Minun Puumalani, Kärköläni ja Pielaveteni

pe 13.11.2020

Istun Pielavedellä kahvila Vanhassa Pirtissä. Tulin Pielavedelle työmaakyydissä. Tänään täällä koulutetaan rapparia, jos öljytty lattia kestää rapparikoulutettavan ja -kouluttajan kävellä. Käskin panna lypsyliinat kenkien päälle ja vihreää sikavahvaa raksateippiä jalkaterien ympärille. Lieden taus pitää saada rapattua ja liesi sekä lämmityspatteri paikoilleen.

Muuten lattian öljy ei kuivu!

Tänään johdan läppäriltä etänä. Kohta haen toisen kupin kahvia ja lohitaskun. Lounaaseen on vielä tunti. Kello 13 on johtamisharjoitus-työnohjaus eläinavusteisena psykofysioterapiana. Tai sitten menemme metsään. Saapi nähdä, mikä on terapeutin fiilis. Minä odotan aina näitä sessioita ja minusta on jännittävää, että tehdään fiiliksen mukaan.

Vielä ehdin ennen lounasta kirjoittaa työnohjausoppimiespäiväkirjaani yhden tai kaksi lukua. Otsikkonani on Vierauden tunne keskiluokassa.

Meillä on Hannelen kanssa sopimus. Jos päivän Savon Sanomissa on jotain lukemisen arvoista, Hannele viestittää siitä aamulla. Muuten unohdan lukea nököislehden. Tarkoitan näköislehteä. Ö-kirjain on paremman sormen, nimettömän, ulottuvilla. Ä-pikkusormi oikeassa kädessä ei toimi kovin hyvin. Itse asiassa nivelrikkoni alkoi oikean käden pikkurillistä. Nyt se on valunut oikean käden keskisormeen, jossa ylin nivel on välillä tosi pahana.

Lisäksi keskisormen kynsi on vaurioitunut. Se on keskeltä melkein irti. Lihansyönti pahentaa nivelrikkoa.

Joka tapauksessa olen antanut sormilleni periksi. Jos ne haluavat kirjoittaa nököislehti näköislehden sijaan, saa olla. Eipä koske niin paljoa. Viestitin Hannelelle, että tänään luen Savon Sanomat ja Hannelen vinkkaamaan Vuokko Nissisen yliön printtinä. En lukenut, sillä Vanhasta Pirtistä löysin vain Pielavesi-Keitele -lehden. Siinä oli Marian kummi, Susanna Hotari, kuvassa ja hyvä juttu Jari Nuutisesta, Pielaveden raksaliittovassusta, joka on kouluttautunut sekä kouluavustajaksi että ... mikäs se toinen ammatti olikaan. Miestä ovat koetelleet sekä melanooma että sydänkohtaus.

Hot spotin asentamisessa meni läppärin akusta viisi prosenttia. Lopulta pääsin Vuokko Nissisen yliöön Omat kampittavat maakunnassa (SS pe 13.11.2020 s. A4). Hyvä oli, toimittajathan ovat alkaneet ottaa kantaa. Muudan syy, miksi olin viime eduskuntavaaleissa kokoomustyöntekijä, oli se, että edellisen kauden istuvat kansanedustajat olivat tyrineet muun muassa Iisalmesta käräjäoikeuden. Muistan ammoin, kun koetin vassujen Erkki Virtaselle puhua alueiden puolesta ja pienten kuntien puolesta, tuntui siltä kuin Kreikan Yannis Varoufakisista EU-troikan edessä. Oli ihan sama vaikka olisin laulanut marseljeesia Erkki Virtaselle.

