Pakko yrittää kir....

SA-muki kompostissa ja painepesuri kodinhoitohuoneessa

ti 17.11.2020

Olen koettanut miettiä, minkä kirjan haluan Matilta joululahjaksi. Yhtälö on monimutkainen. Jos Hannu Lintu valitsee Finlandia-voittajaksi Anni Kytömäen Margaritan tai Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa, haluan Finlandia-voittajan. Mutta jos Lintu valitsee Raijan, kirjailija Raija Siekkisen sisaren, Ritva Hellstenin, kirjoittaman kirjan Raija Siekkisestä, en tiedä.

En oikein syttynyt koko Raija Siekkisestä, kun kahlailin Joel Haahtelan viipyilevää romaania Katoamispiste. Katoamispisteen ohuet tyypit, joista yksi oli juuri Raija Siekkinen, eivät minuun vedonneet. Koko kirja tuntui aivan liian ilmavalta. Toisaalta kirjoittamisen aineopintoihin kuuluvassa kotimaisen kirjallisuuden pakollista kurssia varten olen jo valinnut Raija Siekkisen novellikokoelman Kuinka rakkaus syntyy?

Hesarin kriitikko Vesa Rantama arvelee, että sisaren kirja Raija ohjaa lukijoita Siekkisen tuotannon pariin. Hölmöä, mutta karsastan tällaisia lauseita - vaikka tosin en itse osaa sen parempia, mutta enhän minä mikään kaunokirjailija olekaan: "Kun hän jäi seitsemännelle luokalle, isän ja äidin merkitsevä vaikeneminen teki hänelle selväksi, kuinka kelvoton ja kiittämätön tytär hän oli.” (Vesa Rantaman poimima lause Hesarin kritiikissä Ritva Hellstenin romaanista Raija HS 15.7.2020)

Minä olin niin pihalla novellistiikasta ja kotimaisesta kirjallisuudesta, että kun Raija Siekkinen vuonna 2004 kuoli ilmeisesti itsemurhan tehneenä, luulin, että joku vain kirjailija Siekkinen on juonut itsensä kuoliaaksi. Näitähän riittää, ajattelin, sillä totta kait luulin, että itsarin tehnyt alkoholistikirjailija on mies. Ja sitten kun jotenkin aloin hämärästi erottaa Keijo Siekkisen ja Raija Siekkisen toisistaan, ajattelin, että näiden täytyy olla aviopari.

Ei mutta joo, Raija Siekkisen sukunimi on peräisin vuosien 1973 - 1982 aviomieheltä Pihtiputaalta syntyisin olleelta runoilija Hannu Siekkiseltä. Hannu Siekkinen on kuollut vuonna 2012. Ei ihme, että olen pitänyt Keijo Siekkistäkin kuolleena monta vuotta.

Lienevätkö edes sukulaisia toisilleen nämä?

Raija-Liisa Hellsten-Laine-Siekkisen itsemurhantekotapa viittaa mieheen. Paloi asunnossaan kuoliaaksi. Miehethän tappavat itsensä roiskien joko aivot seinälle tai hirttäytyen. Naiset ottavat lääkkeitä. Tästä oli vähän aikaa sitten jossain.

Naisen itsemurha ja juominen on eri asia. Mieskirjailijoitaha on vaikka millaisia känniturilaita, mutta naisen juomisessa ylipäätänsä on aina paljon enemmän traagisuutta. En osaa tätä selittää, mutta näin vain tunnen.

Raija Siekkisen kuolema on esillä Märtha Tikkasen kirjekirjassa Pakko yrittää kirj...
On arveltu Siekkisen tehneen itsarin sen vuoksi, että Hesari ei julkaissut arvioita hänen viimeiseksi jääneestä novellikokoelmastaan. Kokoelma ilmestyi edellisenä syksynä ja helmikuun alussa 2004 Raija Siekkinen paloi asunnossaan Kotkassa kuoliaaksi.

Seuraavana päivänä Hesari julkaisi sekä arvion novellikokoelmasta ja kirjailijan nekrologin. Onko se noin: missä on koo ja missä gee? Pankaa itse paikoilleen, en jaksa nyt tarkistaa tätä kooklaamalla.

Märtha Tikkanen kirjoittaa kirjekirjansa kirjeessä ystävättärelleen, että Suvi Aholan oli pitänyt lähettää postikortti Raija Siekkiselle. Siinä kait Suvi Ahola olisi selittänyt, missä kirjan arvio viipyi. Minä en tätä kohtaa Tikkasen kirjassa ihan tajunnut. Pitää lukea kohta uudestaan ja sitten täydentää ennen novellikokoelman Kuinka rakkaus syntyy? tenttimistä Ritva-siskon Raija-kirja.

Jo aikaisemmin, vuoden 1987 kirjeessään, Märtha Tikkanen nyreilee Hesarin kirjallisuustoimittaja Suvi Aholalle. Suvi Ahola on pannut naiskirjailijat kolmeen kastiin. Alin kasti ovat naiset, jotka eivät korosta olevansa naisia ja jotka vain kirjoittavat kirjallisuutta. Toiseen kastiin pääsevät naiset, jotka ovat feministejä ja jotka kirjoittavat naisteemoista terapiamuotona.

