Lapinlahden vasemmiston lukkiutuneisuus

ke 24.11.2020

Eilen yritin kirjoittaa liian monesta asiasta yhtä aikaa. Ajattelin tyhjentää kaiken, jotta tänään voisin vain laskea ja maksaa palkat sekä tehdä yhden maksupostitaulukon. Sekä kuunnella neljän kilometriä Jouni Tossavaisen Taistelevia metsoja. Keksin, että kävelen aamulla virkistävän lenkin Mykkäsen pellolla ja iltasella ehkä soramontulla, Väisälänmäellä tai Mykkäs-pellolla. Kokoan tarvittavat askelet useammassa erässä.

Minulla on Mielenterveyden keskusliiton Syty liikkeelle liikkumiskortti. Siihen kerätään liikkumisminuutit 16.11. - 13.12.2020. Harmi, että en kopioinut korttia tyhjänä, sillä ehdottomasti haluan kirjata ylös liikkumiseni myös 13.12. jälkeen. Tosin minuuttien sijaan panen isolla askelet. Kymmenen tuhatta askelta päivässä on minulle ihan liian iso määrä. Kolmeen tuhanteen olen tyytyväinen, mutta jos jonain päivänä saan kokoon vain pari tuhatta, saa olla niin.

Ihan tähän alkuun oikaisut: Aarne Kinnusen kirja Paavo Haavikon tuotannosta on nimeltään Kaksi metriä syvistä kysymyksistä. Jonain päivänä, kun minulla on aikaa ja voimia olla älyllinen, luen sen. Tai ainakin aloitan lukemaan. Paavo Haavikko kiinnostaa. Tai no, nämä kaksi metriä syvät kysymykset, oikeasti. Olen Haavikkoa haastatellut puhelimessa ja antanut Savon Sanomien silloisen uutispäällikön Seppo Rothin kuunnella haastattelunauhan ja kirjoittaa koko jutun uudestaan itse. Minä olin jo haastattelun perusteella jotain seuraavan päivän Savon Sanomiin sökeltänyt. En tajunnut sanaakaan siitä, mitä Haavikko puhui. En myöskään ollut onnistunut litteroimaan hänen haastatteluaan yhtä menestyksekkään sanatarkasti kuin tein ammoni Tuomas Nevanlinnan haastattelulle Kodin Kuvalehteen.

En tajunnut hänenkään oraakkelimaisista ynähdyksistään tuon taivaallista. Haastattelu meni nauhalle ja toimituksessa poistin vain välistä omat juuh, hmm ja muut yhtä älykkäät huomautukseni.

Seppo Roth on ainoa ihminen maailmankaikkeudessa, joka sai tehdä niin. Iso juttu oli ylipäätänsä ottaa puhelu Haavikolle. Sain numeron Rothilta. Tai no ehkä Kodin Kuvalehden silloinen päätoimittaja Eija Ailasmaa olisi saanut tehdä. Siinä kaksi journalistista pomoa, joita kunnioitan edelleen.

Taasko saan itseni kiinni kertomasta näitä?

Toinen oikaisu on se, että Ruokolahdella arvelin Kimmo Tiilikaisen (maalaisvihreä kesk.) ohittamisen Ruokolahden kuunanjohtajapelissä olleen demaripeliä. Ruokolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd) nimittäin nöpötti samassa kuvassa yhdessä Matias Hildenin kanssa Etelä-Saimaan kuvassa, kun Ruokolahden napanaiset kutsuivat Hildénin välittömästi valintakokouksen jälkeen neuvotteluihin. Kuvassa tosin oli myös kepulainen Taina Paananen.

Keskustalla on Ruokolahden valtuustossa 12 paikkaa ja demareilla 8. Voihan Tiilikaisen syrjäyttäminen olla kokoomuspeliäkin. Kokoomuksen Timo Kärki ei ollut lainkaan paikalla Hildénin valintakokouksessa eikä ollut hänen varahenkilönsäkään Etelä-Saimaan jutun mukaan. Koetin etsiä Timo Kärjen varahenkilön nimeä tähän. Löysin Timo Kärjelle tittelin. Hän on Lappeenrannan teknisen yliopiston konepuolen professori, jopas on Ruokolahtea lykästänyt.