Virt(sssss....)anen vikisi, että no kun no kun no kun pääkaupunkiseudulta on niiiiin paljon kansanedustajia. Joopa joo. Muutenkin vassuissa vallitsi ennen Li Anderssonia kumman voimaton meininki. Ei voida mitään, kun ei voida mitään, kun ei voida mitään, kun ei ole kannatusta. Diipadaapa, vihreillä ei ole historiassa ollut kuin marginaalinen kannatus ja silti vihreät ovat osanneet vaikuttaa. Etenkin Susi-Erkki Pulliainen, vaikka oli sivussa niin sanotusta Pyhästä Perheestä (Pekka Sauri, Pekka Haavisto ja Heidi Hautala). Kannattaa lukea Pulliaisen elämäkerta Elämää susi-Pulliaisena sekä Pekka Saurin Parempaa kuin seksi.)

Minäkin olen ollut keräämässä omalla vaatimattomalla panoksellani vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ääniä Erkki Virtssssssduubiduuaselle ja miksi ihmeessä? Sen sijaan, että Virtanen olisi miettinyt, miten pitää oman maakuntansa puolta, tyyppi vain patsasteli ja paukutteli henkseleitään, että sen ja sen ja sen kaveri on ja sekin on kuin Hyvä Ystävä.

Taidan syödä tässä palsternakkakeittoa. Ja ostaa lähtiessä tytöille söpöt kotitossut terveisiksi koti-Pielavedeltä. Tosin Maria ei vielä ole söpöjen kotitossujen nuori nainen, mutta jospa kymmenen vuoden päästä on.

Kesä 2001 oli onnellinen. Meillä asuivat lasten Zinaida-täti ja lempiserkku Kirill sekä lasten puoliveli Ljova. Ljova ja Kirill kävivät töissä Saksmanin pellolla ja olisivat vielä keränneet Dalla Wallelle tatteja ja metsästä myyntimustikoita. Oli sekä huono mustikka- että tattivuosi! Kirill jäi syksyllä tyrninpoimintaan ja lähti takaisin Kirovskiin sormet tyrninpiikkien tekemistä haavoista teipattuna ja toivottavasti taskut täynnään rahaa.

Zinaida-täti teki koko porukalle ruokaa. Leonid kävi maatalouslomitusharjoittelussa Rökmanin Veijon kanssa ja lapsia hoiti Pielaveden kunnan meille kotiin antama päivähoitaja. Muistan, kuinka perhepäivähoidon ohjaaja katsoi minua lämpimästi ja sanoi rauhallisesti, että on tuossa yhdelle päivähoitajalle ihan tarpeeksi.

Maria, erityislapsena, vei kahden lapsen paikan kuntoutuksineen ja muineen. Minä kävin vain töissä Pielavesi-Keiteleessä ja saatoin mennä kotona vessaan lukemaan kaikessa rauhassa Kodin Kuvalehteä ovi kiinni. Siihen asti olin käynyt vessassa siten, että tytöt kierivät lattialla vessan oven ulkopuolella ja ovi oli pakko pitää auki.

Meillä oli myös pitkästä aikaa varaa tilata Kodin Kuvalehti. Olin ollut Kodin Kuvalehden toimituksessa kymmenen vuotta aiemmin töissä. Eikä sitten ollut varaa edes tilata sitä. Imagen vuosikerrat minulla on kerättynä liki täydellisenä, mutta juuri vuodet 1999 - 200... jotain puuttuvat. Köyhät ja rahattomat vuodet.

Olimme köyhiä ja aina välillä onnellisia. Kesä 2001 oli ihan huippu! Talossa oli koko ajan joku ja minä saatoin olla joitakin hetkiä omien ajatusteni kanssa! Asuimme arkkitehti Timo Airaksen hassun ja hienon puutalon yläkerrassa ja tilaa oli vaikka koko venäläiselle suvulle majoittaa.

Keitele-groupin nuorella isällä on kaksi ihanaa pientä haalarityyppiä mukana. Toinen selitti jotain kirkkaalla äänellä croissantista.

