Hannat Kuusela ja Nikkanen ja muuta

Työstä, työelämästä ja työelämän loppumisesta ja muistamisesta ja Maria Stepanovan Muistin muistolle, Armeniasta, hellareista ja glossolaliasta, Etelä-Saimaasta poimittua lopussa, Hitonnainenkin vielä

su 15.11.2020

Kiitos Hannulan Ullan, että jouduin miettimään Voima-lehden päätoimittajaa. Samalla nimittäin huomasin, että olin sekoittanut Hannat Kuuselan ja Nikkasen. Hannoista nimenomaan Kuuselan haastattelu oli hiljattain Suomen Kuvalehdessä ja siinä kerrottiin, että hän juuri on Voima-lehden entisen päätoimittajan Kimmo Jylhämön puoliso. Hanna Kuusela ja Kimmo Jylhämö kävivät yhdessä tekemässä Slavoj Žižekistä haastattelukirjan Politiikkaa, idiootti!

Se pitäisi jokaisen valtamedian toimittajan lukea. Ehkä valtamedian toimittajat ovat nyt alkaneet jotain muutakin lukea kuin toisiaan. Hesarin toimittajat Iltalehden toimittajia ja Ilta-Sanomien toimittajat Iltalehden toimittajia. Siinä ei paljoa maailmankuva laajentunut.

Hanna Kuusela on tällä hetkellä Tampereen yliopiston Informaatiotekonologian ja viestinnän tiedekunnan akatemiantutkija. Kirjoitin, että olen lukenut häntä tai siis että olen lukenut Hanna Nikkasta vuodesta 2007. Tarkoitin Hanna Kuuselaa ja vuosi oli sitten 2008. Hanna Kuusela on kirjoittanut yhdessä Mikko Rönkön kanssa kirjan Puolueiden kriisi ja Maailmantalouden ABC:n kera Matti Ylösen, jonka ihanan, lämpimän, suloisen äidin minulla on kunnia tuntea melko henkilökohtaisesti; Matti Ylösen äiti Ritva Ylönen oli ammoin Lapilahdella Aikataikassa kertomassa Päätalo-tutkimuksestaan.

Ritva Ylösen ansioista aloin perehtyä Kalle Päätaloon ja joitakuita Päätaloja tulin lukeneeksi. Ihan kuin olisi oman iskän elämää lukenut. Semmoista se on varmaan ollut meidän iskälläkin. Sukupuolitautisairaalasta rintamavuosina en tosin ole iskän legendoissa kuullut. Äiti varmaan olisi rollinut minulle vihanpäissään, kun olin pieni, jos sellaista olisi ollut.

Äiti oli vähintäänkin yhtä mustasukkainen kumppani kuin minä nyt. Kyllä äitikin oli mustasukkainen takautuvasti. Harmittaa, kun en iskän morsiamien nimiä painanut mieleeni. Äiti niitä päästeli suustaan kuin myrkkysylkyjä.

Minäkin voisin: Sssssssssa..........sa.... sa..... Satiainen ............... Sssssssssss.... Assssssssssssssssssssss....as.... as.... perssssssse.

Hanna Kuuselan artikkelia "’Mikä tahansa Suomeen muuttanut muslimiperhe.’ Realistinen lukutapa Anja Snellmanin Parvekejumalien vastaanotossa."  Hanna Kuuselan CV:n mukaan se on ilmestynyt Kulttuurintutkimus-lehdessä 31:3, 25–36, mutta minä ehkä luin artikkelimukaelman Voima-lehdestä. Olin menossa korvaamaan Kuopion demarinaisten tilaisuuteen - tätä ei kyllä usko kukaan, mutta näin oikeasti on - Marina Guzeninaa (sdp, missä nyt lienee?). Kuopion demarinaiset olivat kolmannen kerran uskoneet, että Marina Guzenina tulee Kuopioon ja niin vain teki hän oharin. Perui tulonsa. Demarinaiset sanoivat, että se on laitimmainen kerta, kun he rouvan Savoon kutsuvat ja kääntyivät minun puoleeni.

