaneet uskoon riparilla. Kun emme sitten pamahdelleet, olin epämääräisesti pettynyt. Tylsää, tylsää, tylsää. Boring, boring, boring. Kuinka arkinen riviseurakunta Kärkölän luterilainen seurakunta olikaan! Hih.

Suurin ongelmani oli sitten, kun hoipuin korkeilla koroillani rippikirkosta ulos, pysynkö pystyssä ja kun olin portaista selviytynyt lämähtämättä turvalleni, runttasin korot rappurallin väliin. Siinä olin kiikissä kuin jänönen. Ihanien kullanhohtoisten remmikenkieni silmiä hivelevä päällikangas (määreitä neljä siinä, siedettävän rajoissa!) meni ryttyyn ja sain kummiserkultani Matti Johannes Tiusaselta (k. 1993) kultaisen rippiristin.

Se putosi jonnekin tänne taloon viime kevättalvella. Otin takaisin panssariketjuun Paula-ortodoksikummisiskoltani saaman ortodoksiristin (erityistä ortodoksiristiä ei ole, kuten olen Aamun Koitto -lehteen vuonna 2009 artikkelissani itse kirjoittanut, mutta kuitenkin). Nyt pidän näyttävää ortodoksiristiä (olisi Paula-sisko voinut minulle vähän vaatimattomamman ostaa... kuulema koko oli Valamon senhetkisen valikoiman ainoa) niin kauan, kunnes saan Seinäjoen Lakeuden Ristissä kanssani kristilliseen avioliittoon vihityltä toiselta suomalaiselta aviomieheltäni jonkun hänen mieleisensä riipuksen.

Mieheni muisti syntymäpäiväni. En siis kopioi 4.11.201... käsin kirjoittamaani noloa kirjettä, jossa olin falskisti olevinani Marina Tsetajeva enkä osannut edes kirjoittaa venäläisen runoilijan sukunimeä oikein. Olin kirjoittanut Svetajeva ja naama menee punaiseksi, kun ajattelenkin sitä. En kopioi kirjettä kahdeksi kappaleeksi enkä lähetä mitään herra A:lle tai herra I:lle. Näin olen nyt päättänyt, minähän olen sangen jalo ihminen, kuten aviomieheni tynnyrinainen minulle puhelimessa raivosta puhkuessaan sanoi. Hänen raivonsa oli ylitsevuotavaista, koska oli menettämässä meduusan otettaan aviomiehestäni.

En lähetä, sillä synttäripäiväni oli ihana. Söimme pielavetisen Kala-Jounin kalakojussa lohta ja salaattia sekä ostimme ahvenfileitä syntymäpäiväkukkoa varten. Synttäri-illan päätteeksi mieheni leipoi minulle ahvenkukon.

Kotimaan synttäripäivänäni tulleessa numerossa Emilia Karhu kakkossivun Aluksi-palstalla kirjoittaa otsikolla Syntikäsityksistä. Espoolainen teologian ja tanssitaiteen maisteri Sanna Urvas on väittelemässä tohtoriksi klassisen helluntalaisuuden käsityksestä synnistä ja pahasta.

Pahus, on lähdettävä täältä koneen äärestä. Apokatastasisaiheesta jatkan. Joskus. Jätän Kotimaan tähän näppikselle auki.