Jouni Tossavaisen Taistelevia metsoja kuuntelin eilen melkein neljä ja puoli kilometriä

Ylen MOT:ssä eilen kunta-asiaa, kuntakonsultti Laesterä kiertää Suomen kuntia pelottelemalla valtuutettuja itsellään eli Pälkäneen kunnanhallituksen puheenjohtajalla

ti 24.11.2020

Aloitimme Matin kanssa Jouni Tossavaisen Taistelevien metsojen kuuntelun sunnuntaina, kun ajoimme Jyväskylään ja takaisin. Nyt lapsella on talvirenkaat ja yksi huoli vähemmän. Lapsen kolarista on viisi vuotta. Heidän päälleen liukui juuri kortin saanut lapinlahtelainen tyttö Leppälahdessa Maaningan puolella. Pahiten loukkaantui kolarin aiheuttaneen tytön poikaystävä ja toisiksi pahiten minun lapseni.

Aitolapinlahtelaiseen tapaan asiasta ei puhuttu eikä puhuta. Meihin ei ole ottanut yhteyttä jälkikäteen asian käsittelemiseksi sen enempää perhe, jonka autossa lapseni oli, tai onnettomuuden aiheuttaja. Olisin halunnut puhua kaikesta siitä, mitä onnettomuudesta seurasi. Asiat täällä painetaan vain vittu villaisella, kuten Lapinlahden vasemmisto ry:ssä ollut seksuaalisen häirinnän tapaus.

Häirintä on koko yhteisön asia. Pienenä vinkkinä Lapinlahden vasemmiston suuntaan - seuraavassa vuosikokouksessa esityslistalla tapaus voisi olla omana kohtanaan enkä mitään muuta entisenä puheenjohtajana pyydä kuin sitä, että asia käsiteltäisiin kerran kunnolla niin, että siitä tehtäisiin pöytäkirjamerkintä ja sen jälkeen siihen ei tarvitsisi palata.

Nimittäin! Siihen, että vetäydyin aikoinaan Lapinlahden vasemmisto ry:n puheenjohtajuudesta, häirintätapaus liittyy olennaisesti. Häiritsijä häiritsi aviomiestäni tekstiviestein jo vuonna 2006. Mutta eihän täällä tällaisista asioista voi puhua. Vaikka olin pudottanut ahdistelijan johtokunnan varajäseneksi, tein sellaisen virheen, että johtokunnan varajäsenet tulivat kutsutuiksi kokouksiin. Ahdistelija käytti tilaisuutta hyväkseen, tunki kokouksiin ja käyttäytyi niissä kuin koulukiusaaja.

Tiedän toimijoita, jotka ovat juuri ahdistelijan vuoksi jättäneet Lapinlahden vasemmiston. Ahdistelijalle ei käy puheenjohtajaksi kuin mies ja hänen on pitänyt kalvaa toiminnasta ulos ylipäätänsä naiset, jotka uhkaavat hänen suosikkimiestensä asemaa. Tai oikeastaan hän koettaa järsiä järjestöstä pihalle kaikki miehetkin, jotka eivät suostu hänen .... nnohhh.... valtaansa.  Valitettavasti oli niin, että ahdistelijan suosikkimiehistä ensimmäinen - vai pitäisikö sanoa päällimmäinen hyvin konkreettisessa mielessä - oli aviomieheni.

Ahdistelija usuttaa ihmiset toisiaan vastaan. Lipoo sopivassa paikassa ja panettelee selän takana. Olipa mielenkiintoista lukea ahdistelijan tekstiviesti siitä, kuinka hän koetti saada aviomiestäni jatkamaan järjestön puheenjohtajana. Aviomieheni ei jatkanut, mutta irrottautui järjestöstä tekemällä minusta johtokunnan silmissä mustasukkaisen hullun ja mielipuolisen hoidokin. Ahdistelijasta hän ei päässyt eroon. Häirintä jatkui vielä viime kevättalveen asti.