Näin sanoi Timo Kärki, kun Anu Sepponen oli valittu kunnanjohtajaksi ohi Ruokolahden oman Kimmo Tiilikaisen ja Sepposta alettiin savustaa heti ulos suhmuroimalla johtajasopimuksen kanssa: "Tällä halutaan vain kostaa se, että Kimmo Tiilikaista ei valittu kunnanjohtajaksi". Kuvio on monimutkaisempi kuin ensin ajattelinkaan. Hitsit, en käsitä, miksi ihmiset eivät kiinnostu kunnallispolitiikasta. Tämähän on aivan äärimmäisen kiinnostavaa.

Tästä pääsemme siihen, että eilen muistelin aikoja, jolloin olin Matti ja Liisa -lehden toimittaja. Kepu-demariaseveljien ja Lapinlahden vasemmiston välillä vallitsi kivettynyt pattitilanne. Kunnanjohtaja Kari Virranta - valtuuston puheenjohtaja Ossi Martikainen - kunnanhallituksen puheenjohtaja Soile Kuosmanen -suku-perheystäväkolmiyhteys tuntui lävistämättömältä. Kaiken päällimmäisenä heilui kunnansihteeri Matti Sollo, joka oli paavillisempi kuin edellä luettelemani kolme paavia yhteensä.

Yht´äkkiä myöhään illalla muistin Lapinlahden demokratiaprojektin. Tein siitä juttua. Semmoinen oli oikeasti ja projektissa, jonka nimeä en tarkkaan muista, oli vilpitön tahto kansalaisvaikuttamiseen. Muistan, että projekti vaikutti kiinnostavan ainoastaan Lapinlahden vihreitä ja heistäkin vain Matti Kojoa, joka on vähän sinivihreähkö, ei ainakaan kovin vasemmistovihreä, mutta saa minulta armollisesti tämän anteeksi. Elonkehä-hörhö Kaisa Merenmiestä ei tilaisuudessa näkynyt. Minä olen toinen Lapinlahden Elonkehä-hörhö, joten tämä oli hyväntahtoinen määre.

Eikä yhtään Lapinlahden vasemmistolaista projekti kiinnostanut. Lapinlahden vasemmisto oli jo ammoin kivettynyt SKDL-perinnetervaskannon taakse. Ensin kutistunut, surkastunut ja sitten kivettynyt. Lisäksi! Onko kukaan koskaan koettamut vuorovaikutusta Pentti Rythin kanssa tai uskaltanut keskeyttää hänen puheensa. Minä olen. Seuraukset olivat hirmuiset. Sen jälkeen, kun esimerkiksi Lapinlahden Venäjä-seuran tilaisuudessa olen puheenjohtajan ominaisuudessa koettanut sanoa jotain protofasismista - minä, ihan minä itse! Pentti Ryth kirjaimellisesti käski minun tukkia suuni. Sama toistui viime syksynä laavulla (mikä se nyt oli se laavu, jossa se yksi humu asusteli?) muuten hirmu mukavassa tilaisuudessa.

Olen koettanut kysyä Pentti Rythiltä, miksi minun sanomiseni ovat niin vaarallisia vai puhunko mahdollisesti sellaisella taajuudella (korkealla äänellä ja nopeasti), että hän ei saa puheestani selvää. En saanut vastausta tähän. En tiedä, kuuliko Ryth puhelimessa, mitä kysyin. Toivon joskus vielä saavani vastauksen. Jospa kysymys menisi tätä kautta perille. Voin ottaa vastauksen kirjallisestikin.

Roman Schatz kuvasi kirjassaan Saksalainen rakastaja suomalaista keskustelutapaa. Siinä missä saksalainen keskustelu on nopeata kuin pingispeli - pallo lyödään tiukasti ping pong, on suomalainen keskustelu sellaista, että pannaan raskas ja musta keilapallo pyörimään pitkin ennalta annettua kourua ja koetetaan murskata pallolla mahdollisimman monta keilaa (keskustelukumppania). Rakastan melkein yhtä paljon saksalaista keskustelutapaa kuin italialaista. Italialaisessa keskustelussa kaikki huutavat innoissaan eri asioita samassa ilmatilassa, kaikki kokevat tulevansa kuulluiksi ja lähtevät tyytyväisenä kotiin. En erityisemmin rakasta keilapallokeskusteluja. Matti on myös hyvä pitämään yllä puhetta. Hän ei pidä tauon taukoa, vaan jatkaa, jatkaa, jatkaa loputtomiin ja loukkaantuu, jos joku keskeyttää. Hänen keskustelunsa koostuu erilaisista tarinoista ja kaskuista, joiden tarkoitus on se, että keskustelukumppani ei pääse käsiksi kipeisiin asioihin.