Minulle annettiin otsikoksi monikulttuurinen avioliitto tai jotain sinne päin. Onneksi satuin lukemaan Hanna Kuuselan artikkelin Anja Snellmanin Parvekejumalista, kun valmistelin alustustani. Sain Kuuselalta aiheen käännellä huiviasiaa. Minähän jo ennen Leonidia hiimailin Venäjän ortodoksisen kirkon liepeillä ja luostarissa sekä pyhäköissä vallitsevat Venäjällä tiukemmat pukeutumissäännöt kuin Suomessa.

Kesällä 2014 Anna käännytettiin pois Pietarin Lavran kirkon ulko-ovelta, sillä Annalla oli pissirajaan ulottuva hamonen yllään. Kummallekin pissikselle ostimme Lavran edustan kioskista liukuvat huivit hiusten peitoksi. Eiväthän ne päässä pysyneet, mutta huivista kirkkoon pääsy ei ollut kiinni. Eikä oikeasti hameestakaan, sillä Marialla oli jalassaan shortsit. Vielä pahempaa. Maria vain sattui käyttämään liikkumiseensa hellyttävää lasten pyörätuolia - entinen pikku keskonen - ja Annalla oli naamalla tavanomainen nyrpeä ilmeensä.

Maria sai vammaispointseja ja hän pääsi kirkkoon sisään. Me Annan kanssa käveleskelimme Lavran hautausmaalla vai oliko niin, että Matti käveli Annan kanssa. Tammikuussa 2015, kun olimme Konevitsan ry:n hallituksen avustajina koko perhe Pietarissa, saimme kunnian osallistua Lavran veljestön juhla-aterialle. Minua nauratti ja arvelutti taas tyttöjen vaatetus. Annalla oli farkut, jotka kiristivät niin, että minusta tuntui kuin leukaperiäni olisi revitty.

Marialla myös, mutta Maria käytti taas tuolia ja sai hellyytyspontsit.

Oli upea hetki, kun veljestö kajautti Lavran kaikuisassa ruokasalissa ruokarukouksen resitaatiolaululla. Toivottavasti edes se on jäänyt tyttöjen mieleen. Ja se, että hotellin respa huomasi tyttöjen synttärit. Maria täytti 16 vuotta ja Anna 15. Ensin sai Maria hedelmä- ja herkkukorin hotellihuoneeseen ja lähtöpäivänä Anna.

Toivottavasti penskojen aivopoimuun on tarttunut edes himppunen mutsin tulkkauksista Pietarin hienoilla illallisilla. Puhuimme konevitsalaisten kanssa Armenian ortodoksisesta kirkosta ja helluntailaisuuden alkulähteistä Azuza-kadun herätyksessä Los Angelesissa sekä miten pähkähulluja fraktioita on Ukrainan ortodoksisessa kirkossa.

Olin juuri kuullut Lapinlahden peruspalvelulautakunnan Heikkis-Esalta, että Los Angelesin Azuza-kadun kieppeille helluntaiherätyskortteleihin oli muuttanut kovasti Armeniasta paenneita orientaaliortodokseja. Uskon kyllä Heikkis-Esaa. Venäläisten superortodoksien parissa ei otettu kuuleviin korviin sitä, että edes orientaaliortodokseista olisi voinut joskus tulla hellareita. Nojoo, ajattelin, diipa daapa, on sitä kapeaa näkemystä muuallakin kuin koto-Suomessa.

Helluntailiikkeen perustajaksi sanottu Charles Parhamin isä oli katolinen ja äiti kveekari. Parham on saanut myöhemmin syytteen sodomiasta - siis hän on ollut homoseksuaali. Helluntailiikkeen alkuun liittyy kielillä puhumisen armolahja, josta Terhi Törmälehto on kirjoittanut gradun otsikolla Pyhää puhetta ja salattuja sanoja. Suomenkielisten uskovien glossolalia.