Kaikkein mielenkiintoisinta on, että häiritsijä on uhkaillut minua poliisilla. Luin eilen Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taitoa hieman alusta. Teos kuuluu johonkin kohtaan kirjoittamisen aineopintoja ja olen sen hankkinut lukeakseni vähin erin kokonaan. Repesin röhönauruun teoksen alussa, jossa sanotaan, että taide lähtee yksityiskohdista. Sen sijaan Väestöliiton mukaan pettäjän ei missään nimessä tule kertoa yksityiskohtia, jotka piirtyvät petetyn verkkokalvolle filminpätkän tavoin.

Ymmärrän kyllä Väestöliiton neuvojia, mutta voi että oli virolaissyntyinen Antto Terras osannut sanoa Huorintekijän ABC:ssä viiltävästi: "Huorinteosta narahtaminen riisuu loputkin roolivaatteista, jotka villeinä petturihetkinä ovat vahingossa päälle unohtuneet. Kulissien ylläpitoon uhrataan monesti perheissä enemmän aikaa kuin yhdessäoloon."

Kehitän vielä pakahduttavaa kaunokirjallisuutta liukuvoiteista tai siitä, kuinka luomu metsänneito, neitsyt ennen sukupuoliyhdyntää, sen aikana ja sen jälkeen, kostuu pelkästä marraskuisesta metsäkävelystä. Mikähän oli päivämäärä, hm, taisi olla 27.11.2019. Tai kirjoitan vielä novellin siitä, kuinka matkarakastaja lähtee kesken hyvin valmistellun aktin kahvinkeittoon.

Jo riittää paskan lässytys anteeksiannosta! Jari Sinkkosen sanoin: "Inhoan falskia positiivisuutta: ´Menenpä nyt raittiiseen ilmaan ja ajattelen, että mulla on kaikki hyvin.´ Se on kuin pakkasella kusisi housuunsa, lämmittää hetken. Jos asiat kroonisesti tuntuvat olevan päin helkkaria, suosittelisin purkamaan ajatuksia terapeutin tai ystävän kanssa. Se vapauttaa voimavaroja. Voi tulla tunne, että oli menneisyydessä jotain hyvääkin."

https://www.apu.fi/artikkelit/jari-sinkkonen-inhoan-falskia-positiivisuutta

... 

Pääsin sunnuntain maratonkuuntelulla kauhusta, että en Taistelevien metsojen kerronnassa osaa erottaa, milloin kertojana on kaikkitietävä, milloin Ville Huttunen, milloin Kipuna, milloin Unkas, joka on saanut nimensä intiaanikirjasta. Päätin, että joka tapauksessa kertojana on Jouni Tossavainen, joka kirjoittaa mitä upeinta hybriditietokirjaa, muttei halua itse tulla mitenkään esille.

Näin Tossavainen on kirjoittanut Kuohareidensa kolmannen osan lopussa - Minulle minän sanominen on ollut liikaa. Niinhän se on, mutta sangen ärsyttävää samaan aikaan. Mies piileskelee, en tajua, miksi. Toisi suoraan esille tietämyksensä ja ajatuksensa. Minä ajattelen niin.

Kun keksin tämän taas uudestaan Tossavaisesta, Taistelevat metsot muuttui ystävällisemmäksi ja ymmärrettävämmäksi. Koettaessani lukea sitä hermostuin, ärsyynnyin ja kiukustuin. Sitten kuuntelin Youtubesta kirjan johdannon itsensä kirjailijan lukemana ja ajattelin, että kuunneltuna esimerkiksi seuraavaan lainaukseen lihavoimani lause on siedettävä, ehkä jopa nautittava, jos oikein suopealla päällä kuuntelen: "Oppipojan housun polvet saavat aamukasteen polun päälle taipuneista heinistä. Kiven löytäessä kengän huojellun pientareen puolelle." (Jouni Tossavainen Taistelevat metsot s. 10)

Eilien aloitin merkintää Taistelevista metsoista, mutta eksyin. Olisin kirjoittanut pidempään siitä, että olen erikielinen. Savo olisi ihan oma kielensä, jos Suomen historia olisi mennyt toisin. Jouni Tossavaisella on savonkielinen syntaksi. Hän yhdistelee lauseenjäseniä murteellisin yhdistelmin. Kerronnan poljento on murteellinen. Eikä savo ole tarkoitettu luettavaksi. Tai on varmaan. Savolaisille. Minä tajuan savonkielisiä mieluummin kuuntelemalla.