Lapinlahden Venäjä-seuran tilaisuudesta on hyväntahtoinen merkintä blogissani, eilen sen löysin. Tänään en enää. Googlatkaa, jos huvittaa.

Veikkaan, että joskus Lapinlahden keputroikalla on saattanut olla aavistuksenomainen tahto keskustella keskeisistä kysymyksistä Lapinlahden vasemmiston kanssa, mutta koska keskustelu on osoittautunut mahdottomaksi, troikka päätyi kuiskailemaan. Käsitin näin, että tervaskannon ohitse kukaan Lapinlahden vasemmistosta ei saanut tehdä kunnallispolitiikassa mitään. Yksi kuiskuttelukumppani oli aviomieheni. Toteutuuhan se demokratia niinkin.

Ruokolahden kunnanjohtajakuviota seuratessa tuli mieleen, että ei suatana, tehtiinkö Lapinlahdella aikanaan Ossi Martikaiselle kimmotiilikaiset. Janne Airaksisen valinta kunnanjohtajaksi oli varpaisjärveläisten tahto ja nyt punnitaan, pitääkö Airaksinen Varpaisjärven puolta. Pitäisi hänen pitää, sillä sieltä suunnalta hänen kannatuksensa syntyi.

...

Mitäs minun piti vielä. Niin! Eilen. Tässä tulee vastaus: Ei meillä Matin kanssa ollut riitaa ennen kuin olin saanut blogimerkintäni kirjoitettua loppuun. Oli hyvä koulutus aamupäivällä ja koulutuksen aikana kaivoin punaisesta kansiosta esille paksun nipun paperia otsikolla "Notkea moderni rakennusliike ja sitä palveleva piika - Lapiomies Oy:n ja Lehtipiika tmi:n liiketoimintasuunnitelma vuosiksi 2012 - 2016".

Katsokaapas vuosilukuja ja miettikääpä, miksi liiketoimintasuunnitelmaa ei pantu käytäntöön. Rakennusalan esimieskoulutuksessa käsittelimme yrityksen missiota ja visiota. Meillähän sellaisia on ollut vaikka muille jakaa. Niin totisesti aviomieheni on jakanut!

Rakennusinsinöörimme esitti lisäksi kipeän kysymyksen, miksi Lapiomies Oy on olemassa. Tulin ensin kiukkuiseksi ja kun Matti pääsi illalla ovesta sisään, aloin huutaa melkein heti, kun mies avasi suunsa. Ei tarvittu kuin yksi varomaton kuvaus työn kulusta savutupatyömaalla. Huutoni sisältö oli: Onko tämä yritys olemassa vain sen vuoksi, että pönkittäisimme sinun egoasi.

Sanatarkasti se ei ollut noin, sisältö oli.

Kun sitten puolilta öin pääsimme riidassamme firman liiketoimintasuunnitelmaan, joka täyttää 27.11.2020 yhdeksän vuotta ja on ollut yhtä neitseellisessä tilassa mappi öössä kuin muudan itkevä viidesläinen ikineitsykäinen vuokralukaalissaan, mieheni käytännöllinen ratkaisuehdotus oli tuikata LTS tuleen, "kun kerta se tuottaa niin paljon tuskaa". Siitäkös suutuin. Käymme LTS:n lävitse lähiaikoina, sillä se on mielestäni eri hyvä. Olemmehan yhdessä mieheni ja konsultti Roope Pietilän kanssa sen laatineet. Aina välillä jaksan uskoa siihen, että vuodet 2012 - 2016 eivät ole ihan niin paskoja kuin huonosti nukutun yön jälkeen tuntuu.