Luetutin Terhi Törmälehdon varmaankin hyvin autofiktiivisen romaanin Kuin vuoret järkkyisivät Kaskikuusen kansalaisopiston kirjallisuuspiirissäni ja kirjan käsittelyä varten tilasin kaukolainana Törmälehdon gradun. Kopioin gradusta joitakin sivuja kirjallisuuspiiriläisille.

En ymmärrä, miksi piiriläiset olivat jotenkin happamia tästä ja monesta muustakin asiasta kirjallisuuspiirissä. Tunsin, että tyylistäni kaivaa tietoa ja innostua siitä, ei pidetty. Ehkä Lapinlahdella vain on sellainen kulttuuri, että ei saa tietää, ei saa nähdä eikä ainakaan saa sanoa, että olen nähnyt sinut. Gradu oli mielenkiintoinen ja tuli ainakin minun mietittyä kielillä puhumisen armolahjoja.

Noh, seuraavana vuonna minua sitten ei enää haluttukaan kirjallisuuspiirin vetäjäksi. Sain varmaankin huonoa palautetta. Piiriläiset äänestivät minut pelistä ulos ja peukuttivat alaspäin ja mitäs vielä.

Joka tapauksessa huomasin, että taas olin ajatusteni kanssa väärässä kontekstissa, kun tulkkasin Konevitsa ry:n hallitusta venäläisille kirkkohenkilöille Pietarissa. Ei saa edes ajatella sellaista, että joku ortodoksi voisi olla joskus 1900-luvun alussa osallistunut helluntailiikkeeseen. Juuh.

Azuza-kadun herätyksen päähahmo on ollut Wilhelm Seymour ja hänen taustansa on katolisuudessa. Kun herätysliike alkaa, ei voi olla niin, että herätysliikkeeseen liittyjät ovat neitseellisiä ja syntyneet lumpeenlehdellä. Kyllä on niin, että jokainen tuo oman taustansa kuhunkin tilanteeseen. Oli sitten vaikka alunperin armenialainen orientaaliortodoksi.

Heikkis-Esan kertomassa saattaa olla perääkin, sillä armenialaisia lähti pakoon niin kotimaastaan kuin Turkin Anatolian puolelta Amerikkaankin 1900-luvun alussa. Vuonna 1909 ja 1915 olivat armenialaisten kansanmurhat. Murhaajina ja karkottajina olivat nuorturkkilaiset. Tähän liittyy Vuoristo-Karabahin konflikti, josta tein Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan alkeiskurssiharjoitustehtävän 1980-luvun lopulla.

"Vuonna 1905–1907 käytiin ´armenialaisten ja tataarien sota´. Azereita kutsuttiin tuohon aikaan tataareiksi. Sota alkoi, kun armenialaiset surmasivat azereihin kuuluvan koulupojan ja kauppiaan. Joukkomurhat alkoivat, kun Venäjällä alkoi vuoden 1905 vallankumous. Niitä tehtiin puolin ja toisin." https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoristo-Karabahin_konflikti

Maria ja Anna eivät oikeastaan ole venäläisiäkään, vaan paljolti tšuvasseja, jotka puolestaan ovat suomalais-ugrilaisten ja tataarien ristisiitoksia. Onneksi he molemmat ovat päässeet pois Lapinlahdelta. Toivottavasti he eivät koskaan palaa tänne. Ei saa tulla niin pahaa paikkaa, että harkitsisivat Lapinlahdelle palaamista. Jos sellainen tulee, ennemmin ammun itseni sauna-rengasvarastomme takana, joka on kyllä Meijerin toimintakeskuksen piha ja joka on kyllä oikeastaan keidas.

Tässä pitäjässä on jotain kieroa ja tukahtunutta. En tämän enempää mene siihen tässä merkinnässä. You know what I mean. Paitsi tietysti, että kumpikaan sekä Asssss että Sssssa eivät ole alun perin lapinlahtelaisia, mutta onko perverssi ja kaksinaamainen ilmapiiri vetänyt heitä puoleensa?