Jotta ymmärtäisi toisenrakenteisilla aivoilla savoa, pitää olla kiinnostunut semiotiikasta. Matti Mäkelä kirjoitti Jouni Tossavaisen Kuoharit-arvostelussaan seuraavaa: ".....Mutta kun tällaisella lauseella kuvataan syy- ja seuraussuhteita, alkupään ajatus hukkuu armotta loppupään uusien rajoittavien tai laventavien määreiden alle."

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005944672.html

Minä en missään nimessä ole länsisuomalainen syy- ja seuraus-ihminen. Olen kannakselainen (Sorjoset tulivat ennen vuotta 1540 Muolaalta tai Äyräpäästä, Tiusasissa on sorbigeenejä) - ja kärsimätön. Jos ajatus ei aukea välittömästi, avaan sen vaikka hakulla, ellen tuskastu heti kättelyssä niin, että en edes yritä.

Annoin Taisteleville metsoille mahdollisuuden avautua Storytelin äänikirjana. Eilen tein aamulla pienen lenkin Mykkäsen pellolla ja illalla vielä soramontulla Pimun kanssa ja kuuntelin Tossavaista melkein neljä ja puoli kilometriä. Tänä aamuna ennen Seppo Hoffrénin konsulttitoimiston Esimiesvalmennus rakentamisen ja rakentamiseen liittyvien toimialojen yrityksille -koulutusta kuuntelin Taistelevia metsoja kaksi kilometriä.

Koulutuksessa käsittelimme missiota, visiota, yrityskulttuuria ja arvoja. Luulisi, että olisin nuita asioita käsitellyt jo ihan tarpeeksi. Varmaan minä olen, mutta olen jäänyt missioineni, visioineni ja arvoineni aika yksin. Kaiken päällä ovat istuneet sekä Tynnyrinainen että Satiainen. Tai ei! Eivät he ole missioiden, visioiden tai arvojen päällä istuneet, vaan aviomieheni. J’accuse…!

Meillä oli aivan mainio ja eläväinen kouluttaja, Heli Väliharju, rakentamistalouden diplomi-insinööri. Olin herännyt aamulla kello viisi ja oli pakko heilutella käsiäni ja elehtiä, jotta olisin pysynyt zoomissa hereillä. Ajattelin, että viis siitä, vaikka muut kurssilaiset olivat välillä mykkiä kuin lehmäntatit koivumetsässä. Minä olen minä ja oma ärsyttävä itseni, paistakaa voissa, kierittäkää höyhenissä, minä en itseäni enää kutista.

En malta millään odottaa kahta viikkoa, kun on seuraava jakso! Siellä väännetään swottia. Swottia rakastan. Sain viimeksi osallistua sellaisen tekoon kököömysvaalityössäni eduskuntavaalien 2019 alla. Työrupeamani oli ihana aivoja rassaava yli puolivuotinen. Keidas tässä paskassa, mitä nielin aviomieheni taholta tietämättäni.

Ja aviomieheni versio on se, että juuri näiden keitaideni takia hän teki mitä teki. Voi olla. Minä pysyin hengissä omissa töissäni. Tämä on ristiriita, joka ei vain ratkea, vaikka sitä kuinka kääntelisi. Kääntelemällä asiaa se kuitenkin pienenee. Mätä tulee vähitellen ulos. Ajatelkaa. Että on kokenut sen, minkä olen kokenut, ja sitten vielä sanottaisiin, että et saa puhua tai kirjoittaa siitä.