Voi hyvää päivää sentään! Voi Jeesuksen Kirstuksen Perkele! Nimittäin Suvi Aholan mukaan kaikkein ylintä kastia naiskirjailija on, jos hän haastaa kielellisiä konventioita ja kyseenalaistaa miehisen kirjallisuuskentän. (Märtha Tikkanen Pakko yrittää kir... s. 200)

Nyt ymmärrän, miksi Tikkanen suhtautuu Suvi Aholaan nyreästi, mutta sitä en ymmärrä, miksi Suvi Ahola on alun perin aloittanut nyreilyn. Tikkanen kyllä arvelee, että Ahola muuttuu sen jälkeen, kun hän saa lapsen. Naiskirjailijoita kastittanut artikkelin Ahola on kirjoittanut vauva mahassaan; wikipedian mukaan vauva mitä ilmeisemmin on vuonna 1987 syntynyt Otto.

Ja niin totisesti tuli tapahtumaan. Minä olen lukenut Suvi Aholaa nauttien ja ahmien juuri suoraan omaelämäkerrallisista kirjoistaan, kuten Iljan äidiksi ja Kylmän veden kaipuu ja muita harrastuksia. Kamala ihana äiti taisi olla Suvi Aholan toimittama. Eipäs, ptruu, vruu, se on 12 esseetä äitiydestä.

Iljan äidiksi -kirjassa Suvi Ahola tunnustaa, että hän ja uutisankkuri, dekkaristi-kirjailija Matti Rönkä halusivat adoptiolapsen, joka ei ole vauva. Vauvavaiheesta Ahola ei ole koskaan pitänyt ja kirjoitti suoraan äidin tuntemista käsittämättömistä ja hämmentävistä vihanpuuskista. Miksei näistä puhuta enempää - Suvi Ahola myöntää, että hän mietti pienen vauvan sormia ja huomasi ajatelleensa, miten ne voisi helposti katkoa kuin tulitikut.

Kylmäsi, kun luin Jari Sinkkosen Apu-lehden haastattelua, jossa hän sanoo, että pientä vauvaa ei saa panna uni- tai ruokakouluun. Niinpä juuri, mutta mieluummin panisin äitinä vauvan unikouluun kuin paiskaisin vauvan seinään.

Itse asiassa uskonhan minä, että vauvan hauras ja kehittymätön psyyke ei kouluttamista kestä, mutta koko systeemin pitää muuttua. Pitää sallia sellainen, että jompikumpi vanhemmista voi elää vauvantahtista elämää. On voitava selviytyä elämästä siten, että nukkuu pätkissä. Kyllä pätkänukkumista kestää, jos voi panna kaiken aikansa vauvalle ja rakentaa vuorokausirytminsä niin, että nukkuu silloin, kun vauvakin nukkuu. Sen jälkeen, kun imettäminen on päättynyt, voi vauvantahtista elämää vallan hyvin elää myös isä tai puoliso, joka ei ole imettänyt.

Meillä oli mahdollisuus totaalisen vauvantahtiseen elämään, kun imetin Annaa. Maria oli onneksi liikuntavammainen eikä juossut omin jaloin karkuun. Mariaa ei ole tarvinnut vahtia. Toki odotin Leonidia kotiin mamukurssin työharjoittelusta, sillä tarvitsin kipeästi kahden vauvan kanssa toisen käsiparin käytännön hommiin. Kodinhoitajaa kun ei lapsiperheeseen enää saanut enkä todella olisi mitään sellaista halunnutkaan, sillä kodinhoitajista tuli milleniumin aikaan raipan kiiltäviin kannussaappaisiinsa työntäneitä "perhetyöntekijöitä", jotka aktivoivat perheitä ja kannustivat perheitä (kammottavalla tavalla) ja roimivat raipalla pitkin rättiväsyneiden äitien sääriä (ota vastuu, ota vastuu).

En yhtään ihmettele sitäkään äitiä, joka 2000-luvun alussa työnsi lapsensa kaivoon. Miksei kukaan huomannut äidin väsymistä?

Ostin Tikkasen kirjekirjan viime keväänä ja ahmin sitä aluksi. En kuitenkaan ehtinyt kirjoittaa siitä mitään, sillä vajosin aviokuiluuni. Pidän enemmän Märtha Tikkasesta kuin Merete Mazzarellasta. Mazzarellan Emmekö voi elää sovussa - esseitä ajastamme jäi kesken. Esseet olivat liian ilmeisiä, itsestäänselviä.

Lisäksi aloin kantaa Mazzarellalle kaunaa, kun hän kirjoitti elämäkertakirjoittajille Elämä sanoiksi -kirjassaan, että omaelämäkerrallisissa kirjoissaan rajaa sopivasti. Se kuulosti niin keskiluokkaiselta ja sovinnaiselta. Minusta - ette varmaan tätä ole huomanneetkaan - tulee ripustaa alushousut etupihalle kuivumaan ja heittää istukat vastaantulijan silmille.