Ja kyllä! Kyllä! Kyllä vituttaa se, että joudun täällä insestiperverssillä paikkakunnalla miettimään, saanko avata suuni Armeniasta, Azerbaidžanista tai Slavoj Žižekistä. Astunko jonkun - ehkä jopa ihanan mussukkaaviomieheni ja hänen laahuksenkantajiensa varpaille? Vittuuuh, joskus vielä tanssin Hiacen katolla piikkikoroissa, josta irrotan kantalaput. Kun minä joskus täältä pääsen, kuten lapseni ovat päässeet, en pieraisekaan tänne suuntaan.

...

Maria ja Anna ovat voidellut Venäjän ortodokseiksi jo soseiden syöntivuosinaan. Me kun olimme rutiköyhiä, Leonid antoi tytöille katselu- ja pureskelukirjaksi minun 1990-luvulla Venäjältä tuomisina kantamani pikku kirjasen The Subjects of Early Russian Icons. Ja nyt on ihan pakko sanoa! Olen nähnyt Moskovassa asuessani alkuperäisen tai ainakin alkuperäiseksi väitetyn Andrei Rjublovin ikonin Pyhä kolminaisuus.

Onneksi kaiken nomenklatuurassa patsastelun ohella ehdimme Pietarissa 2015 tavata lasten veljeä Ljovaa ja hänen pikkuista Matfeitaan ostoskeskuksessa. Vaikka pitäähän sitä joskus pokkuroida ja olla fiinejä, että pääsee mainitsemaan muistelmissaan.

Suomen Kuvalehdessä (44/2020, 30.10.2020) oli uusien Raamatun kääntäjien koko sivun mainos, joka kysyi, puhuiko Jeesus aikanaan raamattua. Esimerkiksi Raamatun kohta "Autuaita ne, joilla on vanhurskauden jano, heidät ravitaan." (Kirkkoraamattu 1992) on nyt paljon parempi "Onnellisia ne, joilla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano: he saavat kylliksi." (UT 2020)

Ortodoksiksi kyseessä on autuuden lauseet, joka kuuluvat palveluksessa näin:

Herra muista meitä valtakunnassasi

"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Herra muista meitä valtakunnassasi
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Herra muista meitä valtakunnassasi
Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan. Herra muista meitä valtakunnassasi
Autuaita ovat ne jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Herra muista meitä valtakunnassasi
Autuaita ovat laupiaat, sillä heidän osakseen tulee laupeus. Herra muista meitä valtakunnassasi
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Herra muista meitä valtakunnassasi
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät on kutsuttava Jumalan lapsiksi. Herra muista meitä valtakunnassasi
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Herra muista meitä valtakunnassasi
Autuaita olette te, kun ihmiset solvaavat ja vainoavat teitä ja valhetellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa minun tähteni. Herra muista meitä valtakunnassasi
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkanne on oleva suuri taivaissa.Herra muista meitä valtakunnassasi
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen. Herra muista meitä valtakunnassasi."

Autuuden lauseet ovat Jeesuksen vuorisaarnasta ja sen tajusin vasta tutkiskelussa Jehovan todistajan Sonnisen mummon kanssa. Osaan autuuden lauseet ulkoa siten, että liturgiassa pystyn seuraamaan niitä puoliääneen itsekin resitoiden.

Anne Flinkkilän haastattelussa Flinkkilä & Kellomäki -ohjelmassa olivat Memento Mori -sarjakuvakirjan piirtänyt Tiitu Takalo ja aivotutkija Mona Moisala. Tiitu Takalolla oli ollut aivoverenvuoto ja Mona Moisalalla aivoinfarkti. Aivotutkijalta puuttui näkökentästä puolet eikä hänellä ole ajokorttia. Silti hän on tutkija.