Illalla pötköttelimme makuuhuoneessa, jonka varustaminen oli muudan niistä projekteista, joilla aviomieheni varmisteli sitä, että en jätä häntä, "kun Anna on muuttanut pois kotoa". Näinhän se oli. Näin olin uhannut siitä lähtien, kun Anna aloitti lukion. Ei se ollut uhkaus. Jos avioliittomme ei olisi muuttunut, olisin häipynyt. Olin jo matkustamassa junalla Lapinlahden ohitse torstaina 16. tammikuuta 2020. En tiedä, missä olisin astunut junasta ulos, mutta olin syvällä, syvällä kirjoituksissani ja sitten aviomieheni soitti. Hän kysyi, monelta juna on Lapinlahden rautatieasemalla. En tiennyt, sillä millään ei siinä kohtaa ollut enää mitään väliä. En tiennyt, missä olin, missä juna oli ja minne juna oli menossa. Se oli samantekevää, olin niin tekstissäni. Hurmiossa, flow´ssa.

Matti löysi Youtubesta Knalli ja sateenvarjo -elokuvan. Katsoin sitä vierestä vähän aikaa ja käännyin sitten Helinä Koiviston Ulkomaalaissuomen syntaksia -julkaisun puoleen. Tästä keskustelimme aamulla vähän ennen seitsemää, kun Matti oli Kuopion museon savutupatyömaalla viisi minuuttia ennen työajan alkamista ja ihmetteli, missäs meidän firman työläiset ovat. Sanoin, että eihän kukaan, jumalaut´, ole työmaalla ennen kuin kello on tasan, älä luule.

Sen jälkeen kysyin, miksi Matti ei katsonut loppuun Knallia ja sateenvarjoa. Oliko syynä se, että elokuvana kässäri ei vain toimi. Vitsit ovat tårta på tårta - miksei kukaan muuten sano, että kakkua kakun päällä? Venäläisillä on sama sanonta: voinen voi. En kyllä muista Leonidin sitä käyttäneen. Tarkoitin voisella voilla, että ensin sanotaan vitsi monin hauskoin sanakääntein, sitten Pekka Autiovuori varmuuden vuoksi vääntelee naamaansa ja näyttää elehtien, että onpa vittuvitun hauskaa, kun on golfmaila housuissa.

Joo, sanoi Matti, lomakkeen täyttämisestä ei saa huimaa visuaalista draamaa. Ei hän sanatarkasti noin sanonut, mutta ajatus oli tämä. Uskon, että Matti oppii sanallistamaan asioita, kunhan häneltä sitä vain sinnikkäästi vaatii.

Knallin ja sateenvarjon pätkäkatselun (tällä tavalla ei suomen kielessä muodosteta verbejä, pätkätyöläiset eivät pätkätyöskentele, tämän asian opin Ulkomaalaissuomen syntaksiasta) jälkeen Matti käynnisti Ylen Areenalta MOT:n. Olin taas ärsyttävästi mikromanageroinut aikaisemmin illalla. Sanoin, että jos meinataan herätä huomenna viideltä, on meidän oltava pötköllämme puoli yhdeksän ja katsottava iltauutiset makkarissa.

Siinä tapauksessa meidän olisi vietävä koirat iltakuselle kello 20 ja annettava iltanappulat kello 20.16. Kuulostaa tosi naurettavalta, mutta näin minun on huolehdittava. Matin tehtävä on huolehtia siitä, että minä syön kahden tai korkeintaan kolmen tunnin välein. Jos en syö, tapan jonkun. Useimmiten vaaravyöhykkeellä on Matti. Verensokerini heittelehtii vaarallisella tavalla.

Pötköttely on sukua Jouni Tossavaisen Taistelevien metsojen termille rököllään. Minna Canth oli rököllään nuorempiin miehiin, niin juoruttiin vuonna 1884, jolloin Taistelevien metsot tapahtuvat. Rököllään-termiä Tossavainen käytti kaksi kertaa. En saa tähän nopesti ensimmäistä kohtaa. Koetan etsiä luettavasta kirjasta.

