Olen niin ylpeä tästä porukasta - Lapiomies Oy savutuvan siirrossa - mikromanageroinnista myös

to 17.11.2020

Savon Sanomien Kaisu Lötjönen oli tehnyt tämän päivän Savon Sanomiin asiallisen jutun Kuopion museon savutuvan siirrosta:

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3164875

Nettilehdessä on videokin työmaalta.

Ensi viikolla aloitan rakennusinsinöörimme kanssa Seppo Hoffrénin konsulttitoimiston esimiesvalmennuksen. Onkohan tämä kolmas Seppo Hoffrénin johtamiskoulutus minulle? Alunperin ilmoitin kurssille raksainssin ja sitten ajattelin, että enhän minä vielä ole rakentamisen ja rakentamiseen liittyvien toimialojen yrityksille tarkoitettua esimiesvalmennusta käynyt.

Johtaminen on asia, jota voisin opiskella loputtomiin. Nyt kuulen sieltä katsomosta kysymyksen, milloin alan oikeasti johtaa. Varovasti aloitin jo maananantaina, kun Matin kanssa vietiin lisää telineosia Kuopion museolle. Luulin, että minua tarvitaan telinekuorman purkamiseen, mutta jätimme trailerin parkkiin ja menimme Sorsasalon Nesteelle syömään take awayta.

Sorsasalon Neste liittyy Matin ja minun yhteiseen historiaan. Se on meidän rendez-vous´mme. Neste vähentää ruokahävikkiä myymällä lounaslähderuokaa puoleen viiteen asti vitosella. Matti söi Lindströmin pihvin ja perunamuusia sekä minä herkullista kanaa ja riisiä.

Vitosen take awayhin ei kuulu ruokailuvälineitä, joten välitön johtamistoimenpiteeni oli se, että annoin napakan käskyn varustaa kaikki firman autot selluloosavalmisteisin kertakäyttöruokailuvälinein. Me koimme suloisen kahdenkeskisen sormiruokahetken Nesteen pihassa marraskuisen illan sysipimeyden laskeutuessa pohjoissavolaiselle teollisuusalueelle - muistelin, kuinka olin venäläisen nuoren koneasentajan tulkkina työhaastattelussa Kone Cranesin Kuopion-konttorilla Nesteen vastapäätä, oi niitä aikoja, kun sain käyttää venäjän kielen taitojani.

Kun katsoin Savon Sanomien videota, jossa restauroija-kirvesmiehet Mika Turunen ja Tomi Räsänen ujuttivat varovarovarovasti hirttä museon sisään, tajusin, että olisi sittenkin pitänyt maanantaina olla taas ärsyttävä ja  vaivalloinen mikromanageroija.

Kävimme Matin sekä Matin ja Heikin sekä Matin, Heikin, Mikan ja Tomin kanssa museolla useaan otteeseen suunnittelemassa savutuvan hirsien siirtoa. Esillä oli eri vaihtoehtoja. Mietimme esimerkiksi sitä, nostetaanko hirret suoraan museon toiselta puolelta ja räystään alle vartavasiten tehdyn aukon kautta. Jos reitti ei olisi ollut siitä, mistä se nyt oli, ei olisi tarvinnyt työskennellä nuin ylivarovarovarovasti eikä pelätä sitä, että restauroija-kirvesmiehemme tai ihana rohkea monitaiturinainen, joka selviytyy vaikka hankalan ja epätasaisen tiiliseinän rappauksesta kävelemällä vain yhden kerran rauhoittumaan kohteen pihalle:) - joutuvat paikkamaalamaan pehmeällä oravanhäntäkarvasiveltimellä munatemperavärein museon käytävän seinän.

Videota katsellessa täällä kotikatsomossa minulle tuli tuskan hiki. Onneksi emme päättäneet tuoda hirsiä ylös pääportaiden kautta. Siellähän olisi ollut Juho Rissasen fresko Rakentajat tärveltäväksi. Toisaalta jos olisimme tökänneet hirren Rissasen freskoon, olisin minä voinut vedic art -opein korjata maalauksen rakentajille turvalliset työasut. Minusta on aina ollut kummallista, että Rissasen työläiset ovat taulussa nakuina.

Hikihelmet kiiltäen purin huultani. Miksen maanantaina käynyt työmaalla sisällä tsekkaamassa, ovatko ikkuna- ja oviaukkojen kulmat suojattu? Miksen muistanut sanoa Matille, että sanoo työmaalla, että ikkuna-aukon lasi pitää siirtää jonnekin syrjään. Maanantaina jäin pihalle miettimään Mikan ja Tomin kanssa jo seuraavia työmaita ja Matti sekä Heikki menivät museolle sisään.

Kun Mika ja Tomi lähtivät kotiin, koetin ovea ja ajattelin hetken, että soitan Matille, jotta päästäisivät minutkin tsekkaamaan hirrenhinnuun suojauksia. Menin kuitenkin Facebookiin ja lähetin sivuilleni kuvan telinetornista. Pahuksen, some! Harhauduin Facebookiin, kun olisi pitänyt olla vittumainen toimitusjohtaja, joka panee nenänsä joka paikkaan eikä kaihda olla mikromanageroija. Vast´edes lupaan olla sitä!

Tämänpäiväisessä Savon Sanomien nettilehden jutussa oli Mikasta ja Tomista käytetty perinnerakentaja-titteliä. Sitä pitää vielä vähän miettiä - Restaurointikillalla on monopoli ja ammattien edistämislaitoksen (AEL, onkohan koko laitosta enää) sekä opetushallituksen legitimaatio restauroinnin ammattinimikkeisiin. Perinnerakentaja-nimike herättää keskustelua.

Matti on aikanaan ollut rakentamassa restaurointialan tutkintojen kriteereitä ja muutama vuosi sitten opetushallituksen työryhmässä niitä päivittämässä. Hm. Pitääpä suosittaa Mikalle, Tomille ja Edithille sekä myös Heikille Restaurointikillan jäsenyyttä. Ja pitää suosittaa Restaurointikillalle heitä jäseneksi. Killassa pääsee verkottumaan, tapaa mielenkiintoisia tyyppejä ja tutustuu mitä erikoisimpiin kohteisiin eri puolilla Suomea.

Olimme Matin kanssa viime syksynä Raahessa, kävimme pienen kierroksen Raahen Pekkatorin ympärisössä ja ymmärsin lopulta, miksi Matti, Varpaisjärven Itäkosken partaalta, keskeltä kurjamaata, jossa 1860-luvun lopulla on oltu niin kovia, että nälän tullen on syöty naapuri, sellainen ei ole voinut olla vaikuttamatta ihmisiin, siksi aviomieheni muistuttaa teräsbetonia sekä olemukseltaan että tunne-elämältään, niin kovasti rakastaa Italiaa. Näin kertoo visitraahe: Raahen Pekka-tori on italialaisen renessanssin ihanteiden mukainen umpikulmainen torikokonaisuus.

Lisäksi sain kirjoittaa Restaurointikillan nykyisen puheenjohtajan Panu Kaila -kirjaan Matti Valkosen signeerauksen viereen että Pia Valkonen restaurointimestarin rouva! On olemassa löyhä yhdistyksentapainen - rakennusmestarin rouvat - mutta siihen en ole vielä liittynyt.

Kun nyt kilta hieman vielä enemmän pudistelisi hartioiltaan keskiaikaista pölyä ja luopuisi esimerkiksi tosi typerän kuuloisista oltermanni- ja sulkamestarinimityksistä, voisi Restaurointikillan asiaa alkaa ajaa enemmänkin.