Ohjelmassa oli puhe siitä, että musiikki auttaa aivojen eheyttämisessä. Se on totta. Niin totta. Minä toivuin TIA-kohtauksistani nimenomaan ortodoksisen kirkkomusiikin avulla ja nimenomaan slaavilaisen kahdeksansävelisen kirkkomusiikkigenren avulla. TIA-aivoni pitävät nykyään mielestäni vähän poliittisistakin syistä Suomen ortodoksisessa kirkossa muodikkaaksi tullutta bysanttilaista kirkkolaulua uikutuksena.

...

Höpsistä, kuljinpa kauas Hanna Kuuselasta ja Hanna Nikkasesta. Hanna Nikkanen on sitten ollut Voima.fi -lehden ja Long Playn päätoimittaja. Minulla ei ole mitään selitystä sille, miksi nämä Hannat ovat tähän päivään asti olleet minulle yksi ja sama ihminen. Toinen on kirjoittanut upeita juttuja sukunimellä Nikkanen ja toinen artikkeleja sukunimellä Kuusela.

....

Kerään tähän nyt kaiken, mitä olen viikonloppuna miettinyt. Sitten menen ulos ja kannan loput vanhojen telineiden osat niille kuuluvalle paikalle ja ehkä raahaan kattohuopien palaset jätekuormaan.

Suomen Kuvalehdessä 45/2020 Anu Koivunen, mediatutkija ja sukupuolentutkimuksen professori, kirjoittaa siitä, että Apu-lehdestä on irtisanottu kaikki kirjoittavat toimittajat. Tästä Hannele whatsappailikin reilu viikko sitten. Osallistun Suomen Kuvalehti -keskusteluihin vähän viipeellä, sillä odottelen aina Mehtosen Reetan minulle välittämiä aikakauslehtikuormia. Mutta minnekäs tässä on kiire.

Anu Koivunen sanoo sen, mitä olen ajatellut ainakin niin pitkään kuin minulla on ollut blogi ja sitäkin ennen: "Populistisessa medianvastaisessa puheessa toimittajat nähdään eliitin edustajina, mutta todellisuudessa ammatti on proletarisoitunut. Iso osa toimittajista on nykyaikaista työväenluokkaa, jossa joustotyö on normaalitila: määräaikaisuuksia ja silpputyötä." (SK 45/2020, 6.11.2020 s. 13)

Otin paperit pois Tampereen yliopistosta juuri ennen kammottavaa lamaa helmikuussa 1992. Silloin ja jo oikeastaan aikaisemmin, syksyllä 1991, kun tulin Kuopioon työttömäksi aviovaimoksi, sinetöin itseni prekariaattiin. Olin tosiaan lokakuun 1991 työttömänä. Se oli ihanata, sillä tuleva aviomiehenikin oli työtön ja saatoimme tutustua toisiimme aamulla, illalla, päivällä ja yöllä 24h/vrk, se oli siis taivaallista (seksiä), mutta maksoi minulle sen, että jouduin sivuun toimittajan työuralta.

Minulla ei ole koskaan ollut toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta.

....

Samassa Suomen Kuvalehden numerossa Tommi Melender kirjoittaa otsikolla Leikin loppu (SK 45/2020 s. 44 - 47) siitä, kuinka työelämä kovenee, mutta samalla infantilisoituu. Melender kysyy, mitä jää jäljelle, jos työtä ei ole.

Artikkeli oli hyvä. Kiva on, että Melender, kuten Ruben Stillerkin, ovat alkaneet kirjoittaa kriittisesti markkinaliberalismista ja ovat huomanneet, että keskiluokka on tuhoutumassa. Eläköön! Seuraavaksi pitää alkaa kirjoittaa siitä vallankumouksellisesta ajatuksesta, että kun ei tarvitse enää huolehtia omasta työelämäkelpoisuudesta - minä en esimerkiksi kelpaa enää kuin omaan yritykseeni - voimme oikeasti olla vapaita ja tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta!

Tätä julistaa jopa Emilia Vuorisalmi kirjassaan Rakkaus haltuun. Kuuntelin sitä eilen telineosia roudatessa ja päätin, että hyvä on kirja. Joutokäyntiä oli alussa, mutta kirja ei saanut minua samanlaisen raivon valtaan kuin Panu Luukan Yrityskulttuuri on kuningas.