Kun perheeseen syntyy poika, voi isä iloita, että nyt sitä tässä perheessä kustaan kahdesta kyrvästä. Mistä ihmeestä Tossavainen on semmoisen sanonnan oppinut? Hyvä sanonta, ei voi muuta todeta. Nyt lähden soramontulle kuuntelemaan taas ehkä kahden kilometrin verran Tossavaista. Ja tämä sitten on härski lainaus Aarne Kinnusen kirjasta Viisi metriä syvistä asioista, joka on lainaus itse Paavo Haavikolta ja käy koulukirjaesimerkkinä lauseesta, joka on syntaktisesti oikein, mutta semanttisesti ihan päin vidua ja siksi niin kiehtova.

Ah, Noam Chomsky ja universaali kielioppi ja Vesa Heikkinen ja Täydellinen lause on mahdoton yhtälö.

Ai niin. Otsikossa oli eilisen Ylen MOT:n aihe. Terävät toimittajat kulkivat kuntien kuristajan Eero Laesterän perässä pitkin Suomea ja miespolo teki itse itsensä naurettavaksi. Eero Laesterä ja Hänen Konsulttitoimistonsa ovat laskuttaneet varmaan yhteensä jokusen miljoona euroa kunnista - muun muassa Janakkalan ja Haapaveden kunnilta siitä, mitä kunnat olisivat voineet tehdä ihan ilman Laesterän laskutustakin.

Eero Laesterä, Pälkäneen kunnanhallituksen kokoomukselainen puheenjohtaja, vau, mikä meriitti, siis kunnat ovat antaneet avokätisesti euroja Pälkäneen kunnanhallituksen puheenjohtajalle kuristustoimien keksimisestä - vähän niin kuin ampuisi itseään nilkkaan ja maksaisi sitten jollekulle siitä.

Tärkeää on, että Eero Laesterä on esiintynyt töykeästi ja ylimielisesti ja vihkinyt kuntien valtuutetuista valioyksilöt suureen salaisuuteen. Kun valtuutetut ovat saaneet luettavakseen säästöpaketin, ei sitä ole enää ollut aikaa alkaa purkaa tai palastella. Haapavedeltä haastateltavaksi tuli fiksun oloinen persu. Hän oli koettanut saada omiakin valtuutettuja puhumaan, mutta ei, Laesterän valioryhmästä ei rollita.  Asetelma oli kuin Lapinlahden kunnasta ajalta Kari Virranta, Soile Kuosmanen ja Ossi Martikainen, sancho panzanaan Matti Sollo, josta hänen päätoimittajakoulukaverinsa kertoi minulle, että lempinimensä oli Tollo. Onneksi ne ajat ovat ikuisesti takana - kiitos Varpaisjärveltä kuntaliitoksessa virranneen raikkaan ja melko demokraattisen ilman. Sekä tietysti luonnollisen poistuman.

Kerronpa tässä nyt vielä oman kokemukseni Lapinlahden kunnasta. Kun vaikeasti cp-vammainen esikoiseni oli vielä Matin ja Liisan koulussa, kunnan koulubudjetin mukaan määräaikaiset kouluavustajat sanottiin irti kesken vuoden. Soitin kunnansihteeri Matti Sollolle kauhun vallassa ja itku kurkussa. Irtisanominen merkitsi sitä, että cp-vammaiselta lapseltani olisi mennyt myös iltapäivähoito. Täällähän koululaisten iltapäivähoito oli liikkuva iltapäiväkerho ja liikkuvan iltapäivähoidon tädit nostivat kätensä pystyyn, kun vein sinne näytille lapseni: He sanoivat, että tänne ei vammaisia. (Oi vittu, kun vituttaa kuvio vieläkin. Tekisi niin mieleni karistaa tämän kunnan pölyt kantapäistäni, vaikka tiedän, tiedän, ajat ovat muuttuneet.)