Puumala-lehti on ryhtynyt ilmestymään keskiviikkoisin. Se on hyvä, sillä koronan jälkeen taidan alkaa käydä Puumalassa tapahtumissa, joita mainostetaan keskiviikon lehdessä. Kun lehden ilmestymispäivä oli torstai, lehti saattoi tulla vasta seuraavana maanantaina. Kuka estää sitäkään, että osallistuisi joihinkin Puumalan kansalaisopiston kursseille. Yötä voisi olla kirkonkylän pääraitin alapuolen kahvila Soroppi -konsernin toisessa puutalossa. Jos siellä nyt on enää talvimajoitusta.

Otsikko Minun Puumalani muistuttaa siitä, että pitää mainita yx jutska. Bestiksen kanssa oltiin kesällä Hatsapuri-retkellä, jolla emme saaneet sen enempää hatsapuria kuin näimme Ville Haapasalosta vilaustakaan. Väkijoukko hatsapurikiparin edessä oli lävitsetunkematon.

Muttei se haitannut. Retken tarkoitus oli ihan muu. Hautasin osan itseäni Puumalaan ja Leonidin hampaan vein Leonidin hautaan. Löysin sen postuumisti kapioarkustani. Niin! Minulla oli ihka oikea iskän tekemä kapioarkku. Iskä osti siihen minulle joka merkkipäivä joko pussi- tai aluslakanoita. Lakanat eivät arkkuun ehtineet, sillä otin ne sitä mukaa käyttöön.

Kapioarkkuun säilöin päiväkirjastoni. Päiväkirjani siis.

Kun bestis teki retkestä FB-päivityskuvausta Puumalan sillalla, minulle tuli kiukkukohtaus. Muistin yht´äkkiä Antti Sarvelan edelliskesäisestä FB-päivityksestä filin, jonka Sarvela oli kuvannut Puumalan sillalta. Saatana, vittu, ajattelin, Puumala on minun. Minun sukulaiseni ovat Puumalassa hautausmaalla. Melkein kaikki hautausmaalla ovatkin minulle sukua. Niin. Siksi on sitä ja tätä perinnöllistä sairautta ja vielä tämä MBO.

Sorjoiset ovat tulleet Puumalaan Kannakselta - ilmeisesti Muolaasta tai Äyräpäästä vuoden 1540 tienoilla. Kustaa Vaasan verojärjestelyjä se. Minä olen jostain. Minä olen jotain. Tosin tunnen itseni enemmän Tiusaseksi tai oikeastaan Tiusaseksi, sillä Sofia-isomummo - os. Essman, on pitänyt itseään parempana ihmisenä kuin miniänsä Maria Karoliina (joissain yhteyksissä Karoliina Maria) os. Halonen, joka oikeastaan on ollut Halinen ja syntyperältään äpärä. Äidin puolen sukulaiset ovat linjalta Mikkelin maaseurakunta-Sulkava ja Puumalassa vuosikymmenen 1880-jotain tulokkaita.

Tiusaspuolen sukulaiset ovat osanneet lähteä. Isotäti, Jaakko-ukin isosisko Vilhelmiina, on mennyt Viipuriin ja pikkuveikat sekä Matilda-pikkusisko Amerikkaan.

Katsoin Haapasalo-hatsapurikioskia ja mietin, onko sen edustalla parveilevilla oikeutusta parveilla siinä. Mietin, pidänkö Puumalasta enää, kun sen ovat omineet Antti Sarvela, Aku Hirviniemi, Esko Seppänen ja ... Villi Haapasalo, kuten Leonidilla oli tapana sanoa.

Kirjotuksen osa Minun Kärköläni tulee joskus. Pitää ottaa keittoa. Hups, onpa runsas lisäkesalaatti. En taida ehtiä edes aloittaa oppimispäiväkirjan lukua Vierautta keskiluokassa. Kello on jo vaikka mitä ja läppärin akkuakaan ei ole kuin viisikymmentä prosenttia jäljellä. Alkoi sentään ladata, kun kiskoin kahvilan alkovin veikeät jouluvalot irti pistokkeesta ja panin tilalle läppärin laturin.