Venäläiskirjailija Maria Stepanova kirjoittaa Muistin muistille -kirjassaan Suomen Kuvalehden (14/2020, 3.4.2020 s. 56), että menneisyyttä penkovan on varottava rakentamasta historian sirpaleista johdonmukaista kertomusta suvusta, minuudesta tai kansallisesta identiteetistä. Jos kertomusta kirjoittaa, on hyväksyttävä se, että kertomus on vaillinnainen ja valheellinen jopa.

Niinpä niinpä. Stepanovan Muistin muistille on kirja, jonka luen heti, kunhan sallin itselleni lukea jotain muuta kuin opintoihin liittyvää. Ja opintoihinkin liittyvää saan lukea heti, kunhan työnohjauksen oppimispäiväkirjani on valmis. Perjantaina oppimispäiväkirja ei edistynyt yhtään eikä eilenkään eikä tietenkään tänään.

...

Matti tuli sisään keittämään frikadellikeittoa. Esittelin hänelle Etelä-Saimaassa tänään ollutta emeritus arkkitehti Raine Valtosen haastattelua. Valtonen sanoo sen, minkä minä ja Matti olemme huomanneet jo aikapäiviä sitten, Raine Valtonen on huomannut asian varmasti aikaisemminkin kuin aikapäiviä sitten, mutta häneltä ei ole kukaan sitä kysynyt.

Valtonen arvelee, että suomalaisen rakentamisen laatu on mennyt persiilleen suureksi osaksi siinä vaiheessa, kun rakennusmestareiden koulutus lakkautettiin. Myöhemmin rakennusmestareita alettiin taas kouluttaa, mutta käytäntö oli koulutuksesta jo ehtinyt kadota. Lisäksi rakennusurakat on ketjutettu kaikenkarvaisille aliurakoitsijoille ja työmaan vastaava mestari ei enää voi valvoa sitä, tehdäänkö työ hyvin. Työmaan vastaava mestari on nykyään enemmän liikenteenohjaaja, joka päästää eri firmojen autoja ja työntekijöitä sisään.

Tämän huomasi konkreettisesti mieheni Matti työskennellessään Helsingissä talvella 2005. Rakennustyömaat olivat pääkaupunkiseudulla aivan hurlumhei ja minä kärvistelin Lapinlahdella yksin ja talomme yläkerrassa istui hullu kuin tatti. Tuli aamulla kello 8 niin sanotusti töihin ja lähti kello 16 pois. Aivan kammottavaa.

Myöhempien tapahtumien valossa tätä on vaikeata antaa aviomiehelleni anteeksi.

Toinen juttu, jonka luin tämän sunnuntain Etelä-Saimaasta kokonaan oli Eksoten ylilääkäri, päihdepsykiatri Juha Kemppisen haastattelu siitä, miten hän on vuodesta 2010 lähtien järjestellyt Eksoten mielenterveys- ja päihdehuoltoa tuotantotalouden opein.

Olen käynyt Ysaon päihdetyön koulutuksen hoitoonohjauksesta vuonna kuokka ja kivi. Koulutukseen kuului Juha Kemppisen erinomainen koulutuspäivä. Pitää nostella nyt kaikki kissanhäntäni! Näin neuvoi Emilia Vuorisalmi elämäntaitokirjassaan Rakkaus haltuun.

....

Päivän ehdoton piristys oli Savon Sanomissa ja muissa maakuntalehdissä ilmestynyt sunnuntaijuttu Sanna Kummusta. Blogisti Hitonnaisella oli pääkuvassa pinkit hiukset, kukkaseppele, keltainen hamospaita, vihreät housut ja kirkuvan keltaiset kumisaappaat.

Tämä on hyvä huomio Hitonnaiselta: Tunnen vihaa, en ole vihainen!

https://hitonnainen.fi/tunnen-vihaa-en-ole-vihainen/