Kunnansihteeri Matti Tolll ... anteeksi Sollo, minullahan on tämä lukihärö, tosiaan narisi minulle ylimielisesti, että ei ala repiä budjetista irti yksittäistapauksia. Siinä vaiheessa minua ei enää itkettänyt, vaan sanoin, että tuonpa sitten sinulle joka iltapäivä työhuoneeseesi lapseni iltapäivähoitoon. Ja muistutin kunnansihteeriä ystävällisesti siitä, että kouluavustajan tulee pyyhkiä vammaisen koululaisen pylly vessakäyntien jälkeen.

En muista, kumpi löi luurin korvaan - Tollllll... Sollo vai minä. Seuraavaksi soitin kunnanjohtaja Heikki Airaksiselle ja täytyy myöntää, itkin kuin vesiputous. Hävettää vieläkin. Uh, joka tapauksessa lapseni kouluavustaja sai jatkaa eikä iltapäivähoitoasiaakaan tarvinnut miettiä uudelleen. Kouluavustaja oli meille kuin perheenjäsen. Läheisempi kuin lapsen kummit, mikä kyllä kertoo tästä maailmasta kovin.

Tästä asiasta olen edelleen vihainen. Ei voi mitään. Lapinlahden vammaisneuvoston puheenjohtajana olen ollut sen jälkeen innolla pitkän aikaa. Sain olla mukana hyvin konkreettisissa asioissa. Ja meillä on hyvä joukkue!

...

Lopulta yksi kepuliini Haapavedeltä oli saanut torpattua Haapaveden kyläkoulujen lakkauttamisen suuren väännön seurauksena, vaikka istui itse kuristusryhmässä. Hän on sankari. Janakkalassa Laesterän valioryhmä oli keksinyt, että laskemalla uimahallin veden lämpötilaa, saadaan viiden tuhannen euron säästöt. Janakkalan uimahallissa on nyt kuitenkin yhtä lämmintä vettä kuin aiemmin, sillä uimahallikävijät vaihtoivat kylmän säästöveden takia naapurikunnan uimahalliin ja lipputulot romahtivat.

MOT:n ohjelmassa oli Eero Laesterän väikkärin hyväksynyt Pentti Meklin, joka oli Tampereen yliopistossa julkisoikeuden assistenttina, kun minä opiskelin toimittajatutkinnossa ja kunnallispolitiikkaakin perusteiden verran, olisihan tuota voinut älytä opiskella enemmänkin, mutta kun toimittajaopiskelijoiden joukossa oli asenne: kunnallispolitiikka on paskaa, en minä silloin edes niin ajatellut, sillä minua kunnallispolitiikka(kin) kiinnosti, mutten uskaltanut sanoa sitä ääneen.

Pentti Meklin heitti, että Suomen kuntien palvelut on mitoitettu kahdeksan miljoonan asukkaan Suomelle. Missä kohtaa Suomea näin on? Kuulostaa puolivillaiselta austerity- eli talouskuripolitiikalta. On taidettu itse emeritus Pentti Meklinkin koulutttaa New Public Managementiin.

Joka tapauksessa MOT:n toimittajat seuraavaksi voisivat perehtyä Meklinin heittoon. Missä tarkalleen ottaen Suomen kuntien palveluita on löysää. Esimerkiksi koulutoimen suunnittelu on hyvin helppoa. Oppilasennusteet voidaan tehdä tarkasti seitsemän vuoden päähän. Ei se mitään mystiikkaa ole. Sitten vain pitää päätää, mikä on oppilasraja, jonka alle kyläkoulun oppilasmäärä ei saa pudota.

...

Kaikkein vitsikkäintä oli, että Eero Laesterä uhkaili valtuutettuja valtionvarainministeriön mustilla autoilla. VVM tulee ja pakottaa kriisikunnat leikkauksiin. Ja voilá! Kuka onkaan Valtionvarainministeriön leikkausmiehiä. Eero Laesterä, Pälkäneen kunnanhallituksen puheenjohtaja!