Olen lähdössä Iisalmeen tilaamaan Johdatusta kirjallisuusanalyysiin ja Maria Stepanovan Muistin muistolle. Päättäisinköhän nyt, että lukisin ne kirjat loppuun, jotka keväällä lukematta jäivät. Tikkasen ja Mazzarellan ainakin ja Vesa Heikkisen Täydellinen lause on mahdoton yhtälö -kirjan.

Eilen piti kirjoittamani Suomen Armeijan peltimukista, joka löytyi onnettomasta kompostistamme viime keväänä. Viime keväänä päätimme ryhdistäytyä ja tsekata, mitä kompostorissamme on tapahtunut. Kaadoimme sisällyksen kurtturuusupensaistoon sen jälkeen, kun olimme niittäneet ruusut pikkuruisiksi kannoiksi.

Munankuoret olivat menneet kompostissa ruskeiksi, mutta muuta niiden metamorfoosissa ei ollut tapahtunut.

Tähän yhteyteen otan lainauksen Jukka Kemppisen blogista: "Jokseenkin kaikki biologinen ilmenee järjestelminä, jotka hajoavat ja uudistuvat jossain muodossa. Yksikään varpunen, joka putoaa kuolleena puun oksalta, ei joudu hukkaan. Lahottajien alapuolella on järjestelmä, jossa käytännössä ikuiset atomit konfiguroituvat omia aikojaan yhä uudelleen."

http://kemppinen.blogspot.fi/2015/07/digitaalinen-hautausmaa.html

Olen kompostoinut lainausta blogini luonnoksissa ja ajatellut, että pohdin asiaa joskus. Kopioin sen tähän kohtaan ja jatkan joskus pohdinnoilla. Nyt kuitenkin saatan tämän merkinnän lopullisesti loppuun. Kemppisen liimasin tuohon ja näin merkintäni jatkui:

Myöskään kannu, jota puolen litran mitaksi luulin, ei ollut muuttunut lainkaan, kuten eivät munankuoretkaan, vaikka kompostori oli tyhjentämättä vuosia. Kannoin kannun viime viikonloppuna sisälle. Ajattelin puhdistaa sen. Matti katsoi astiaa tarkemmin ja sanoi, että tämä ei ole mikään puolen litran mitta, vaan armeijan kahvimuki. Kannun korvassa olivat kirjaime SA.

En voi tajuta tätä. Jos astia olisi ollut mitta, olisin kyllä ymmärtänyt, miten se oli kompostiin joutunut. Olisin kantanut jotakin kompostoitavaa kompostoriin, avannut painavan luukun ja vahingossa pudottanut kannun pohjalle. Enkä olisi kyennyt sitä kompostorin pohjalta onkimaan. Olisin ajatellut vain, että sieltähän tuo aikanaan löytyy.

Mutta että armeijan kahvimuki. Ei meillä ole ollut mitään yhteyksiä kehenkään armeijan käyneeseen.

Pihamme kunnostuu pikku hiljaa. Invaluiskan edessä koko kesän romottanut painepesuri on siirretty juhlallisesti sisätiloihin. Ensin pesuri romotti suihkuhuoneessa sulamassa. Sitten pyykinpesukoneen edessä kodinhoitohuoneessa. Sanoin, että pesuri on tiellä. Matti armollisesti siirsi sen pesukoneen edestä vähän sivuun - niin, että se oli päivittäisvaatteideni edessä. Kodinhoitohuoneen raivauksen idea on ollut se, että pääsen valitsemaan päivän asun - tämä on nyt suoraan Emilia Vuorisalmen elämäntaito-oppaasta Rakkaus haltuun, eikä tämä ole pilkkaa, Vuorisalmen ohjeet ovat hyviä, 23 minuuttia kirjaa on vielä jäljellä -.

Lopulta survoin pesurinperkeleen omien vaatteideni alle ja johtokivääriosan pyykinpesukoneen taakse. Miten ihmeessä voimme joskus selviytyä alle 50 neliössä ja mitä teen, jos ei ole kodinhoitohuonetta. Missä kuivaamme pyykin? Minne säilömme kaikki pölynimurimme? Meillä on yläkerrassa yksi, makuuhuoneessa omansa ja nyt keittiössä odottamassa siivousinspiraatiota kolmas. En voi ymmärtää, miksi niitä on kolme. Ilmeisesti pölypussit olivat joskus alakerran pölynimuriin hukassa tai sitten yläkerran pölynimuri oli Pyryn karvojen vuoksi jumissa.

Ulkohuussi meillä täytyy olla myös varavessana, jos sisävessa on varattu. Haluan vaatehuoneeseen ulko-oven, jotta vävykokelaat voivat käydä ulkona tupakalla.

Kirjastolle on tulossa oma parvensa. Se oli kompromissi.

Eilen illalla kannoin tuhansia kiloja vanhoja rautaisia rakennustelineitä pentutarhaan. Kyllä tämä piha vielä iloksi muuttuu. Tänään on palautumispäivä. Ei mitään suuren suuria urheilusuorituksia. Kädet ovat venyneet ainakin kilometrin.